Sunnuntai 27.5.2012

Nyt tehdään historiaa Nokiassa: Jorma Ollila lähtee kokonaan

Luotu: 
26.1.2012 13:37
Päivitetty: 
26.1.2012 14:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jorma Ollila.

Jorma Ollila jättää Nokian. Nokian seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Risto Siilasmaata. Nokia vahvisti tänään, että yhtiön nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila jättää Nokian kokonaan.

Jorma Ollila on todellinen "Mr. Nokia", johon koko Nokian menestys henkilöityy. Ollilan lähtöä on odotettu. Uusi Suomi kirjoitti syyskuussa, että Ollila lähtenee tänä keväänä.

Hän on antanut ymmärtää halunneensa lähteä jo aiemmin, mutta jääneensä johtokuntaan hallituksen pyynnöstä.

Jorma Ollila aloitti Nokian palveluksessa 1985 ja toimi Nokian toimitusjohtajana vuosina 1992-1999 sekä Nokian pääjohtajana vuosina 1999-2006. Ollila on ollut Nokian hallituksen jäsen vuodesta 1995 ja hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1999.

Risto Siilasmaa tunnetaan tietoturvayhtiö F-securen perustajana. Siilasmaan myötä hallituksen varapuheenjohtajaksi noussee Marjorie Scardino.

Nokian muotoilujohtajaksi ja johtokunnan jäseneksi nimitettiin tänään Marko Ahtisaari. Ahtisaari on vetänyt Nokian muotoilutiimiä vuodesta 2009.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Appi

Vaikka Ollilalta ei kaikki onnistunutkaan, niin hyvin moni asia onnistui. Kiistatta hän on ollut suomalaisen teollisuushistorian merkityksillisimpiä jos ei jopa merkittävin hahmo. Vahvuuksineen ja heikkouksineen hänkin on kuitenkin vain ihminen, jolla on varmasti ollut sekä ylä että alamäkiä. Samalla poistuu Nokialta myös paljon osaamista, jota on vaikea korvata. Kritiikkiäkin varmasti tulee jatkossa kuulumaan, mutta jos jotain tekee niin silloin tulee vääjäämättä joskus myös epäonnistumisia.

Rommeli

Jormaakin.

Loppuvuodet ovat kyllä olleet melkoista alamäkeä alkuvuosien tähtitieteelliseen nousuun verrattuna. Ja luisu ei näytä loivenevan vaikka kuinka Lumiaa pukkaa.

Muutaman vuoden nukkuminen tuotekehityksessä oli kyllä suurin miinus sinänsä komialla uralla. Jenkit puhalsivat oikealta ja vasemmalta ohi oikealla Internet-osaamisella.

space

toiveeni on että Siilasmaa muistaa että Nokian kannattaa maksaa verojakin, niin ettei mun tartte sponsoroida niiden optiojuhlia viidellä veroeurolla vuodessa.

TSV

Meille on luotu aikamoinen rainmaker kuva Ollilasta. Uskomattoman fiksu äijä, tehokas kuin mikä, mutta onko oikeasti mielikuvitusta ja visiota?

Ollila loi Nokialle vertaistaan hakevan logistiikan ja organisaatio rakenteen, mutta tämä samalla tappoi kaikki hyvät ideat joka loppupeleissä "tuhosi" kaavoihin kangistuneen Nokian.

Kaikki ovat varmaan lukeneet tai kuullet mikä kaikkea hienoa Nokialla on ollut ennen kuin Jobbsilla oli kosketusnäyttö tai "Siri" edes märissä unissaan. Pääsivätkö nämä koskaan tuotteiksi? Eivät.

Ollila on loistava rauhanajan rakentaja kenraali mutta "sodan" syttyessä tarvitaan outside of the box ajattelun omaava johtaja.

Mutta lopetaan jo Jeesus myytti, hän on vaan ihminen ja erehtyväinen.

olavinieminen

Miksi Ollila ei kerro totuutta, ollaanko Nokia myymässä Microsoftille vai ei?
Venäläinen asiantuntija väittää näin käyvän.
Onko Ollilan lähdön takana joku isompi syy?

Potero

tämä siirto olisi pitänyt tehdä jo silloin kun Shell kutsui
herran duuniinsa. Miksi roikkua liian monessa kantimessa ja
siinä tulee sätkyukko meininki?? Ahneudella pitäis olla
rajansa näillä eliittiherroillakin... mutta kun pitää niin
kupata hilloo liiveihin joilla sitten ei juurikaan ainakaan
Suomen kansantaloutta petrata verojen muodossa. Ollaan niin
itsetietoisia ja täydellisiä..
Totuus vaan tuli tossa ilmi Flopin nimityksen kautta .. se että
hanskassa ei ole hommat enää ja karillehan se sitten karahti
karkeella tavalla. Työttömiä... tappioita... osakkeenomistajat
menettäny omaisuuksia.. (itse myös). Että kiitti **tusti tästä.

Toivottavasti Nokia lähtee uusin ajatuksin uuteen nousuun...
ja Flopin vois laittaa pihalle samaa rataa.. eihän ton jullin
hommista ole tähänkään asti mitään tullut...

Mauri T Taavitson

F-Securen nokkamiehen valitseminen hallituksen puheenjohtajaksi on välttämätöntä, jotta älypuhelimiin kohdistuvat virushyökkäykset saadaan kuriin. Jatkossa virustorjuntaan saa uhrata yhtä paljon kuin puhelimen ostamiseen, mikäli Windows yleistyy Nokian laitteissa.
Onneksi omassa puhelimessa on käytöstä poistuva Symbian,
johon tuskin kukaan haittaohjelmanikkari viitsii enää satsata.