Sunnuntai 27.5.2012

Suomen ”menestys”? – Hätätila epäilyttää

Luotu: 
24.1.2012 08:55
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Hollannin-kollega Jan Kees de Jager euroryhmän kokouksessa eilen.

Opposition edustaja, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi tänään Euroopan pysyvästä vakausmekanismista (EVM) tehtyä alustavaa sopua Ylen Ykkösaamussa.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomi teki EVM-sopimukseen sellaiset lisäykset, että määräenemmistöpäätöksillä eio voida korottaa jäsenmaiden taloudellisia vastuita. Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) arvioi aamulla, että Suomi onnistui saamaan tahtonsa läpi ja kyseessä on menestys.

Pekkarisen mielestä tietyt osat sovusta herättävät kuitenkin epäilyksiä.

- Se riski siinä on edelleen, että 500 miljardin rahastosta saatetaan tehdä päätöksiä, joita Suomi ei välttämättä pidä hyvänä, ja kuitenkin Suomi joutuu niihin tyytymään, Pekkarinen sanoi viitaten niin sanottuun hätätilamenettelyyn.

- Siinä on vähän moitteen sijaa. Edelleen epäilen sopimuksen tuon osan hyväksyttävyyttä.

Hätätilamenettelyssä Suomen vastustamat määräenemmistöpäätökset olisivat edelleen mahdollisia. EVM-sovussa tätä menettelyä ei kuitenkaan voitaisi käyttää siihen, että jäsenmaiden taloudellisia vastuita kasvatettaisiin. Suomen ehtona oli, että määräenemmistöpäätökset voivat koskea ainoastaan EVM:n laina- ja muiden instrumenttien käyttöä.

Lisäksi Suomi haluaa suojautua sen varalta, että hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset välillisesti nostaisivat jäsenmaiden pääomaosuuksien korottamiseen. Tätä ajatellen Suomi sai sopuun läpi erillisen hätätilarahaston.

- Suomi esitti, että EVM:n pääomasta tehdään pakollinen varaus erilliseen hätätilarahastoon aina hätätilamenettelyn yhteydessä siitä aiheutuvien riskien kattamiseksi. Hätätilarahastoon siirrettävien varojen määrästä ei määrätä sopimuksessa, vaan siitä päätetään erikseen päätettäessä EVM:n toimintalinjoista, valtiovarainministeriö kertoo.

Pekkarinen kuitenkin sanoi Ykkösaamussa epäilevänsä sitä, miten rahasto käytännössä toimisi.

Pekkarinen pitää kuitenkin hyvänä sitä, että muutosten myötä muut jäsenmaat eivät voi korottaa Suomen vastuita ilman Suomen hyväksyntää.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Spinnu

Viime syksynä juostiin äärikriisihätätilakokouksesta toiseen, joten mikä muuttuu? Ei mikään. Jyrkiboy ja Hottis tullaan muistamaan vielä Suomen historiassa... eikä suinkaan positiivisessa mielessä.

tulevaisuuden profeetta

Kansalaisia viedään kuin litran mittaa. Päättäjät valehtelevat mennen tullen tässä EVM kysymyksessä. Mitähän palkkioita heille on luvassa tästä veronmaksajien orjuuttamisesta EVM:n ikeen alle? Kysessähän on ilmiselvä rikollisorganisaatio Luxemburgissa, joita ei edes voi saattaa linnaan tekivätpä mitä tahansa. Pitää olla joko halvatun tyhmä tai ruhtinaallisesti korruptoitu voidakseen hyväksyä tällaista.

Pacman

tehdään rikosilmoitus ministereistä , he rikkovat lakia ja se on rikos ja ei ole ensimmäinen kerta
katsokaas tää linkki
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/nettikirja.php

"Oman maan ahdingot eivät tunnu hetkauttavan Suomen hallitusta ja eduskuntaa. Suomi on aiheettomasti lähtenyt pelastamaan euroaluetta, koska markasta luopumisesta ei ole olemassa lakia."

Tutkiva journalisti ei vielä ole esittänyt ko. kysymystä Ahon hallitukselle. Eikös nyt olisi aika vaatia vastausta?

