Sunnuntai 27.5.2012

Kreikka-sopu: ”120% voidaan hoitaa”

Luotu: 
21.2.2012 07:34
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Arkistokuva Ateenasta.

Faktakulma

Euroalueen valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun Kreikan uudesta pelastuspaketista. Lainapaketin koko on 130 miljardia euroa. Suomen suorat takausvastuut ovat Ylen mukaan edelleen noin 2,5 miljardia euroa.

Kreikan on määrä leikata velkojaan 120,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Nyt velka on Ylen mukaan noin 160 prosenttia.

Yksityisten sijoittajien lainasaatavia leikataan odotettua enemmän, reilut 50 prosenttia.

Hallituspuolueiden kokoomuksen ja SDP:n edustajat olivat Ylen aamu-tv:ssä tyytyväisiä euroalueen valtiovarainministereiden saavuttamaan sopuun Kreikan uudesta lainapaketista (katso jutun faktalaatikko).

SDP:n Riitta Myller oli tyytyväinen siihen, että yksityisten sijoittajien vastuu kasvaa edelleen. Kokoomuksen Kimmo Sasi korosti, että Kreikan hallitus on nyt sitoutunut toteuttamaan sovitut toimet, toisin kuin kävi ensimmäisen lainapaketin kohdalla. Hän sanoi, että nyt sovittu lainapaketti on tavoitteiltaan realistinen.

- Kreikkalaiset tietävät, että kolmospakettia ei tule. Tiedämme historiasta, että jos valtionvelka on 120 prosenttia, se kyetään pitkällä aikavälillä joka tapauksessa hoitamaan, Sasi sanoi.

Kreikan on määrä leikata valtionvelkaansa 160 prosentista 120 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2020 mennessä.

Sasi myönsi, että Kreikan keväiset vaalit ovat riski ehtojen toteutumisen kannalta, jos kevään vaaleissa valittava hallitus ei täytä Kreikan velvoitteita. Oppositiopuolue keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen mielestä vaalitilanne on merkittävä riski. Kaikkonen on edelleen sitä mieltä, että Kreikka tulisi irrottaa euroalueesta.

- Uusi paketti ei luo toivoa Kreikkaan. Kreikkalaisilla alkaa olla onneton tilanne. Paketti ei tuo lainoittajamaille uskoa siitä, että asiat järjestyvät. Tällä vain ostetaan aikaa ja pitkitetään tuskaa, Kaikkonen kommentoi aamu-tv:ssä.

Kaikkosen mielestä Kreikan pelastaminen oli välttämätöntä pari vuotta sitten, kun kriisi puhkesi, sillä seurauksena olisi voinut olla Euroopan-laajuinen taantuma. Nyt markkinat ovat Kaikkosen mielestä varautuneet Kreikan romahdukseen.

Faktakulma

Euroalueen valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun Kreikan uudesta pelastuspaketista. Lainapaketin koko on 130 miljardia euroa. Suomen suorat takausvastuut ovat Ylen mukaan edelleen noin 2,5 miljardia euroa.

Kreikan on määrä leikata velkojaan 120,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Nyt velka on Ylen mukaan noin 160 prosenttia.

Yksityisten sijoittajien lainasaatavia leikataan odotettua enemmän, reilut 50 prosenttia.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Teppo Vanamo

Sillä rahalla olisi voinut laittaa Suomen talouden kuntoon, ettei tarvitsisi ajaa alas puolustusvoimia, poliisia, terveydenhoitoa, kuntataloutta...

Kreikan konkurssi kaksi vuotta sitten, ei olisi haitannut muun Euroopan taloutta millään tavalla.

JL78

Ja nyt, kun on "sitouduttu" ampumaan itseään jalkaan niin hetken päästä ihmetellään, että miksei se talous kasva vaikka kuinka säästää...

