Valtiovarainministeriö on julkaissut pääkohdat euromaiden tänään hyväksymästä Kreikan toisesta tukipaketista.
Suomen osuus varsinaisista takauksista on 2,25 miljardia euroa. Kun mukaan lasketaan vielä Euroopan väliaikaisen vakausrahaston sopimuksen mukainen 165 prosentin ylitakaus, Suomen takaama summa Kreikka-apuun kohoaa noin 5-6 miljardiin euroon.
Uusi Suomi sai myöhään tiistai-iltana vahvistuksen Suomen kokonaisvastuusta valtiovarainministeriöstä. Tarkkaa lukua ei vielä tuolloin oltu saatu, sillä Kreikka-avun laskelmat olivat vielä EU:n komissiossa kesken.
Myös Yleisradion tietojen mukaan Suomen koko takausvastuu olisi lähelle 6 miljardia euroa. Ylen 6 miljardin euron takausvastuu perustuu kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n osuudelle, joka olisi noin 23 miljardia euroa.
Kreikan toinen tukipaketti annetaan väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n varoista toisin kuin Kreikalle kaksi vuotta sitten myönnetty ensimmäinen paketti, joka perustui suoriin lainoihin.
Suomi ei siis lainaa suoraan rahaa Kreikalle, vaan takaa väliaikaisen vakausrahaston ottamia lainoja. Ennen Kreikan juridista maksuhäiriötä Suomelle ei tule ERVV-takauksista tappioita.
Kreikka-paketin yhteydessä sovittiin myös noin 107 miljardin euron velkojen leikkauksista. Nämä leikkaukset eivät kuitenkaan koske euromaiden keskuspankkien hallussa olevia Kreikan velkapapereita.

Kommentit
Minä muistan...
...jopa ajan, jolloin Kreikan tukitarpeesta ei vielä tiedetty.
Teidän logiikkanne mukaan silloin peiteltiin ongelmaa, koska siitä ei puhuttu mitään.
Tilanne on sen jälkeen kehittynyt vähitellen ja odottamatta yhä pahemmaksi.
Ei siis kannata muistella liikaa menneitä. On paras yleensäkin pysyä nykyhetkessä, mutta ottaa oppia mennestä ja varautua tulevaan.
Odotamme nyt ...
Käteisen vastausta....?????
Ristiriita tiedotuksessa
Johan on kumma, että eri tahot uutisoivat samaa asiaa erilailla.
Mm. YLE Uutiset näin: http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/02/suomen_takausvastuut_ov...
"...
Suomen takausvastuut Kreikan toisessa tukipaketissa nousevat lähelle kuutta miljardia euroa. YLE Uutisten tietojen mukaan takausvastuut nousevat vähintään yli viiteen miljardiin ja korkovastuiden myötä kuuteen miljardiin.
..."
Ylen mukaan takausvastuut nousevat lähelle kuutta miljardia, kun US:n uutisoinissa on teksti 3,71 miljardia. Mistä nämä erot luvuissa muodostuu?
Ylen uutisoinissa pelkät korot nousevat näin:
" Suomen lainaosuutta vastaavat korot ovat miljardin euron tuntumassa."
No ei ole ihme, jos päättäjätkin ovat ymmällään, että mistä päättävät. Meidän rahoista tietenkin, mutta mikä on koko totuus...
Ystävämme matto
Toisissa taloissa puolet roskista pistetään maton alle.
Päivitettyä.
Hei. Juttua on nyt päivitetty uuden tiedon perusteella.
Usarin jutussa mainittu 3,71 perustuu tarkkaan Kreikka-apuun ylitakauksin. Se on siis vähimmäissumma koko takausvastuille.
Koko paketti on vielä auki, sillä IMF ei ole tehnyt päätöstä osallistumisestaan ja summasta. Varmaa on, että osallistuu ja IMF on itse ehdottanut 23 miljardia euroa.
Siinä se nähtiin
Katainen ja Urpilainen ulos Eduskunnasta!
Joudumme itsekin lainaamme rahat maksamaan takaisin, joten hommasta seuraa tappiota urakalla. Maksakoot nuo molemmat taivaanrannan maalarit itse tuon velkansa!