"Mainittakoon, että 14.10.1996 Suomen Markan arvo kytkettiin peruttamattomasti Euroopan valuuttajärjestelmään (ERM), jolloin Suomen Pankilta poistettiin tärkeä tehtävä. Pääministeri Paavo Lipponen käytti tuolloin HM 33 §:ään porattua a-kohdan aukkoa hyväkseen antamalla ERM-kytkennästä eduskunnalle pääministerinilmoituksen, jota seuranneesta eduskunnan keskustelusta tuli yksi kovasanaisimmista. Keskustan puheenjohtaja Esko Aho arvosteli pääministeri Lipposen menettelyä, jolloin Lipponen tokaisi Aholle: ”Nahkurin orsilla tavataan.” Tokaisullaan Lipponen tarkoitti sitä, että Aho on markkaan liittyvän päätösvallan hävittämisessä yhtä syyllinen kuin hänkin. Pääministerin ilmoituksesta eduskunta ei äänestä, joten tällä HM 33a §:llä poistettiin myös eduskunnan valta."

JUHA KORKEAOJAN TUNNUSTUS

"Kansanedustaja Juha Korkeaoja on SataSeutu-lehdelle (25.10.2001) antamassaan haastattelussa kertonut, että eduskunta ei ole saanut lakiesitystä markasta luopumisesta.
Kaksi sitaattia:
”Perustuslakiin kirjattuja poikkeusmahdollisuuksia käyttivät äärimmilleen venyttäen enemmistönä eduskunnassa olleet kansanedustajat sitoessaan Suomen rahaliittoon ja Euroon. - Itse olisin halunnut eduskunnan käsittelevän erillisen lakiesityksen Suomen markkaa koskevan hallitusmuodon 72 §:n kumoamisesta. Erillistä lakia ei ole annettu.”
”Kansanedustaja Juha Korkeaoja kertoi jääneensä vähemmistöön omasta rahasta päätettäessä.
- Olen kuitenkin omaksunut kannan, että jäin vähemmistöön tässä asiassa ja olen tyytynyt enemmistön päätökseen. Demokratiassa toimitaan tällä tavalla, vaikka päätökset eivät olisi aina oman kannan mukaisia.”

Ks. ”Suomen markan kohtalo puhuttaa edelleen, Juha Korkeaojan haastattelu”
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=200

Jäljempänä on Satakunnan Kansan toimittajan tekemä kysymys ulkoministeri Tuomiojalle (SK 10.5.2001). Tätä kysymystä ei yksikään tiedotusväline ole vieläkään kysynyt Ahon hallituksen ministereiltä."

KunniaTohtori

No niin. Tässä sitä taas ollaan. Urpilainen hyväksyi vastoin Suuren valiokunnan ohjeistusta taas sopimuksen. Eli Suomelta ei kysytä, kun suomalaisten veronmaksajien vastuita lisätään. Näin se nyt vaan on. Turha selitellä yhtään mitään muuta.

Mike009

Ei täällä kukaan herää. Ketään ei tunnu kiinnostavan sekään, että ylittikö Urpilainen valtuutensa. Suomalainen lammaslehdistö tyytyy siihen, mitä poliitikot kertovat. Kukaan ei uskalla ensimmäisenä kyseenalaistaa tehtyjä päätökisiä.

Oikeusoppineet ovat kahta mieltä siitä, että voiko jo annettuja rahoja käyttää määräenemmistöllä. Silti Suomalainen media jättää tämän asian huomioimatta, vaikka pahimmillaan perustuslakia on rikottu todella merkittävästi.

Miten luulet, että tavallinen kansalainen saa tiedon ja kokee herätyksen? Tilausta olisi edes yhdelle toimittajalle, joka ei syö hallituksen kädestä. Olisihan se kamalaa, jos ei pari kertaa vuodessa tulisikaan kutsua eduskunnan kahvilaan lounaalle, kun on arvostellut hallituksen politiikkaa valtamediassa.

joonathan

Kyseinen kohta on varsin oikeudenmukainen. Se , ettei edes määräenemistöllä voida määrtä sitä summaa jolla valtio osallistuu EKP kriisirahastoon. Mutta kun rahastosta maksetaan jollekkin avutusta siihen kyllä pitää riittää määräenemmistö. Näinhän aina kaikissa sijoituksissakin on. Sen voi määrätä kuinka paljon sijoittaa mutta ei sitä miten sijoittaja käyttää niitä sijoitettuja varoja. Eli homma menee hyvin sekanaiseksi jos jokaisessa rahasssa olisi korvamerkki mihin sen kolikon saa käyttää.. Eli joukko ei voi määrätä yhtä jäsentään, mutta ei yksi jäsenkään voi joukkoa määrätä.

ksr

Sieltähän se suomalaisille kallis todellisuus pilkistää. Löytyneekö ketään, jonka mielestä euron osalta jo nyt ei olla "hätätilassa".