Kreikan BKT tulee tippumaan edelleen kaksinumeroisia lukuja (10% tai enemmän). Ja se vaikuttaa velan ja BKT:n suhteeseen murhaavasti.

tulevaisuuden profeetta

Siis ovat tyytyväisiä, että suunnattomien velkojen päälle annetaan vielä LISÄÄ velkaa tilantessa, jossa velallinen ei ole entisiäkään kyennyt hoitamaan. Näin tumpeloita edustajiako kansa on valinnut eduskuntaan? Tuntuu siltä, että normiapinakin olisi älykkäämpi kuin nämä itsensäedustajat, kansaa he eivät ole enää aikoihin edustaneet. Ei voi kun sanoa toisella kotimaisella, että voi herregud!

sos

130 mrd meni siis hukkaputkeen.
Kriisi ei ratkennut eikä parantunut.
Kreikan velka on hallitsematon vuonna 2020.
Kreikka on EU:n elättinä vielä 2025.
Uusi tukipaketteja nro 3, 4,5, 6, jne pukkaa vuosittain.

Suomi velkaantuu, korottaa veroja ja leikaa palveluja,
Onnea vain vaaleihin!

TakojaIlmarinen

Nou hätä! Kun Kreikka kaatuu maksukyvyttömään tilaan, joka on 99% varma saamme osittain takaisin tähän pohjattomaan kaivoon lainattuja rahoja 15 - 30 vuoden kuluttua!
(Lainatut rahat ovat nekin lainarahoja, tosin meidän ottamia ja ei ole tiedossa koska joudumme velkasaneeraukseen niiden kanssa?)

On todella HIENO sopimus, josta meidän tulee kiittää suurta pääministeri johtajaamme ja aurinkona taivaalla loistavaa valtiovarainministeriämme: KIITOS, KIITOS, KIITOS!!!

Htalk

Kreikka-1/2012 paketti on ajan ostamista ja reaalitaloudessa töissä olevien veronmaksajien verovarojen siirto spekulaatiotalouteen.

2/1012 ( =syksy 2012) drakma-tukipakettia odotellessa...

Reaali-talouden osuus on alle 10 % kokonaistaloudesta. Luottoluokittajat pitivät Islannin sekä amerikkalaiset pankit, (Lehman Brothers,Citycorp) ja vakuutusyhtiöt (mm. AIG) konkurssia edeltäviltä kuukausilta parhaimmissa maksukyky luokissa (A2 –AAA ).

Samat luottoluokituslaitokset pankkien avulla auttoivat Kreikan velkaantumaan valehtelemalla Kreikan luottoluokituksen.

Pankkien ja luottoluokittajien yhteistoiminnan kautta reaalitalouden veronmaksajasukupolvet (nykyiset ja tulevat) työntävät pankeille valtioidensa kautta rahaa korkoina josta konkreettisena esimerkkinä on Kreikka-tukipaketti 1/2012.

Hyvin on osattu nyt orjuuttaa myös suomalaisia veronmaksaja sukupolvia. Tämä Kreikka-tukipaketti ei varmasti tule jäämään viimeiseksi. Seuraava tukipaketti annetaan Q3/2012 tai Q4/2012 syksyllä kun Kreikka siirtyy drakmaan.

Miksi tätä ei vastuulliset poliitikot sano suoraan.

Komissaari Rehn sanoi 21.2.2012 YLE:n uutisissa Kreikka-sopimuksesta, ” kauaskantoinen ja merkittävä sopimus”, Arvoisa Rehn väitän että seuraava rahasiirto veronmaksajien reaalitaloudesta kuplatalouteen tapahtuu vielä vuonna 2012.

Väite: "Kreikan on määrä leikata valtionvelkaansa 160 prosentista 120 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2020 mennessä."- väite esitetään vain siksi että Italialla on 120% velkaantumisaste ja tällä Kreikka-väitteelä pelataan aikaa muutama vuosi Italian nurin menolle...

Ratkaisu:
Noudatetaan olemassa olevia sopimuksia. EMU säännöt on juuri tehty siksi että EU ja EMU jäsenmaiden (talous)politiikka lähenisi toisiaan jäsenmaiden omin toimin. Mutta kun tarpeeksi näköjään rikkoo sääntöjä niin unohtuu miksi ne säännöt on tehty.

