Sunnuntai 27.5.2012

”Ongelmat vakavia” – Maksuhäiriöt räjähtivät käsiin

Luotu: 
12.1.2012 09:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi

Uusien maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut viime vuonna nopeasti, kertoo Suomen Asiakastieto. Tilastoista selviää, että vuonna 2011 monen suomalaisen taloudelliset ongelmat ovat kärjistyneet.

- Merkintä rekisterissä kertoo lähes poikkeuksetta siitä, että kuluttajan taloudelliset ongelmat ovat vakavia ja tieto niistä on tuore, sillä peräti 231 400 henkilön uusin merkintä on rekisteröity vuonna 2011, Suomen Asiakastieto toteaa.

Kaikkiaan Suomen Asiakastiedolla on rekisterissään 327 500 maksuhäiriöistä henkilöä, mikä on noin 9000 enemmän kuin vuosi sitten.

Yhteensä Suomen Asiakastieto rekisteröi vuonna 2011 yksityishenkilöille 1,5 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää, missä on nousua 27 prosenttia. Lukua kuitenkin vääristää lakimuutos, jonka myötä jokainen ulosottovelka rekisteröidään nykyisin omaksi merkinnäkseen, kun niitä ennen niputettiin. Asiakastiedon mukaan yksityishenkilöiden uusien maksuhäiriömerkintöjen vertailukelpoinen kasvu oli viime vuonna 7,1 prosenttia.

Kuluttajien uusista maksuvaikeuksista kertovat velkomustuomiot ovat yhtiön mukaan lisääntyneet lähes viidenneksellä 281 000 merkintään. Näissä nopeimmin kasvaa verkkokauppatilauksista tulleiden tuomioiden määrä. Näitä Asiakastieto rekisteröi tuplamäärän edellisvuoteen verrattuna, 20 000 kappaletta.

- Verkkokaupassa riski on vuodessa kasvanut Asiakastiedon tilastojen mukaan erityisesti nuorilla miehillä, mutta postimyyntiin liittyvien velkomustuomioiden määrä on kasvanut selvästi myös naisilla ja muissakin ikäryhmissä. Nuorten maksuvaikeuksien lisääntyminen näkyy tilastoissa muidenkin maksuhäiriömerkintöjen nopeana kasvuna, yritys toteaa.

Aikuisista suomalaisista keskimäärin 7,7 prosentilla on vähintään yksi voimassaoleva maksuhäiriömerkintä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

joonathan

Jotka lähettelevät jopa aiheettomia vaatimuksia vanhuksille. Kun masu myöhästyy eräpäiväst mutta sen kyllä maksaa. Niin oitis tulee perintätoimistolta kirje jossa maksua peritään uudestaan. Kun vanhus katsoo tämän pilkakanteoksi niin taas kuukauden perästä tulee uusi + perintäkulut vähintään 5€ ja +kortko Kun tästä valittaa peritätoimistolle niin taas tulee uusi lasku ja +5€ perintäkuluja nyt korkoa ei ole koska perintätoimisto tietää ettei mitään muuta perittävää ole kuin perintäkulut. Tätä jatkuu sitteen aina vaan eteenpäin. Välillä perintätoimiston nimi muuttuu käyvät keskenään kauppaa maksamattomilla laskuilla. Varattomat vanhukset ovat myös suuri joukko näiden perintätoimistojen uhreina. Kaiken lisäki nämä perintätoimistot ovat ulkomaalaisten yrittäjien hallussa joten nekkin vara ohjautuu pois suomesta. Näiden perintätoimistojen alkuja ja heidän temppujaan pitäisi jonkun viranomaisen tutkia.

pvirtanen

Elämme kvartaalitaloudessa, jossa taaksepäin katsotaan vain 3kk verran, lainojen ja tavaroiden tuputtajat, ylikansalliset isot firmat pystyvät vaikuttamaan kuluttajan
ostokäyttäytymiseen tieteellisen tehokkaasti ja kohta jo koittaa superkapitalismin aika, kun feromonit otetaan käyttöön mainonnassa. silloin harkitsevakin kuluttaja joutuu antautumaan.
Tarvitaan käyttöön henk.koht. pikakonkurssi, niin etä jo seuraavassa kvartaalissa velkakuluttajalla on taas puhtaat paperit.

Hannu Mikael

eduskunnan hyväksymän ryöstönomaisen koronkiskonnan, eli pikavippien osuudesta maksuhäiriöissä ja luottorekisterimerkinnöissä?
Todennäköisesti kaikkein nopeimmin kasvava maksuhäiriöiden aiheuttaja aina 300% asti nousevine korkoineen. Tietää runsaasti uhrilampaita eduskunnan ylläpitämän vapaan yritystoiminnan alttarille.
Menkööt rahat pikavippifirmoille Viroon, kunhan raha liikkuu.

Jukka Mikkola

”Kaikkiaan Suomen Asiakastiedolla on rekisterissään 327 500 maksuhäiriöistä henkilöä, mikä on noin 9000 enemmän kuin vuosi sitten”.
Maksuhäiriöt ovat pahoinvointivaltion tunnusmerkistöä. Vippikierteeseen joutuvat ja joutuneet henkilöt ovat suuressa vaarassa menettää luottokelpoisuutensa. Tämän jälkeen asianomaiselle ei anneta lainaa ja vuokra-asuntoa on vaikea saada. Miten tällainen henkilö voi toimia luottokelpoisuuden menetettyään hyödyllisenä veroa maksavana yhteiskunnan jäsenenä? Käsitykseni mukaan se on erittäin vaikeata.

Suomi tarvitsee veronmaksukykyisiä ei veronmaksukyvyttömiä kansalaisia, jos yhteiskunta halutaan pitää pystyssä.

Varusmiesaikana kuului aamulla: ”Komppaniassa herätys”! Tämän voisi nyt muuttaa muotoon: ”Eduskunnassa herätys”!

joonathan

Joillain se merkitsee, että ei ole rahaa maksaa. Toisilla ettei halua maksaa ja toisilla jotka uskovat, että perintä ei ole lainvoimainen. Eli ihmisen taloudellisesta tilanteesta sillä ei ole tietua.. Muistan aina kun Kari Uoti Porissa sanoi kun hänet oli tuomittu ensin korvauksiin ja sitten tpdettu varattomaksi. Ja kun hän. Uusella mersulla poikkesi raastuvanoikeuden eteen Ja lehtimiehet tivasivat häneltä miten varaton mies voi mersulla ajaa. Niin kari vastasi Eva Biaudet aikka olen varaton ei se suinkaan tarkoita etteikö minulla voi rahaa olla jotta mersulla voin ajaa. No linnaan kari joutui ja luki tuomariksi nyttemmin hoitelee varsin suuriakin rahajuttuja. Eli tarkoitan tällä maksuhäiriö ei niin kovin merkitse mitään. Sen saa 6,5€ laskusta kun päästää esim hierojan hoitomaksun ulosottoon. Sen voi saada kun ei ole rahaa maksaa sitä, Kun ei ole ollut postin ulottumattomissa tai muuten vaan ei katso asiaa oikeutetuksi ja päästää se ulosottoon asti Tästä viimeksimaiitusta se ei ole viisasta, mutta kun noita periaatteitakin on laskun oikeutuksesta.