Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos kielsi toimittajia kuvaamasta Suomen ja Kreikan välisen vakuussopimuksen allekirjoittamistilaisuudessa, kertoo Yle.
Kirjeenvaihtaja Susanna Turunen kertoo Ylen verkkosivuilla, ettei Suomella olisi ollut mitään kuvaamista vastaan, mutta kreikkalaiset kokivat tilanteen nöyryyttävänä.
- Kreikka on äärimmäisen närkästynyt ja kokee, että sitä kyykytetään. Siitä osoituksena on, että vakuussopimus tehtiin salassa, Turunen sanoo Ylelle.
Vakuussopimukseen osallistuu neljä kreikkalaista pankkia, joiden varoista ja omaisuudesta vakuusrahat otetaan. Venizelos ei halunnut, että nämä pankit paljastuvat julkisuudelle.
Lue Turusen tunnelmakuvaus Brysselistä.
Henkilöt:

Kommentit
Häviäjä voittaa, voittaja häviää
Taannoisessa Van Rompuyn valinnasta ja EU:n toiminnasta muutenkin kertoneessa dokkarissa "Vastentahtoinen presidentti" tjsp. kerrottiin, että asiaan kuuluu, että sopimuksia tehdessä voittaja ei tuulettele, vaan esiintyy häviäjänä ja häviäjän voittajana.
Tyypillinen sivistymättömyys
Urpilaisella ei ole mitään diplomaattisia tapoja. Seuraavat viikot Jutta julistaa mediassa henkilökohtaista voittoaan ja demarit nostavat Jutan talousviisaiden joukkoon.
Mutta mitä todella sovittiin, sitä ei kerrota, koska se on valovuoden päässä siitä mikä oli vaalilupauksena ja kaiken ehtona.
Takuut siis missä pankeissa?
Ai kreikkalaisissa neljässä pankissa. Heh heh, siis niissä luultavasti, jotka ensimmäisenä lojahtavat konkkaan. Ja urpolainen tekee tällaisen pellesopparin. Kyllä on naurussa pitelemistä, vaikka ei tällaisen kusetuksen kohteeksi joutuminen valtiona ole mikään vitsin paikka.
Luulin edellisen hallituksemme olleen historiamme surkein, mutta kyllä tämä hallitus on pannut vilkun vasemmalle ja pyyhkäissyt heittämällä ohi typeryydessä, tyhmyydessä ja ylipäätänsä kaikissa tekemisissään. Sillä on VIELÄ yli kolme vuotta aikaa (siis jos ei hajoa) tuhota tätä maata ja lisätä kansalaisten pahoinvointia. Kreikan kohtalo about kymmenkertaisena odottaa tai vaihtoehtona uusi kansalaissota.
Lainanottajasta tuli "lainanantaja"
Lainanottajasta tuli ilmeisesti "lainanantaja", kun he pystyivät asettamaan tällaisia ehtoja lainanantajalle. Näinhän siinä käy joka tapauksessa ”loppupeleissä”. On ymmärrettävää, että Urpilainen tietysti suostui tähän. Eihän allekirjoitustilaisuutta ollut hyvä näyttää suomalaisellekaan veronmaksajalle, joka on muuten joutunut täysin pellen rooliin tässä näytelmässä.
Suomi-neito on pieni tekijä Euroopan ”tanssiparketilla”. Tätä Katainen ja Urpilainen eivät tunnu ymmärtävän, vaan jatkavat johdonmukaisesti tätä politiikkansa Se katkaisee ennen pitkää suomalaisen keskiluokan selkärangan. Asuntovelalliset ovat tässä asiassa ensimmäisenä kärsijän roolissa.
kuka kyykytti ketä
Muistelen että ministeri Evangelos V kyykytti Suomea aika rajusti siihen aikaan kun Suomi liittyi euroon. Herran mielestä Suomi ei ollut kelvollinen tähän porukkaan.
Voi sitä velkaisten kyykytystä Suomessa
-90 luvulla. Tuskin Kreikan valtionvarainministeri kyykkyyyn pääseekään.
Suomea siinä nöyryytettiin...
korko 3% ja kestää 30v ennen kuin takuusumma on koossa. Ketäs tämä hyödyttää eikös me makseta 3kk - 1v lainoja?
Media voisi selvittää sen mitä EKP teki Kreilla lainoille yksipuolisesti ilman mitään vastarintaa (tosin sillä ei käytännössä ollut valtaa tehdä näin).
Käytännössä EKP vaihtoi Kreikan vanhat velat uusiin (ehdot, kuponki, korko yms. muuttuinvat).
Uusimman arvion mukaan Kreikan velkasuhteen lasku 120% BKTsta ei auta asiaa millään tavalla.
Nämä kun yhdistetään järkyttävän koviin kiristyksiin johtavat vaan huonompaan suuntaan.
Suomessa inflaatio on 3,2% kiristyksiä tehdään vaikka pitäisi kohta alkaa harkitsemaan elvytystä. Ostovoima heikkenee jo nyt ja uudet veronkorotukset pistävät meidät koville. Huonoina aikoina valtionhan on tarkoitus elvyttää ja kiristää maltillisesti, hyvinä aikoina EI TUHLATA RAHOJA vaan maksaa lainoja takaisin ja kerätä "sotakassaa".
Niin kukaan ei tykkää teennäisistä sykleistä joita aiheuttaa milloin mikäkin ala ja liian löysä raha, mutta se on valitettavasti maailma missä elämme.