EMU sääntöjä noudattamattomat maat on siirrettävä lähtökohtaisesti euron ulkopuolelle ja tämän jälkeen välttömästi todeta ne maksukyvyttömiksi Argentiinan vuosien 2001-2002 tavoin. Tästä syntyy markkinoiden kaipaamaa ennustettavuutta euromaiden talouksiin ja Bankstereiden spekulaatiot loppuvat. Tämä pitää olla edellytys että edes harkitaan näiden ulos jäävien maiden yhteisvastuullista auttamista.

Julistaja

Vaihtoehtoja on yhä vain kaksi,
joko Kreikka romahtaa tai sen
romahduksen kokee sitten euro.

Uusi lainapaketti tarvitaan jo
viimeistään vuoden kuluttua.

Ei Kreikkaan voi syntä uutta
taloudellista kasvua. Mikähän
yritys sinne muuttaisi. Katu-
kivi tulisi päähän kolahtamaan.

Uusi vaalienjälkeinen hallitus
tuskin enää mahdottomia lupaa.
Eikä ainakaan pidä kiinni tämän
nykyisen koaliition hövelistä
lupauksista, jotka Jutta taas
kirkkain silmin uskoi.

de comments

sitten koko euroalue. Taitaa käydä niin, että tämä yltäkylläinen solidaarisuus taloustilanteensa valehdelleen Kreikalle koituu ji tulevien vaalien jälkeen sellainen EU:lle odottamaton (ehkä tietoinen?)tilanne, että Kreikka ilmoittaa uuden hallituksen toimesta ettei säästö- ja leikkaussuunitelmia tulla toteuttamaan. Tämän johdosta koko euroalue tulee hajoamaan. Hyväuskoiset hölmöt ovat langenneet rotkoon joka oli jo vuosia sitten nähtävissä.

Jo silloin kun tuli ilmi Kreikan väärentäneen talouslukujaan päästäkseen euroon, olisi maa pitänyt potkia tuolla syyllä pois eurosta. Tällöin ei olisi muille euromaille koitunut näin tulevia mittavia vahinkoja. Päättäjämme ovat olleet koko ajan nössöjä nenästä vedettäviä, perässä jouksevia pään nyökyttelijöitä.

Jukka Mikkola

Kimmo Sasi ja Riitta Myller olivat tyytyväisiä saavutettuun sopuun. Itse asiassa he olivat tyytyväisiä siihen, että suomalaiset veronmaksajat pääsevät jatkamaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemista. Onnittelen heidän äänestäjiään! Jatkakaa vaan tulevaisuudessa samaan malliin!

Hämmästyttävää ohjelmassa oli se, että suurimman oppositiopuolueen eli Perussuomalaisten edustajaa ei näkynyt paikalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Yle jatkaa ”suodatettua” ohjelmapolitiikkansa ja tukee näin hallituspuolueiden politiikkaa. Eli vanhaa sanontaa käyttäen ”niiden lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Onneksi MTV on vielä olemassa.

Mitä tulee tähän 130 miljardin euron tukipakettiin, niin se ei tule riittämään. Nyt jo puhutaan 50 miljardin euron lisäpaketista.
Mitä taas tulee Suomen saamiin vakuuksiin, niin niillä ei ole mitään muuta kuin kosmeettista arvoa. Mitään todellisia rahallisia vakuuksia ei saada. Se mikä saadaan, on vain 40 % annettavan lainan määrästä joukkovelkakirjoina, jotka kuitataan ”korkoineen” vuosikymmenten kuluttua.

kauppias

Arvon poliitikot,

selvittäisittekö meille tyhmemmille. Mikä on se logiikka jolla Kreikka nyt pelastuu tällä lainapaketilla? Mistä Kreikka saa turbovaihteen päälle ja oman taloutensa kasvuun ? Tyhmä ei ymmärrä ?