Suomen perustuslaki on siis pelkkä vitsi. Hyvä pitää muidenkin mielessä.

puutarhamies

Osaa ne valehdella ilmeilläänkin. Ilmeistä päätellen kumpikin luulee toisen uskovan, mutta kumpikaan ei usko. Tällaisten pellejen varassa meitä johdatellaan.

Jukka Mikkola

Vanha suomalainen kansanviisaus ”kun pahalle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden” toteutuu myös tässä asiassa. Kuvassa näyttää Urpilaisen hymy jo olevan aika väkinäistä. Hänelle on ilmeisesti ruvennut valkenemaan SDP:n (Lipposen) vaalimenestyksen myötä (6,7 %), että tavallinen kansa on jättämässä puolueen. Mielestäni sosiaalidemokratiaa voi myös verrata täysin uskontoon, jossa tässä tapauksessa puolueliturgialla on keskeinen sija. Vaalit näyttivät, että puolueuskovaiset ovat jääneet jäljelle.

ksr

"Kuvassa näyttää Urpilaisen hymy jo olevan aika väkinäistä."

Näissä eu-hankkeissa hymyily on tärkeää - onhan pohjimmiltaan kyseessä rauhanprojekti. Valitettavasti millään muulla ei sitten olekaan juuri merkitystä.

Jukka Mikkola

Muistuu mieleen vanhassa kansakoulun lukukirjassa ollut loru 1950-luvun puolivälistä, jossa sanottiin ”maaliskuu jo maata näyttää”. Niin se tulee näyttämään ”maata” suomalaisille veronmaksajille. ”Pelin politiikkaan” liittyen leikkauslistat ja veronkorotukset siirrettiin presidentinvaaleista johtuen sen jälkeiseen aikaan. Kansa olisi muuten hermostunut ja Väyrysestä olisi tullut Tasavallan presidentti.

Käy sääliksi varsinkin asuntovelallisia, joiden keskimääräinen velka asuntokuntaa kohden oli 85 600 euroa ja velkojen suhde tuloihin 156 % vuonna 2010 tilastokeskuksen mukaan. Näihin lukuihin ei olisi varaa enää millään veronkorotuksilla, ei välillisillä eikä välittömillä.

Rapaportti

Sen varmistamiseksi, että EVM pystyy tekemään tarvittavat päätökset kaikissa olosuhteissa, EVM:n äänestyssääntöjä muutetaan siten, että niihin sisällytetään hätätilamenettely.
Keskinäinen sopimus korvataan 85 prosentin määräenemmistöllä siinä tapauksessa, että komissio ja EKP päätyvät siihen johtopäätökseen, että tarvitaan rahoitustukea koskeva
kiireellinen päätös euroalueen rahoitukselliseen ja taloudelliseen kestävyyteen kohdistuvan uhkan vuoksi.

http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/fi/ec/1266...

Eli päätökset ajetaan tarvittaessa aina tilanteeseen, jossa hätätilamenettelyä voidaan "perustellusti" käyttää. Toisaalta menettelyä ei välttämättä tarvitse edes käyttää, koska pelkkä tietoisuus mekanismista takaa sen, ettei esimerkiksi Suomi yritä estää isojen päättämiä rahanjakoja - yrityksestä kun ei olisi mitään hyötyä.

Hätähän ei lue lakia, joten Suomen perustuslaki voidaan tuolloin hyvin jättää huomioitta. MOT.

Milloin taloudellinen menestyskaksikkomme saapuu Seutulaan juhlittavaksi ja kukitettavaksi ?

Rapaportti

EVM-sopimuksessa yksinkertaisesti luovuttiin pienten maiden veto-oikeudesta koskien rahaston varainkäyttöä.