Köyhäin Hätäapu (työt)
Nöyryyttävänä?
Olisko kannattanut ensin ajatella mihin rahansa laittaa.
Luuserikoksut on tehneet
Luuserikoksut on tehneet munineet suomen hommat maailmallakin. Suoraselkäisimmät olisivat pitäneet suomen erossa persnetosta.
Urpilainen hykerteli tarpeettomasti takaussopimusta.
Vain alakoulunopettajan logiikka toimii niin, että antaa 2,5 mrd ja saa takaisin 1 mrd.
Alakoulussahan opetetaan: "ei voi ottaa, täytyy lainata"
mitä?
Kuka suuttui?
Ei kannataisi...
Eipä Kreikan kannattaisi pullistella ja jos minun veroeuroni ei kelpaa herra kreikan valtionvarainministerille niin Seutulasta lentää Ateenaan joka päivä lentokoneita, eli heippa sitten taas vaan.
Kumpi joutuu kontilleen
Saa nähdä paljonko se vivutettu Suomen velkavastuu oikein on. Arviot vaihtelevat parista miljardista 50 miljardiin euroon.
Ettei vain Jorgos pääsisi tuikkaamaan Suomineitoa, sanonko minne.
ITSENSÄ SUOMI TÄSSÄ VAIN HÄPÄISI
Koko tällä vakuustemppuilulla Suomi vain häpäisi
itsensä. Kreikkalaisten tunteista ei ole väliä.
Mutta nyt Suomen on ruvettava keräämään niitä Jutan
lupaamia ennakkomaksumiljardeja lopettamalla kunta-
laitos sekä ulkoistamalla itään puolustuksensa. Ja ne
poliisitoimen leikkaukset ovatkin sitten jo tulossa.
Harkimo
Hjallis tänään tv:ssa totesi viisasti,valtion velkaantuminen on pysäytettävä,mutta puolustusvoimia,kuntarakennetta,poliisilaitosta ei saisi uudistaa.Kreikalle annetut tuet ovat suolarahoja pitkässä juoksussa jos näitä uudistuksia ei tehdä.Viisivuotinen irtisanomissuoja ei ole tästä maailmasta.Kapiaisille tarjotaan irtisanomisestä vuoden palkkaa,tavallinen duunari saa kesälomarahat ja irtisanomiajan palkan,työvelvoitteella.Olen katsonut muutamia jaksoja poliisit ohjelmaa,tärkeintä tuntuu olevan mopopoikien kyörääminen viikonloppuina.
"Kreikan kyykytetyt"
Jo on aikoihin eletty kun kreikan ministeri tuolla lailla käyttäytyy...olisi jo viimein hänen maan ihmisten aika lopettaa mielenosoitukset ja lähteä työhön ja maksamaan veroja kuten suomalaisetkin sekä pysymään työssä 65'een
Myös ne petolliset"työkyvyttömät ja valesokeat" TYÖHÖN.
Ei millään voi uskoa miten tuo maa joka röyhistelee pitkällä kulttuurilla ei enää viitsi tehdä työtä...ja miten sitten käydään kun pitäisi ruveta maksamaan velkoja takaisin? kreikalla ei ikinä ole rahaa maksaa noita valtavia velkoja jota asiaa puivat kreikkalaiset täällä canadassakin ja moni heistä päin naamaa sanoo että muiden EU maiden täytyy helpata heidän maataan...sanoin eräällekkin että mitenkäs se olisi jos tuo kreikka viimein alkaisi hoitamaan asioita kuten suomalaiset,on se tuuria että on semmoinen suora selkäinen ja uskalias mies kuin Olli Rehn joka ei luimistele toisten selän takana.
Avoimuus
Miksi tässä asiassa avoimuus on kielletty !!! Onko Urpilainen ihan tossu mailmalla?
Nyt on vihdoin Urpilaisen esitettävä koko asia julki ja avoimeksi. Kreikka ei sitä voi estää.
Paljonko suomalaisten veronmaksajien rahaa pistetään palamaan ja lastemme maksettavaksi ???
Kreikalle ei sitten enää seuraaviin lainamaksuihin pistetä senttiäkään vaan odotetaan Kreikan maksavan Suomelle takaisin korkojen kanssa kaikki saatavat.
On se kumma, että Kreikan lainat kasvavat koko ajan eikä kuria löydy.
Onko myös Kreikan sotalaivojen ja tankkien osto jäädytetty ???
Suomessa kyllä ajetaan armeijaa alas!
että mitä
Ei pidä paikkaansa ei ole mitään todisteita että joku olisi ollut allekirjoitushetkellä kyykyssä ainakaan tietoisesti.
Kreikan valtion varattomuusministeri ei ainakaa ollut kyykyssä.
Ilmeisesti kyseessä on nöyryytys jossa "VARAKKAALTA" Suomelta joutuu pyytämään.
Eräs ministeri taisi tehdä jonkun sopimuksen herraH:n kanssa
ei se paperi ainakaan taannut rauhaa.
Paperi on paperi ei se takaa että sopimusta noudatetaan jos ei haluta tai ei pystytä.
Kreikkalaisen yhteiskunnan tervehdyttäminen vienee vuosikymmeniä korruptioon ja helppoon rahaan on totuttu.
Sen veran pulskan näköinen ministeri
että on kyllä liian monta pihviä syönyt Kreikan ja Eu yhteisillä rahoilla.
Tuollaista ei saisi edes pästää näkyviin .