Sunnuntai 27.5.2012

FT: Sopu syntyi Kreikassa – ”Kyllä”

Luotu: 
9.2.2012 15:49
Päivitetty: 
9.2.2012 15:55
  • Kuva: EPA / All Over Press

Talouslehti Financial Timesin mukaan Kreikan poliittiset johtajat ovat päässeet sopuun säästötoimista, jotka tarvitaan uuden tukipaketin myöntämiseksi.

Lehti kertoo liveblogissaan kahden hallituslähteen vahvistaneen asian torstaina iltapäivällä.

–Kyllä, sopimus on syntynyt, sanoi hallituksen virkamies FT:lle.

Viimeisimpänä kreikkalaispoliitikot väänsivät eläkkeiden leikkauksista. Ne ovat osa Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston vaatimaa satojen miljoonien eurojen säästöpakettia.

Euroryhmän johto kokoontuu tänään pohtimaan Kreikalle kaavaillun 130 miljardin euron pelastuspaketin viimeistelyä.

Financial Timesin mukaan markkinat ovat reagoineet maltillisen helpottuneesti tietoon Kreikan sovusta.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Old Fargo

Kreikkalaisten mielenliikkeitä pitää ymmäertää, että ymmärtää heidän "sopimuksiaan":

- manjana-maassa ajallinen viivästyttäminen on tapa

- määrät muutetaan sopiviksi

- tarpeellista on osoittaa, mihin SUUNTAAN kehitys menee; ei se, miten pitkälle mennään.

Siispä esim. 15 000 virkamiehen leikkaus: Sovitaan, että leikkaus on vuodn lopussa ja tarkistetaan joka vuoden lopussa. Zorbas erottaa virkamiehet 30.12. ja palkkaa nämä takaisin 2.1. Sopimus on pidetty.

Velan lyhentäminen: Korko on suhteellista. Tuskin edellisestä isosta paketista viime keväänä muste kuivui, kun pääministeri LÄPÄLÄÄPÄS tuli ovellemme kinuamaan koronlaskua. (Irkkuministeri kävi myös.)

Eläkkeiden leikkaaminen: Niitä leikataan. Onko määrä 0,1% vaiko 15% on sivuseikka, kunhan eläkkeet laskevat. Eläkeikää voidaan myös laskea kompensaationa, jolloin eläkeMENOT ei¨vät laskisikaan. Zorbas osaa.

50 miljardin yksityistäminen: Reinfeldthän totesi juuri, että 1/50 on yksityistetty. Mutta Zorbas "etenee" ja pihtailee tässä, koska tämä olisi todellista velanlyhennystä. Paperilla lyhentäminen on parempi kuin todellinen, on Zorbas oppinut vuosituhansien aikana.

Tässä vähän taustaa, miksi pidän Kreikan lupauksia huonompia kuin paperi, jossa äsken pyyhi takaluukkuni. Zorbas valehtelee ja kieroilee.

JL78

EU-komission olisi syytä päästää Kreikka pinteestä ja unohtaa tämä yhteinen utopia joksi tämä euro on muuttunut. Mitään uusia talouskurisopimuksia on turha tehdä jos ei pystytä edes pitämään Perussopimuksia erityisesti artikla 125...

muuan

"Viimeisimpänä" olisi tässä sama kuin "viimeksi" eli vääntö jatkuisi tai ainakin voisi jatkua. Kuitenkin käsitän, että se on päättynyt sopimukseen. Siis ilmeisesti: "Lopuksi/viimeiseksi kreikkalaispoliitikot väänsivät eläkkeiden leikkauksista."

Vekseli Veikko

Jotain suhteellisuudentajua pitäisi EU:llakin olla.
Kreikan leikkaukset ovat 1/1000 osa heidän saamaansa tukipakettiin nähden ja 1/2000 osa jos huomioidaan kaikki tukitoimet vuositasolla.
Eli näillä säästöillä Kreikka selviää veloistaan kahdessa tuhannessa vuodessa.
Tämä käenpoikanen kukkuu muniessaan taas aikusena lintuna toisten pesiin kirkkaalla lauluäänellä. Käen puolesta pyydän anteeksi.

machdevelop

Kreikan valtiolle, upea neuvottelutaktiikka on johtanut maksukyvyttömän miljardiomaisuuden haltijan täydelliseen voitton. Mitään ei kykene maksamaan ja mitään ei realisoida, kaikkea voi leikata, millä prosentilla tahansa kunhan lähtökohtaa hämärretään.
Eurooppalaisten pankkien menetykset korvataan pian Goldman Saksin liikeperiaatein kusetetaan asiakkaita ja veikataan
vastaan, jos tämä ei onnistu käydään Valtion kassalla.
Kreekupolitikot ovat uusonsa ansainneet samoin suomalaiset veronmaksajat omien politikkojensa hönöttäminä pettunsa.

olavinieminen

Kreikka on ollut konkurssissa jp kauan. Lisäksi se on epärehellinen ja korruptoitunut. Se kinuaa rahaa aina vain lisää ja EU on polvillaan.

Anneli Jäätteenmäen Lausunto oli täysin oikea: Kreikan pitää erota eurosta ja selvittää itse sotkunsa. Konkursissakin se ostaa sotalaivoja ja tankkeja.

Miksi Suomen armeija ajetaan alas ja annetaan rahat Kreikan aseisiin ???

Olen täysin kypsynyt Kreikan hyysäämiseen ja Suomen velanottoon !!!

Htalk

Kyllä Kreikka sopimukseen pääsee, sopimuksen noudattaminen on toinen asia. Suostuuko Saksa EKP:n rahan painamiseen- setelirahoitukseen...ja heikentämään siten euroa?

Isepetoksen ilmapiirin jatkuminen johtuu siitä että ei ymmärretä ensin pitää tunnustaa että mitään sopimuksia ei ole noudatettu ja sanoa, mitä sopimuksia ei ole noudatettu ja että nyt sitoudutaan muutokseen eikä kierretä keinotekoisesti jo tehtyjä EMU-sopimuksia. Palomuurit eivät toimi, eikä sanktioista sovita tehokkaasti jos sopimusten noudattamatta jättämistä ei myönnetä tarkasti. Tätä ei siis ole tapahtunut.

Kreikan "yleinen mielipide" vetoaa jopa siihen että eihän Saksakaan maksanut sille sovittuja sotakorvauksia...

Kreikka ei pääse tavoitteeseen, että vuonna 2020 sen velkasuhde on 120 prosenttia kansantuotteesta. Sekin olisi kaksi kertaa yli vakaussopimukseen kirjatun rajan yli.

Esimerkki: Kun EMU maa velkaantuu yli 60% BKT:stä tulee sen vähentää valtion velkaa 1/20 osalla / vuosi.

Lainanhoitokyvyttömälle lisälaina ei ole ratkaisu.

Ratkaisu:
Noudatetaan olemassa olevia sopimuksia. EMU säännöt on juuri tehty siksi että EU ja EMU jäsenmaiden (talous)politiikka lähenisi toisiaan jäsenmaiden omin toimin. Mutta kun tarpeeksi näköjään rikkoo sääntöjä niin unohtuu miksi ne säännöt on tehty.

EMU sääntöjä noudattamattomat maat on siirrettävä lähtökohtaisesti euron ulkopuolelle asteittain ellei sovittuja sääntöjä noudateta. Tästä syntyy markkinoiden kaipaamaa ennustettavuutta euromaiden talouksiin. Tämä pitää olla edellytys että edes harkitaan näiden ulos jäävien maiden yhteisvastuullista auttamista.