Epätoivoinen yritys VM-SDPAK:n propagandaosastolta vielä viime yönä pistää lehdistötiedote ulos, että Suomalian YLE-HyySäysmedia saisi painaa kehuartikkelit SDP-ministerinsä "loistavasta neuvottelutuloksesta".

luuserius

Ei poista sitä tosiseikkaa että jostain pitäisi leikata 10 miljardia, jotta hallituksen tavoite alijäämän suhteen toteutuu. Vielä jos tulee päälle takausvastuiden realisoituminen niin edessä on oikea leikkuumaratooni.

Suomessa ei juurikaan keskustella Sailaksen avauksista, mikä on enemmän kuin outoa. Eikö kansaa kiinnosta mistä leikataan ja keiltä ?

ALV nousee entisestään, verotus kiristyy ja työtä ja pääomia pakenee maasta jatkossakin. Leikkauspolitiikka leikkaa kulutusta, heikentää työllisyyttä ja syö eväät kasvulta. Toisaalta sama tapahtuu velkaantumisen myötä.

Poliittisten sanaleikkien sijasta pitäisi nyt puhua asiasta.

järkevästi ajatellen

sieltä missä sitä varmasti on eli yli 3000 € kk tienaavilta voitte otta pakko lainaa valtiolle heti 3-5 % ja tuo% voi hieman noustakin kun mennään yli 7000 € kk tuloihin.
Ja isosta eläkeitä voidan myös leikata eli sama systeemi käytöön kyllä 3000 € kk eläkeellä vaikka siitä menisi täysi vero tulee reilusti toimeen joten kaikki yli menevä voidaan pakko lainata valtiole vähintään 5 vuodeksi.
Ja ne jotka tuona aikana kuolevat eivät sitten lainaansa takaisin tarvikaan joten ne voidaan katsoa valtiolle luovutetuksi kun eivät ole niitä vastaanottamassa silloin.

Jopo kulkee

... sitä mitä äänestää !!

2,5mrd nykyiset leikkaukset eivät riitä vaan tarvitaan 5mrd lisää.

Olisi hallitukselta jo aika siirtyä kotimaan asioiden hoitoon. Olettehan jo ytimessä.

Luulempa että kun tuon 5mrd:n leikkaukset tehdään ja Kreikka vielä kupsahtaa, niin saattaa joku Suomalainen miettiä. Olisiko pitänyt äänestää toisin.

järkevästi ajatellen

vielä lisätarpeesta tuohon ainakin 2.5 mrd ja tuskinsekään riitä kun Eulle menee valtavat summat ja sieltä ei sada takaisin oikeastaan mitään.
Kyllä EU asemaa pitäisi sen verran parantaa että se pystyisi joka jäsenmaalle jakamaan enemän kuin nämä ovat maksaneet ja jatkossa maksujen pitäisi pienentyä joka vuosi siten että vähitellen kukaan ei maksaisi vaan EU keräisi rahansa joko eri sakoista joita asettaa tai sitten Eu ulkopuolisilta mailta ja yrityksiltä kerättäisiin tuntiluvista ja tuonista yleensäkin veroa, lisäksi Eun työntekijä määrä voitaisiin heti puolittaa ja heiltä aletaisiin periä veroa EUn kassan vähintään 25 - 30% tuloistaan.

Viilee

Kyllä elämä on Kepuille kamalaa. Ensin meni Eduskuntavaaleissa valta ja nyt Väyrynen jäi pihalle kuin lumiukko.Onneksi on haukuttavina Katainen ja Urpilainen, jotka eivät kertakaikkiaan saa mitään aikaan ilman Kepun messiaanista otetta.

miinve-3

Presidentin vaaleisssa ei EU-kriittiset paljon ääniä saaneet
tuli jytkymiehelle mahalasku.Jos persuilla ei meno muutu tu-
lee kunnallisvaaleista fiasko kepulaisetkin alkaa olla jo eu-
roopa myönteisiä Paavoa lukuunottamatta.Tosiasiat pitää tunnustaa ja kyllä se Ruotsikin vielä liittyy euroon kun tästä kriisistä selvitään.

Reino Alho

Tämä on liian ylimalkainen kysymyksenasettelu. Sen sijaan pitäisi kysyä päätäjiltämme, että miten pitkään arvelette suomalaisilla olevan varaa maksaa rahaliiton jäsenyydestä?