Asioitahan ei saa rinnastaa, koska se on tuhmaa
Asioitahan ei saa rinnastaa, koska se on tuhmaa. Pyörittelen kuitenkin hieman numeroita, jotta tuo summa konkretisoituu:
- Tuosta summasta riittäisi 100ke jokaiselle asukkaalle Kajaanin kokoisessa kaupungissa.
- Tuolla rahalla voisi ostaa miljoonan euron asunnon jokaiselle Helsingin asunnottomalle.
- Tuon summan koroilla ostaisi riisipussin jokaiselle suomalaiselle kerran kuussa ajanlaskun loppuun saakka.
Juuripa niin :-)
Tämä alkaa jo tuntua ihan koomiselta. Tuossa hesarin jutussa
http://www.hs.fi/talous/Suomen+rahoitusvastuut+kasvavat+yli+50+miljardii... jopa näin isolla otsikolla:
"Suomen rahoitusvastuut kasvavat yli 50 miljardiin euroon"
Ihan sekoa. Kuka tässä on oikein sopankeittäjänä? Irroitetaan koko Kreikkan niemimaa Euroopan mantereesta jollain maanjäristyskoneella.
Emme tietenkään saa syyllistää Kreikan kansaa. Kaikkihan ottavat mielellään ne kaikki edut, jota valtion päätäntä-elimistä tarjotaan. Tässä tapauksessa politikot.
ee helevata
Mitenkä paljon niitä polttoaineita ja alkoholia voi vielä lisää verottaa, että nämä aikanaan saadaan maksettua. Tekis vähän mieli jo kirota.
Toivotonta, älytöntä, sairasta ja vastuutonta
2,3 miljardia ja takausvastuita 6 miljardia veronmaksajien niskaan toisten korruptiosta!
Täällä sitä taivastellaan.
Eikohän näistä asioista ole jo vuosia varoiteltu. Viime vaalien alla esimerkiksi?
Taisi vaan sama taivastelijasakki olla kilvan haukkumassa kuin kylän koirat "toisinajattelijoita".
Niin, tuo miljardisumma ei jää tuohon.
Suomen tie on Kreikan tie
Suomen tie on Kreikan tie ja se näyttää toteutuvan vielä ns. nopeutetussa aikataulussa.
Suomi on nyt vaarallisella tiellä. Kuka ”hullu” investoi tällaiseen maahan nyt ja tulevaisuudessa, jolla on tällaiset edusmiehet. Ei ihme, että maasta ollaan jatkuvasti siirtämässä toimintoja maan rajojen ulkopuolelle Stora Enso ym. mukaan lukien. Ne, jotka tekevät näitä päätöksiä, eivät ole koulutukseltaan peruskoulun luokanopettajia. Heillä on vähän toisenlaiset opinnot.
Suomea ovat odottamassa todella ankeat ajat. Velkoja ei makseta toisten paitoja pesemällä. Se on mahdoton yhtälö. Velat maksetaan ainoastaan vientikaupoilla, ei millään muulla. Siihen ei kuulu lainarahan ja lainatakuiden ”vienti”.
Viimeisin Yle-tieto, että Suomen vastuut saattavat kasvaa jopa 6 miljardiin euroon ERVV:ssä, ovat karmivaa tietoa. Maamme on velkaantunut muutamassa vuodessa yli 40 miljardia euroa ja velkaantuu lisää kiihtyvällä vauhdilla. Viimeaikainen ”hyvinvointi” on suureksi osaksi rakennettu täysin ”savijaloille”. Kaiken lisäksi tavallista ”tuulipukukansaa” viilataan reippaasti linssiin tällä vakuussopimuksella, joka ei kelvannut kenellekään muulle euro-maalle.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on täysin oikeassa todetessaan, että nämä tukitoimet ovat puhdasta pankkitukea. Itse asiassa kysymys on puhtaasta ranskalaisten ja saksalaisten pankkien tukemisesta, johon osallistuu nyt jokainen täysi-ikäinen suomalainen riippumatta siitä, onko hän työssä, työttömänä tai eläkkeellä.
Ei olla yksin pulassa
Mitenhän muiden euromaiden käy, kun niihinkään ei sijoiteta?
