Kreikan ja yksityisten sijoittajien väliset neuvottelut katkesivat eilen yllättäen sijoittajia edustavan Institute of International Financen (IIF) ja Kreikan johdon välillä.
IIF:n johtaja Charles Dallara jätti kaksipäiväiset neuvottelut sanomatta mitään tiedotusvälineille. Myöhemmin IIF toimitti julkisuuteen tiedotteen, missä se valitti, ettei sen ehdotuksia oltu huomioitu kaikilta tahoilta rakentavasti.
Kreikkalaislehti Kathimerinin mukaan kiistassa on kyse uusien lainapapereiden koroista sekä niihin sovellettavassa lainsäädännöstä.
Kreikan yksityisestä velasta on tarkoitus antaa anteeksi puolet, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että vanhat velkakirjat mitätöidään ja tilalle annetaan uudet, uusilla ehdoilla ja arvoltaan ne vastaisivat puolta alkuperäisistä.
Kathimerinin lähteiden mukaan IIF:n edustamat sijoittajat tavoittelisivat nyt uusille joukkovelkakirjoille yli 5 prosentin korkoa. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) olisi ehdottanut 3-4 prosenttia, Kreikka 4:ää ja Saksan viranomaiset huomattavasti vähemmän, 2-3 prosenttia.
Lisäksi sijoittajat vaativat, että uudet joukkovelkakirjat olisivat Ison-Britannian lainsäädännön alaisia.
Kreikan pääministerin Lukas Papadimosin on määrä tavata tänään Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle. Lisäksi Kreikan valtiovarainministeri tapaa ensi viikolla IMF:n, Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin edustajat, jonka jälkeen neuvotteluita sijoittajien kanssa yritetään jatkaa.

Kommentit
Velka-automaattia viritetään
Saa nähdä miten meidän vakuuksien käy Ison-Britannian lainsäädännön alaisuudessa.
Titanic
Tämä laiva uppoaa... 5% just joo. No eihän se hullu ole, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Ja Englannin hyvin liberaali lainsäädäntö alle, joka on täysin sorvattu Cityn ehdoilla.
Riskipreemio
Korkohan lasketaan rahoitusmarkkinoilla niin, että pohjana on ns. riskitön korko, johonn lisätään päälle riskipreemio. Jos nyt ajatellaan Kreikan valtiolainoihin liittyviä riskejä verrattuna esim. Saksan lainoihin, niin kyllä tuo 5%:n tuottovaatimus on aivan kohtuullinen. Se on pikemminkin ala- kuin yläkanttiin. Jokainen miettiköön millä korolla menisi itse lainaamaan Kreikalle rahaa. Eivät yksityiset pankit mitään Punaisen Ristin toimistojakaan ole. Tähän mennessä pankkeja on lähinnä syytetty siitä, että ne menivät antamaan Kreikalle rahaa liian alhaisella korolla.
Näitä neuvotteluja hankaloittaa se, että sopimuksen on tyydytettävä niin montaa osapuolta: Kreikka, IIF, IMF ja EU. Aika mutkikas yhtälö. Täytyy vielä ymmärtää että sijoittajat ova samalla antamassa anteeksi 50% saamisistaan Kreikalta.
Niinpä
Oikeassa olet. Ongelma on siinä, että ei tämä mikään tavallinen rahoituscase ole. Ensin annetaan puolet vanhasta velasta anteeksi ja sitten lainattaisiin rahaa 5% korolla ? Hölmöläisen hommaa. Mutta juju onkin siinä, että ei kukaan usko, että Kreikka maksaisi näitä vaan kyllä nämä maksetaan sitten EU rahastoista ja mekanismeista sekä IMFtä. Sen takia tuo 5% on turhaa. Ja ylipäätään Kreikan lainottaminen on turhaa. Maa on konkursissa ja syventää vain kuoppaansa vippaamalla lisää.
Kreikkaa ei voi pelastaa muu kuin. Eurosta irtoaminen, rankka devalvoituminen, mahdollinen ero jopa EUsta, Ulkomaille kärrätyn omaisuuden takavarikoiminen jne...
Tosin tuo sana yksityiset pankit kärsii jo inflaatiota. Jos pankki todella olisi yksityinen. menisi se konkurssiin kun pääomat loppuisivat ja omistajat häviäisivät sijoituksensa. Nykymaailmassahan näin ei käy vaan pankit pelastetaan ( sen asiakkaita välttämättä ei ).