Olivit kasvavat yhtä paljon, joka vuosi ja sitäkin hulluutta tuetaan raskaasti EUn rahastoista. Onko löydetty jotakin uutta kaivannaista tai öljyä, josta meille ei ole tietoa ? Jippii matkailu on kasvanut 9%, no sehän ei ole totuus, mutta eihän sillä niin väliä ( totuus on se, että tilastoja on väärennetty tai nyt pitää tilittä tuloja vähän tarkemmin ).
Nyt kun jukinensektori putsaa turhia kuluja pois pakon edessä. Siirtyy elättipuolelle valtavat määrät veronmaksajia. Verotulot pinenevät, talouden dynaamisuus hiipuu. Spiraali on valmis.

Poliittinen konkurssi uhkaa Eu:ta.
Nyt tämä EU-touhu on hölmöläisten hommaa. Kannetaan valoa tupaan !
Eu vastaisuus tulee nousemaan muualla euroopassa.

space

kreikka ja persut, kreikka ja persut, kreikka ja persut...

Ei millään pahalla mutta Usari operoi todella kapealla uutissektorilla. Eikö maailmassa ole todellakaan mitään muuta?

Htalk

Uskotko että muissa puolueissa ei ole olennaista Kreikka-tukipakettien vastustusta...

Uskon, että vastustusta on myös muissa puolueissa, mutta se ei näy koska puoluekuri toimii puolueen yhteisen kannan hyväksi, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää hallituspuolueilta...

Mauri T Taavitson

Etukäteen arvellun 70% velkojen leikkuun sijaan yksityisiä velkoja leikattiin vain reilut 50%. Kuinka mustapekka jää aina veronmaksajan käteen? Amerikkalaista termiä käyttäen tilannetta voitaisiin kuvata näin: "Somobody pissed in our eyes".

paulivuorio

Kreikan hallitus on sitoutunut noudattamaan EU:n perussopimusta liittyessään EU:n. Kaikki me tyhmät
veronmaksajat tiedämme nyt, minkä arvoinen EU:n
perussopimus on. Korkeintaan voi peppua pyyhkiä.

Metu

Hyvä tulos. Jos Kreikka olisi päästetty kaatumaan, olisi riski ollut mielettömän suuri. Pankkeja kaatuisi paljon, paha lama käynnistyisi. Lama maksaisi Suomelle paljon enemmän kuin sovitut tuet ja takaukset.

Paha soraääni asiassa oli demarien vakuuspelleily. Uusintana tuli Heinäluoman lausunto, että täysimääräiset vakuudet pitää saada. Eipä pitänyt. Koko pelleily oli täysin tarhaa ja vahingoitti Suomen imagoa. Ja vakuudet ovat käytännössä nollan arvoiset, jos niillä olisi vähääkään ollut arvoa, vakuudet olisivat kelvanneet muille maille. Demarien hirttäytyminen vaalilupauksiin ja kasvojen pelastus 'potemkinin kulisseilla' oli ennen näkemätöntä pelleilyä.

Htalk

"Jos Kreikka olisi päästetty kaatumaan, olisi riski ollut mielettömän suuri."

Kreikka-1/2012 paketti on ajan ostamista ja reaalitaloudessa töissä olevien veronmaksajien verovarojen siirto spekulaatiotalouteen.

Kreikka ei tule eurossa ollen selviämään tulojen ja tulonsiirtojen leikkauksista ja verojen korotuksista.

Kreikan pimeätalous tulee pitämään kansaa hengissä, mutta valtion tuloja se ei kasvata...

Kysymys on nyt siitä että ostettiin reelitalouden verovaroin aikaa saksalaisille ja Ranskalaisille spekuloija-pankeille selvitä Kreikan drakmaan siirtymisestä.

järkevästi ajatellen

Mutta kai EU laitti sopimuksen pykälän että EU Kreikalle myöstämistä lainoista voidaan sitten riittävän ajoissa antaa anteeksi eli unohta se määrä mitä tarvitaan tuohon pääsemiseen.
Kun kuitenki Kreikan velat lähes kokonaa tuohon aikaan on EU ja sen keskuspankin myöntämiä tai muilta velkojilta ostamia velkakirjoja jotka voidaan sitten arvostaa juuri sopivalle summalle.