Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on pyytänyt anteeksi Bochumin tehtaan lakkauttamista. Kallasvuo esitti julkisen anteeksipyyntönsä yhtiön tiedotustilaisuudessa iltapäivällä.
Kallasvuo sanoi, että päätös on paha asia 2 300 työpaikkansa menettävälle ihmiselle, mutta myös Nokialle, koska tuotannon lopettaminen Saksassa tulee kalliiksi.
Kallasvuo sanoi olevansa tietoinen siitä, että lopettamispäätös voi vaikuttaa Nokian myyntiin Saksassa lyhyellä aikavälillä.
Hänen mukaansa työvoima on Saksassa kuitenkin liian kallista. Saksasta kertyy 23 prosenttia yhtiön työvoimakustannuksista, vaikka tuotannosta siellä tehdään vain kuusi prosenttia.
Henkilöt:
Yritykset:
Paikat:

Kommentit
Koska Kallasvuo rupeaa tekemään parannusta?
Kallasvuo siis pyysi jo anteeksi. Koska hän alkaa tehdä parannusta Bochumissa?
Ongelma taitaa olla siinä
Ongelma taitaa olla siinä että koko Eurooppa on niin kallis paikka tuottaa mitään.. Valtaisat välilliset kustannukset kaikessa tuotannossa johtuen ylimitoitetusta sosiaaliturvasta yhdistettynä joukkotyöttömyyteen, ylimitoitetusta hallinnosta, ylihintainen euro.. Näitä riittää. EU on nyt hyvin aktiivinen ilmastoasioissa, niillä pyritään vain keräämään lisää veroja kansalta ilman mielenilmaisuja, ja lisärahoituksella saadaan ehkä vielä muutama lisävuosi vaan ei henkeä jo mädänneeseen raatoon..
Juho Paavola on asian
ytimessä ilmastohysterian taustoista. Sen verran lisäisin että tauti on levinnyt myös Euroopan ulkopuolelle.Mainio argumentti tuo "ihmisen luoma ilmastonmuutos" ja "hiilidioksiidipäästöjen rajoitus". Kyseessä on tämän vuosikymmen jymäytys, jonka nimissä voi esittä melkeinpä mitä uudistuksia, veroja ja kieltoja tahansa, kaiken upotessa kuin lämmin veitsi voihin. Huh-huh-hoijaaa.
Kallasvuo on höveli pyytäessään anteeksi, edustamansa yhtiön aiheuttamaa tuskaa Bochumissa. Päätökset eivät miksikään muutu, mutta empatiaa voi silti osoittaa. Niin tekee porvarillisen kotikasvatuksen saanut herrasmies. Hyvin tehty Ori-Pekka.
Suomalaiset nössöt
Nokia, nokia. Saksa, saksa. V***u, entä Kemijärvi?
Anteeksipyyntö kannattaa aina
Eihän jonkin teon tai tapahtuman pyytäminen anteeksi tietenkään muuta tekoa mitenkään, mutta se kuuluu peruskäytökseen. Saksassa käytöstavat ovat vielä nykyäänkin / taas nykyään korkeassa kurssissa, joten uskon Kallasvuon pelastaneen sanoillaan Nokian mainetta niin paljon kuin oli mahdollista.
Toisesta näkökulmasta ajatellen, Nokia-uutisointi on ollut suurelta osin mielikuvilla leikkimistä ja rahastamista. Esimerkiksi saksalaislehti Bild, jonka kirjoituksia siteeratessaan jotkut suomalaislehdet korostivat vain sen suurta lukijamäärää, on pahimman tyylin kohulehti. Ilta-Sanomien, Iltalehden ja Seiskan tapaan se kirjoittaa populistisesti aiheesta kuin aiheesta, runsaasti huutomerkkiä käyttäen, yrittäen saada irtonumeroitaan myytyä.
Myös mielikuvien luomista ajatellen Kallasvuon anteeksipyyntö oli järkevä teko. Vielä paremmin asia olisi mennyt, jos hän olisi itse kertonut alunperin tehtaan sulkemisesta lehdistötilaisuudessa, pyytänyt jo silloin tekoa anteeksi ja pyyhkäissyt pari kertaa nenäliinalla silmäkulmaansa. No, tuo viime virke oli sentään leikkiä. Liioitteluunhan yritysjohtajan ei pidä sortua, vaikka kohulehtien toimittajat sitä tekevätkin.