Samanlaiset edusmiehet niissäkin. Vai lienevätkö vain Suomen uhreja? Sehän on pätevä peruste.
suomalaisen heikko
itsetunto ilmeisesti johtaa suoranaiseen kiimaan ja kertomaan talousoppejaan muulle maailmalle-öhh..siis vain näin meidän kesken Usarin palstoilla. Kreikan apupaketit eivät ole oikeastaan kiinnostavia, vaan suomalaisten käytös päästyään lyömään kirjoituksissaan ikäänkuin "ylempää". Valtava tarve hyökätä osoittaa erittäin heikkoa itsetuntoa ja katkeruutta, mutta mihin lopulta?
Olemmeko heikoimpia?
Oletko tutustunut muiden euromaiden vastaaviin palstoihin? Minä en, joten en tiedä, miten niissä suhtaudutaan Kreikka-apuun. Mutta sinun pitäisi, koska olet aloittanut tarkastelun. Kerro tuloksista meillekin. Kuinka paljon me suomalaiset poikkeamme muista?
siis
hieman vaivaa?
Ilman muuta...
...jos haluat pitää kiinni em. väitteestäsi suomalaisten erikoislaadusta. Mutta voithan perua sen.
onko siis mielestäsi
tällainen riekkuminen ihan ok, mikäli sitä löytyy muualtakin? Ekathimerini ja Athens News eivät ainakaan kiihkoile samoin kuin suomalaiset netti-lehdet.
Jos esimerkiksi saksalaiset...
...käyttäytyvät samoin, niin ei ole aihetta valittaa suomalaisten itsetunnon heikkoutta. Sitähän voinee silloin pitää normaalina.
Suomea
ei voi verrata saksalaisten vastuisiin, vaikka kuinka suomalainen luulee olevansa vastaavassa tilanteessa. Ei vieläkään mitään ymmärrystä muiden ahdinkoon-suosittelen ilveksen metsästykseen lähtöä.
Ymmärrystä
Voihan aina koettaa ymmärtää, kunhan se ei maksa mitään. Sama varmasti tilanne olisi toisinpäinkin.
osoitus
siitä, että todellisuus suomalaisesta on tämä.
Ei senttiäkään ilman vakuuksia!!!
Mikä on vakuuksien koko määrä ja mikä tukipaketin koko määrä korkoineen?
Toteutuuko vaalilupaus etteei senttiäkään mene yli vakuuksien määrän?
Tämähän on se mistä sovittiin kun hallitus muodostettiin. Tämä oli Urpilaisen/Heinäluoman vaatimus ja nyt se on todistettava toteutuneeksi !!!
ei senttiäkään
Suomeen, kun se on vaikeuksissa! Me Suuret Talvisodan Sankarit Pärjäämme Yksin! Tulta Kamiinaan ja, ja, ja...Noh..myymme toisillemme koivuklapeja-öhh.. nehän on kaadettu jo aikaa sitten roskapuuna. Nooh.. myymme toisillemme hienoja Nokian kännyköitä! Kyllä me vaan Osataan ja jaetaan neuvot muillekin, mutta ei kansainvälisesti sentään...:( huih!
Reaalitalouden veronmaksuorjilta siirto Kreikan velkojille
Kreikka-1/2012 paketti on ajan ostamista Kreikan dramaan siirtymiselle ja reaalitaloudessa töissä olevien veronmaksajien verovarojen siirtoa spekulaatiotalouteen.
2/1012 ( =syksy 2012) drakma-tukipakettia odotellessa...
Reaali-talouden osuus on alle 10 % kokonaistaloudesta.
Luottoluokittajat pitivät Islannin sekä amerikkalaiset pankit,(Lehman Brothers,Citycorp-pelastus) ja vakuutusyhtiöt (mm. AIG) konkurssia/pelastusta edeltäviltä kuukausilta parhaimmissa maksukyky luokissa (A2 –AAA ).
Samat luottoluokituslaitokset pankkien avulla auttoivat Kreikan velkaantumaan valehtelemalla Kreikan luottoluokituksen.
Pankkien ja luottoluokittajien yhteistoiminnan kautta reaalitalouden veronmaksajasukupolvet (nykyiset ja tulevat) työntävät pankeille valtioidensa kautta rahaa korkoina josta konkreettisena esimerkkinä on Kreikka-tukipaketti 1/2012.
Hyvin on osattu nyt orjuuttaa myös suomalaisia veronmaksaja sukupolvia. Tämä Kreikka-tukipaketti ei varmasti tule jäämään viimeiseksi. Seuraava tukipaketti annetaan Q3/2012 tai Q4/2012 syksyllä kun Kreikka siirtyy drakmaan.
