Sunnuntai 27.5.2012

HS: Hänestä tulee Nokian ykkösmies

Luotu: 
5.1.2012 07:43
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Risto Siilasmaa (kuvassa keskellä) Nokian yhtiökokouksessa.

Tietoturvayhtiö F-Securen perustaja Risto Siilasmaa on nousemassa Jorma Ollilan paikalle matkapuhelinyhtiö Nokian johtoon, uskoo Helsingin Sanomat.

Lehden tietojen mukaan Nokian hallituksen nimitysvaliokunta aikoo esittää Siilasmaata hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Esitys ei ole yllätys, sillä Siilasmaa on pitkään ollut yksi spekuloiduista nimistä Ollilan seuraajaksi.

– Nokia saa ruiskeen uutta yrittäjähenkeä, ja [toimitusjohtaja] Stephen Elop uuden tyylin esimiehen, ennakoi Kauppalehden vastaava päätoimittaja Hannu Leinonen jo syyskuussa.

– Suomen kannalta Siilasmaan valinta on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin tulevan presidentin vaali.

Ollila sanoo HS:lle, että mimitysvaliokunta päättää ehdotuksestaan tässä kuussa. Ollila on kertonut jättävänsä paikkansa Nokian hallituksen johdossa vuoden 2012 yhtiökokouksessa. Hän on johtanut puhetta Nokiassa vuodesta 1999.

Siilasmaa, 45, on kuulunut Nokian hallitukseen vuodesta 2008. Hän on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänen johtamansa työryhmä jätti viime vuonna puolustusministerille raporttinsa, joka koski asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

space

"Suomen kannalta Siilasmaan valinta on vähintäänkin yhtä tärkeä kuin tulevan presidentin vaali."

Jos Siilasmaa aikoo jatkaa Shell-sotku-Luxemburg-Ollilan viitoittamalla yhteiskunnallisen vaikuttamisen tiellä ja Nokia jauhaa valtiolle yli 12 miljoonan euron tappioita yritystukien väärinkäytöllä ja verojen kiertämisellä, niin silloin ollaan pahassa pulassa. Koska Suomen presidentin kulut vuodessa ovat noin 16 miljoonaa euroa, niin on tietysti oikein väittää että kummatkin virat ovat tärkeydessään lähes samalla (masentavalla) tasolla.

ustk

Vaikka Nokia ei maksaisi yrityksenä euroakaan veroa Suomeen, niin sen se silti työllistää täällä kymmeniä tuhansia ihmisiä joko suoraan tai epäsuorasti ja he maksavat kyllä veroja.

space

Nokia jatkaa Siilasmaan aikana yhtä heikkoa tulosta kuin nyt, niin kohta aletaan kerätä erityistä Nokia-veroa siitä hyvästä että Nokia säilyttää pääkonttorinsa Suomessa. Jokainen suomalainen työntekijä voisi maksaa esimerkiksi 5 euroa vuodessa siitä hyvästä että Nokian kultapossukerho jakaa toisilleen miljoonapalkkioita.

...ai niin, mutta johan niin tapahtuukin. Sen veron nimi on nyt vaan Tekes. Se nimi voitais vaan muuttaa Nokia-veroksi, niin kaikki tietäisi mihin se oikeasti menee.

Rommeli

Ei Nokia niin tärkeä ole kuin 10v sitten.

Ja visiot on edelleen kehnot. Nuo uudet Win-puhelinmallit ei ole menneet eikä mene kaupaksi 2000-luvun alkuvuosiin verrattuna.

Eikä nokia muutenkaan ole kovin merkittävä tekijä Suomessa, alihankinta on lopetettu, veroja ei persnetosta makseta, ja niin edelleen.

Firma muiden joukossa, kuten Helsingin pörssistä voi todeta. Markkina-arvo ihan muissa seuroissa kuin v. 2000.

Siilasmaa, jos kuka oli kyllä oikea valinta, Kriisiyhtiön vastuupaikalle.

Onslow

Ollila näytti osaamattomuuttaan yhdessä Siilasmaan kanssa Fruugossa : "Suuri yleisö kuuli Fruugosta ensimmäisen kerran vuoden 2007 loppupuolella, kun mediassa uutisoitiin uudesta start-upista, jossa mukana olivat muunmuassa Nokian ex-toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä F-Securen perustaja Risto Siilasmaa."
http://plaza.fi/ajassa/talous/miljonaariksi-alle-kolmekymppisena/fruugo-...

"Fruugoon on sijoitettu kymmeniä miljoonia euroja, mutta se tuotti vuonna 2009 tappiota 11 miljoonaa euroa.[1] Edellisenä vuonna tappio oli ollut 14,5 miljoonaa. Yrityksen liikevaihto tehdyistä sopimuksista jäi reiluun 8 000 euroon. Työntekijöitä Fruugolla on ollut 77 mutta henkilöstövähennysten jälkeen heitä oli vuonna 2010 jäljellä 25."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fruugo

Yli 25 miljoonan rahanpoltolla saatiin 8000e myyntiä. Toivottavasti Nokia pysyy pinnalla näillä opeilla.