Sehän on selvää, että mukana pyrimme olemaan niin kauan kuin siihen kykenemme. Mutta nyt lienee erityisen tärkeää lisätä läpinäkyvyyttä taloudellisten mahdollisuuksiemme osalta niin maan sisällä kuin ulkopuolella. Kansalaisille on heti aivan konkreettisesti kerrottava, mitä uhrauksia heiltä ollaan vaatimassa. Ja liittolaisiamme on myös konkreettisesti informoitava siitä, miten paljon he voivat meiltä enintään odottaa.

Ajatelkaa millaisissa luvuissa velkakriisissä liikutaan. Siinä on niin paljon nollia merktsevän luvun perässä, että tavallinen kansalainen ei ehkä kykene ymmärtämään. Myös poliitikoiltamme näyttää puuttuvan käsitys summien todellisesta suuruudesta. 000 000 000 000 000 000 000...

Jukka Mikkola

”Suomen takaus- ja lainasitoumukset velkakriisissä kasvavat yhteensä 51,6 miljardiin euroon, jos eduskunta hyväksyy Euroopan vakausmekanismia (EVM) koskevan sopimuksen”, kirjoitti Helsingin Sanomat 14.12.2011. Se on 51,6 kilometriä korkea pino sileitä 100 euron seteleitä tai 103,2 kilometriä korkea pino ns. ”tavallisen ihmisen” 50 euron seteleitä, joita nostetaan pankkiautomaatista.

iirisiines

kaatuu. Sitten uuden vaalivilpillä valitun presidenttimme toimesta suomalaisten loputkin rahat viedään euroopan muiden maiden pelastamiseksi ja suomalaisten verotusta kiristetään entisestään. Nyt joku roti tähän touhuun ja herätys?!

Halutaanko me todella joku eliitin ennalta valitsema presidentti maahamme. Ensimmäinen kierroskin sisälsi vaalivilppiä ja tulokset oli fiksattu eliitin omistaman pörssiyrityksen Tieto Oyj (ent. Tieto Enator) toimesta. Erohan oli vain 1% luokkaa ja tietokonegurut voi muuttaa tuloksia todella helposti matkalla vaalipaikan tietokoneelta, tieto koneiden kautta tv-toimittajille. Nyt silmä käteen ja mieli avoimeksi: Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM

luuserius

Ei liity Suomen alijäämään oikeastaan millään tavalla. Alijäämä syntyi kun USA:n subrime kupla puhkesi ja Suomen vienti tyssäsi.

Nyt kun talous ei elvy ja länsimaiden velkataakat vain kasvavat, niin Suomenkin vienti ei elvy ja me joudumme lainaamaan jotta kotimaassa saadaan maksettua palkat, sosiaalietuudet jne.

Eli vaikka emme olisi missään tukipateissa mukana, niin Suomen talouden alijäämä olisi nykyisellä tasolla. Jos vastuut lankeavat, niin sitten taloutemme romahtaa totaalisesti. Se on vain kylmä fakta.

Nyt pitää tehdä rakenteellisia uudistuksia, joista mm. Esko Aho puhui 1990-luvulla. Niinistön mukaan tuolloin 3% talouskasvu riittää hoitamaan niin rakenteelliset ongelmat kuin eläkevajeet. No, ei liene tarpeen sanoa miten kävi.

joonathan

Ainoa tapa valtion alijäämän korjaamiseen on pystyä lisämään vientiä. Yksinkertaiseti sellaista josta valuuttaa saadaanTavaraa taitoa ja työtä. tämä on tehjtävä. Valitettavasti se jjää sellaisten PK yritysten harteilla jotka vientiin suuntautuvat. Heistä on oikeastaan kaikki kiinni. Sillä niitä kasvattamalla ja uusia perustamalla saadaan myös lisää työväkeä töihin. Ja heidän on helpompaa vallata uusia uria vientiin. Myös tuontiin on kiinnitettävä huomiota välttämällä turhaa ja ylimääräistä osaa siinä. Sillä ainoa keino alijäämän korjaamiseen on tämä, että rahaa saadaan ulkoa enemmän kuin sinne sitä viedään sisältä ulos. Eriarvoisuutta ja puutetta korjataan leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Nämät vaikuttavat ainoastaan sisäisiin siirtoihin. On todella merkillistä, että johonkin kreikkaa kiinnitetään kaikki huomio välittämättä mihin pulaan olemme itse painumassa. Älkää itkekö sitten sitä mitä täällä tapahtuu ensi ja seuraavassa kuukaudessa.