Miksi tätä ei vastuulliset poliitikot sano suoraan.
Komissaari Rehn sanoi 21.2.2012 YLE:n uutisissa Kreikka-sopimuksesta, ” kauaskantoinen ja merkittävä sopimus”, Arvoisa Rehn väitän että seuraava rahasiirto veronmaksajien reaalitaloudesta kuplatalouteen tapahtuu vielä vuonna 2012.
Väite: "Kreikan on määrä leikata valtionvelkaansa 160 prosentista 120 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2020 mennessä."- väite esitetään vain siksi että Italialla on 120% velkaantumisaste ja tällä Kreikka-väitteelä pelataan aikaa muutama vuosi Italian nurin menolle...
Ratkaisu:
Noudatetaan olemassa olevia sopimuksia. EMU säännöt on juuri tehty siksi että EU ja EMU jäsenmaiden (talous)politiikka lähenisi toisiaan jäsenmaiden omin toimin. Mutta kun tarpeeksi näköjään rikkoo sääntöjä niin unohtuu miksi ne säännöt on tehty.
EMU sääntöjä noudattamattomat maat on siirrettävä lähtökohtaisesti euron ulkopuolelle ja tämän jälkeen välttömästi todeta ne maksukyvyttömiksi Argentiinan vuosien 2001-2002 tavoin. Tästä syntyy markkinoiden kaipaamaa ennustettavuutta euromaiden talouksiin ja Bankstereiden spekulaatiot loppuvat. Tämä pitää olla edellytys että edes harkitaan näiden ulos jäävien maiden yhteisvastuullista auttamista.
heikon itsetunnon
omaava vain voi rankuttaa samaa netistä etsimäänsä. Samaa jankuttava on pahasti ulkona reaalimaailmasta ja pitää itseään pätevänä huomaamatta,että on tehnyt samaa jo oman kotimaansa katastrofien aikaan., mutta ei ymmärrä että elämä on aivan toisaalla. Naurettavuuksiin asti yltävät "asiantuntijat" laukovat mielipiteitään kaikilla kanavilla ja eivät huomaa olevansa täysin ulkona reaalimaailmasta. Uskottavuus näillä perusmatikkaan pohjautuvilla "analyytikoilla" on naurettavuuden ja uskottavuuden pohjan takana. Ihan vain tiedoksesi, että elämä on ihan oikeasti toisaalla. Kreikkalaisillakin elämä on ihan muuualla, kuin naurettavissa laskemissa-ja niin Pitää Ollakin!
Missä uskot itse kreikkalaisten elämän olevan?
Mitä tulee itsetuntoon niin uskon että usein ihmisillä on sekä hyvä että huono itsetunto riippuen asiasta... Toisessa asiassa hyvä itsetunto ja toisessa huono.
"Kreikkalaisillakin elämä on ihan muualla, kuin naurettavissa laskemissa-ja niin Pitää Ollakin!"
En tiedä mitä naurettavia laskelmia tarkoitat ja syyllistämättä Kreikan kansaa...
Missä uskot itse kreikkalaisten elämän olevan?
Nuorisotyöttömyys n. 50 %... Veronmaksumoraali EMU-maiden alhaisimpia ja sitten kasvua sekä verotuloja pitäisi saada jostain aikaiseksi...
Siteeraten ministeri Jaakko Iloniemeä, jota myös Eurooppa-tuntemuksen osalta arvostan korkealle n. 50 v. ulkopoliiittisen kokemuksenkin osalta...
ks. Linkki http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/eurooppalaisempi-saksa-saksa...
" Kreikkalaisesta näkökulmasta ne kymmenet, jopa sadat miljardit eurot, joita Euroopan unionin maksukykyiset jäsenet hampaat irvessä keräävät ovat saksalaispankkien pelastusrahoja. Se herättää katkeruutta, kun tarjolla on vain laskeva elintaso, entistä heikommat palvelut ja korkeammat verot."
Kysymys kuuluu siis arvoisa köpös:
Missä uskot itse kreikkalaisten elämän olevan ja auttaako tukipaketti tavallista kreikkalaista vai velkaannuttaako se vain lisää Kreikkaa?
(Vihje: ERVV-tukipaketin arvo 130mrd € + jotain... on enemmän kuin yksityisten sijoitttajien velkojen anteeksianto ja n. 2/3 osaa vähintään tukipaketista menee Kreikan nykyisten lainojen lyhentämiseen...)
Jyrki ja Jutta yllättivät
Jyrki ja Jutta yllättivät iloisesti Saksan ja Ranskan pankkiväen. Kataisen ”se kaksi miljardia on ainoa luku, joka kannattaa muistaa”-puhe olikin vain kääntyvä keltainen suihku suomalaisten silmille ja Jutan talousalan argumentoinnista ei saanut selvää Erkkikään.
Hävettää noiden ...
... taloustietojen väärentäjien elättäminen Suomalaisten vero euroilla ( Suur pankkien ).
No kouluissa lasketaan kalapuikkoja edelleen ja vanhukset makaavat märissä vaipoissaan vanhainkodeissa ym...
Omaan maahan ei vain rahaa riitä.
Koko lyhytnäköinen keskustelu on typerää...
Eurooppa kierii sellaisissa kouristuksissa että paremmasta ei ole väliä. Kulttuurien pitkä-aikainen sulatusuuni on nykyisellään heiluva ja epävakaa manner.
Ikä ei valitettavasti tule yksinään. Asutamme laiskaa, hidasta ja kylläistä maanosaa, joka elää enemmän historiassaan, kuin nykypäivässä ja tulevaisuudessa.
Kaikki ne panostukset viimeisen sadan vuoden aikana, Suomen kansansivistyksen nostamiseksi yleiseurooppaliselle tasolle, ovat onnistuneet yli odotusten.
Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. Suomessa on tullut aika jolloin puheet pitäisi saada muunnettua teoiksi.
Tällainen yhteiskunnallinen muodonmuutos vaatisi laajojen ideologisten jakolinjojen rajanylityksiä puolin ja toisin. Yleensä tällaista ei harjoiteta...lukuunottamatta pakkoa tai poikkeustilaa...
Et ole näköjään ainoa täälläkään
Ymmärrän malttamattomuutesi. Mutta helpotusta varmasti saat, kun lakkaat seuraamasta näitä nettipalstoja. Täällähän aivot saavat epätervettä kiihotusta, varsinkin jos uppoutuu asioihin liikaa ja uskoo kaiken, mitä kerrotaan.
turhaa miettiä kuka on syypää...
..kreikka tukiin. Ilman muuta saksan ja ranskan "humaani huoli kreikasta" ja painostus suomen pääministereitä ja valtionvarainministereitä kohtaan on ollut syynä järjettömyydelle, painostus on kestänyt jo useamman vuoden.
Nyt on paljastunut , mikä tietysti on ollut selviö alusta alkaen, saksan ja ranskan pankit haluavat edes muutaman sata miljardia takaisin, maksakoot sitten suomen kaltaiset maat kreikkalaisten rahat tulevaisuudessa, heille.
Annamme siis pankkitukea saksaan ja ranskaan.
No, onhan sekin eu yhteinäisyyttä, olisi vaan oikeat nimet asioilla.
Kreikka ei tule toteuttamaan mitään luvattuja. kaikki menevät maksuun ja sen ovat saksalaiset ja ranskalaiset tajunneet, nyt vedätetään velkarahaa niin paljon muille kuin mahdollista.
Kaikki ovat heränneet Soinin arvostelun myötä huomaamaan, että rahaa ei kannata enää suoltaa pohjattomaan aukkoon. Kaikki politikot nyt samaan suuntaan, ei enää rahaa ja vakuuksia ja takauksia....
Ei siis soini, vaan Soini
Mutta suomi, saksa, eu jne?
Kreikka ja helppo raha, tie turmioon
Palattuani Suomeen huomaan, ettei mikään ole muuttunut. Tapaus Kreikka on yhä vielä ajankohtainen. Nyt onkin oikea aika ennustaa, kuinka kreikkalaiset hoitavat nyt solmitun 130 mrd. € tukipaketin ehdot. Ennustan, että kreikkalaiset rikkovat tehdyn sopimuksen sitovia ehtoja jo ensimmäisten kuuden kuukauden aikana. Kaikella todennäköisyydellä esimerkiksi Kreikan armeijan kenraalit tilaavat riemuissaan ”ilmaisen” rahan virratessa maahan 400 käytettyä panssarivaunua USA:n armeijalta. Toisin sanoen hulvaton meno jatkuu entiseen malliin ja vuonna 2020 Kreikan valtionvelka on tasolla 150 – 170 % /BKT. Hyvä Suomi, Katainen ja Urpilainen, niin sitä pitää levitellä verorahoja taivaan tuuliin.
Kataisen kannattaa varoa lakerikengissään liukkaita parketteja ja lumisia pihoja ja Urpilaisen opetella ulkoa muutama uusi kriisitilanteeseen sopiva rauhoittava ilmaisu, mieluimmin sellaisia, joita nykyiseen tapaa ei juuri kukaan pysty tulkitsemaan oikein, sillä loppukesästä ovat uudet Kreikan tilannetta koskevat korkeatason neuvottelut taas edessä.
Rio
Eikös Käteinen ja muu herrasväki ole (tai oli) siellä Rion karnevaaleissa; onhan se tärkeämpi reissu kuin kotimaan asioiden ajaminen...
Se on hyvinvointia kun on hyvinvointia!
Reaalitalous ja tukipaketit
Reaalitalous tarkoittaa hyödykkeiden ja palvelusten tuotantoa. Siinä pärjää parhaiten se, jolla on reaalista kilpailukykyä.
Nämä tukipaketit ovat vain finanssikikkailua jollei niiden takaa löydy edes jonkinlaisia toimia tai näkemystä siitä, miten Kreikan talouden kilpailukyky palautetaan. Kreikka ei ikinä pysty selviämään veloistaan, jollei se pysty parantamaan vientiteollisuutensa kilpailykykyä. Viennin kasvulla luodaan velanmaksukykyä.
Yksi tapa ulkoisen kilpailukyvyn parantamiseksi olisi ero eurosta ja drakman käyttöönotto sekä drakman merkittävä devalvoituminen. Tämäkään ei ole mikään hokkuspokkus-temppu, koska se kasvattaisi Kreikan valuuttamääräistä velkaa huomattavasti. Siksi tähän täytyisi liittää ainakin osittainen default eli maksukyvyttömyydestä johtuva velkojen maksamatta jättäminen, joka olisi vielä suurempi kuin nykyinen 53%:n velkasaneeraus. Näin tehtiin Argentiinan velkakriisissä 2002-2003, josta maa on toipunut varsin hyvin.
Viimemainittu ratkaisu toisi taas saksalaisille, ranskalaisille ym. pankeille rutkasti luottotappioita. On kuitenkin oikein että ahneet pankit kärsivät tolkuttomasta ja ammattitaidottomasta luotonannostaan. Tämä kuuluu terveeseen markkinamekanismiin.
Nämä tukipaketit ovatkin nähtävissä eurooppalaisten pankkien suojeluna sekä Kreikan pitämisenä väkisin eurossa puhtaasti poliittisista syistä veromaksajien kustannuksella. Taloudellisesti järkevät ratkaisut on siis estetty poliitikkojen ja pankkien symbioosin vuoksi. Herrat pelaavat omaa peliään kansalaisten kustannuksella.
Jos vielä kolmatta tukipakettia aletaan puuhaamaan Kreikalle, niin kyllä silloin viimeistään Suomenkin kansalaisten pitäisi alkaa marssia kaduilla.
MIKSI JUTTA EI KERRO TOTUUTTA
On uskomatonta, että valtionvarainministerimme
ei kerro millaiseen vastuuseen hän kansamme on
Kreikka-asiassa saattanut.
Hän ei tiedä tai halua kertoa, mikä Suomen osa
on tukimiljardeista. Mihin nousee tuen määrä?
Ja millaisia vakuuksia todella on saatu?
Hän vain hokee Suomen saaneen vakuudeet, jotka
eivät muille maille olisi kelvanneet. Hän nyt
vain kiertää täysvakuuksien lupaustaan kuin se
entinen kissa kuumaa puuroa.
Kuka nyt onkaan suurin salailija ja pimittäjä?
Jutta ei kerro totuutta, koska hän pelaa pankkiirien puolella
Ja ryövää kansalaisilta rahaa. Nyt sana liikkeelle - Maassamme on koolla Eliitti-Illuminatin kultainen kerho: Jutta Urpilainen - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=hCY6cSdY1gE, Käteinen ja tahtipuikkoa heiluttamassa Uuden Maailmanjärjestyksen (New World Order NWO) puolesta puhuva uusi presidenttimme Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM