”Hieman askarruttaa”, ”pikkuisen takamatkalla” ja ”tästä tulee oikein hyvä juttu”. Tällaisilla ilmauksilla kuvasi Nokian väistyvä hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila matkapuhelinyhtiön alatilaa MTV3:n haastattelussa keskiviikkona.
Nokia on viime aikoina julkaissut tappiollisen tuloksen, tippunut luottoluokitusyhtiön roskalainakoriin ja syöksynyt pörssissä.
–Hieman askarruttaa tämä hankala vaihe yhtiön monivaiheisessa kaaressa, Ollila muotoili varovaisesti kuvatessaan tunnelmiaan väistymisestä.
Luottoluokitusyhtiön negatiivisin näkemyksen Ollila kuittasi tyypilliseksi korkean teknologian alan heilahteluksi.
–Tämä on mahdollista, koska kun tällä alalla menee erittäin hyvin, niin sitten todella menee hyvin. Sitten kun menee huonommin, niin heilahtelu myös alaspäin on nopeaa, Ollila kuvasi.
–Tämä ei ole erityisen dramaattista eikä poikkeuksellista nimenomaan korkean teknologian alueella.
Nokian tuskaillessa kilpailija Applen hittituotteet myyvät kuin häkä. Ollilan mukaan ohjelmistoteknologia ja ohjelmistoalust ovat kehittyneet viimeisen kolmen neljän vuoden aikana ”aivan poikkeuksellisen nopeasti” sekä tavalla, joka on suosinut Yhdysvaltain länsirannikon ja Piilaakson tietokonepohjaista osaamista sekä siellä toimivia yhtiöitä.
Tämä vahvuus on puuttunut aasialaisista ja eurooppalaisista yhtiöistä, Ollila katsoo.
–Nokia on eurooppalainen yhtiö ja ollaan pikkuisen takamatkalla tässä kohtaa nimenomaan näiden sisältöjen käsittelyssä ja tavassa, jolla ne tuodaan siihen puhelimeen, hän sanoi.
Pitkän linjan nokialainen vakuutti kuitenkin uskovansa uuteen nousuun.
–Nokia osaa tehdä hyviä puhelimia. Kun me vähän nopeutamme omaa sykliämme tuoda sisältöä oikealla tavalla peliin mukaan, tästä tulee oikein hyvä juttu, hän sanoi.
Ollila muistutti, että sekä Nokialla että Applella on ollut omat vaikeutensa.
–Kaikilla on omat kokemuksensa siitä, miten selvitään vaikeuksista ja todella hankalista ajoista. Applellahan ne osui sinne 90-luvun loppupuolelle. Nokialla niitä on ollut tässä viimeisen 25 vuoden aikana useita, Ollila sanoi.
–Se, miten vaikeat ajat selvitetään, määrittelee miten vahva firma pitkässä juoksussa on. Tässä kohtaa Nokialla on erittäin hyvä kaari, koska kyseessä on 147-vuotias yritys, joka on uudistanut itsensä kymmenkunta kertaa lähes kokonaan. Nokia tulee selviämään tästäkin vaiheesta, Ollila vakuutti.


Kommentit
...niinpä ja miksipä ei
...niinpä ja miksipä ei selviäisi, kuten Ollila sanoo. Muutos vie aina aikaa. Kuinka paljon tässä tapauksessa, sen tietää Nokia.
"sen tietää Nokia." tai sitten ei...
taitaa olla jälkiviisaat...eli ei nyt taida tietää kukaan...ja amerikkalaiset heittää "yhteishyvää" vettä myllyyn (kilpailijat ja luottoluokittajat, ja markkinoijatkin), USA on kotirakas jos mikä!
Eli siis kaikki on hyvin ja 'kyllä se tästä...'?
Lyhykäisyydessään siis, kaikillahan joskus menee huonosti, odotellaan vaan niin kyllä ajat paranevat, eihän meissä tai meidän tuotteissa ole mitään vikaa, firma on ollut pystyssä jo kohta 150 v joten kyllä se pysyy pystyssä vastaisuudessakin.
Olisikohan juuri tuo ajattelumalli ainakin osasyynä Nokian tämänhetkiseen tilanteeseen...?
..Ollilan sanojen rivien
..Ollilan sanojen rivien välistä voisi lukea, että Nokia oli mm kumitehdas, rengastehdas, kaapelitehdas, elektroniikkatehdas ja sitten maailmanlaajuinen kännyjätti. Mikä on seuraava kehitysvaihe, sitä ei Ollila kerro. Sen tietää Nokia itse.
Seuraava vaihe
ei voi ainakaan olla ohjelmistot, vaikka Elopilla onkin taustaa maailman (toistaiseksi) menestyvimmästä softafirmasta. Vähäisetkin softaihmiset on jo kannustettu erilaisilla paketeilla yms jättämään Nokia.
Tuohon muutoksen vaatimaan aikaan sen verran että se pitää kyllä paikkansa. Samoin se muutos kesti Applella melko pitkään ennenkuin iPhone muodostui nykypäivän menestystarinaksi. Applella on putkessa myös iPad, ja iTV:n tulosta on huhuttu jo pitkään, eli Apple toteuttaa Vanjoen peränkuuluttamaa konvergenssiä täysillä. Nokia puolestaan on vajonnut takaisin GSM maailmaan.
147v
Olikin aivan uusi perustelu, jota JO ei ole aikaisemmin käyttänyt.
Kyllä nyt on hätä kädessä kun pitää "puuhiomot" ja "vesivoima" ottaa repertuaariin.
Ei niistä menneistä vuosista ole iloa kun munat on Ballmerin korissa. Kohta se gorilla hyppää lavalle uhoamaan:
http://www.youtube.com/watch?v=wvsboPUjrGc
Rating dance
Tuolla videolla voisi aina juhlistaa Nokian tulevia luottoluokituksen pudotuksia.
Viran puolesta
Katsoin tuon Ollilan haastattelun. Hän esiintyi siinä jo viran puolestakin hyvin vakuuttavasti ja luottavaisen oloisena. Samalla tavalla hän tosin on esiintynyt aina - myös silloin kun oli tekemässä Nokian suurimpia mokia. Aina kun Ollilalta jotain kysyy, niin sanoma on, että pieniä tilapäisiä vaikeuksia on mutta hyvin menee kuitenkin - ei mitään hätää. Toivottavasti hän on nyt oikeassa.
Olisi kyllä kriittisen journalismin nimissä odottanut haastattelijan puuttuvat siihen, että Ollila itse oli luomassa tätä Nokian nykyiseen tilaan johtanutta ylimielistä ilmapiiriä, jolloin jäätiin totaalisesti markkinakehityksen ulkopuolelle.
Karhuvaaran (haastattelija) olemuksesta paistoi syvä kunnioitus Ollilaa kohtaan, joten mitään kiusallisia pointteja ei häneltä voinut odottaakaan. Karhuvaara on yleensäkin ollut sellainen pehmeän nallekarhumainen ja auktoriteetteja syvästi kunnioittava persoona. Yhtä tyhjänpäiväinen kuin suomalainen konsensusmedia yleensäkin. Todellinen laatujournalismi Suomesta puuttuu totaallisesti.
"Miten kommentoitte...?"
Kysyy Karhuvaara ja vastaukset menee broadcastina suoraan eetteriin. Ilman minkäänlaista kritiikkia ja haastateltavalle hankalia jatkokysymyksiä.
MainosTV.
Journalismin tehtävä?
Vaikka en haastattelua nähnyt, niin olen tuosta viimeisestä kappaleestasi täysin eri mieltä.
Riitaahaastattava toimittaja ei saa hastateltavastaan irti yhtään mitään mielenkiintoista. Tottakai jokainen tietää, että Ollila on ollut mukana tekemässä Nokian tärkeitä ja varmaan vääriäkin päätöksiä. Mutta vielä ei ole aika kysellä niitä häneltä itseltään. Parhaat vastaukset siihen, mitä Ollila tekisi nyt toisin, jos historiaa voisi kääntää taaksepäin ja elämänsä elää uudestaan, saamme sitten jos Ollila itse kirjoittaa niistä kirjan.
Eilä suinkaan silloin, kun Ollila valmistautuu viimeiseen yhtiökokoukseensa Nokian hallituksen puheenjohtajana ja Steven Elopin valitsijana ja puolustajana ja kun yhtiön osakekurssi on alempana kuin koskaan ja pahin kilpailija Apple julkaisee ennätyshyvän tuloksen.
Laatujournalismia ei ole tehdä kiusaa haastateltaville, vaan saada heistä ulos sellaista tietoa, jota muuten ei saataisi ja josta on kuulijoillekin iloa ja hyötyä.
Vai olisiko Karhuvaaran pitänyt saada Ollila lausumaan MTV3:n katsojille, että "menkää ja myykää kaikki Nokian osakkeenne nyt heti kun niistä vielä saatte edes jotain"?
Samaa mieltä...
lauseesta "Riitaahaastattava toimittaja ei saa hastateltavastaan irti yhtään mitään mielenkiintoista."
Laatujournalismi ei todellakaan on rääväsuista riidanhaastamista. Ehkä samassa yhteydessä voisi puhua myös tutkivasta journalismista, jossa toimittaja syvällisesti perehtyy asian taustoihin ja tuo täten uutta informaatiota katsojille ja lukijoille. Tällaista löytyy lähinnä ulkomaisesta mediasta, josta mainitsisin hyvänä esimerkkinä esim. brittiläisen Economistin. Tällainen media meiltä puutuu täysin.
Tuossa nimenomaisessa Ollilan haastattelussa Karhuvaara lähinnä antoi Ollilan selitellä asioita, mikä ei ole laatujournalismia. Mentiin liikaa haastateltavan ehdoilla. Esim. BBC:llä on sellainen haastatteluohjelma jonka nimi on "Hard talk". Siinä haasteteltavaa hiillostetaan kuisallisilla ja vaikeilla kysymyksiä korrektisti ja ammattitaitoisesti ilman, että oltaisiin rääväsuisia tai epäkohteliaita.
Suomessa ei edes tunnuta käsittävän, mitä tutkiva laatujournalismi edes tarkoittaa. Täälllä media elää lähinnä tyhjänpäiväisillä lööpeillä sekä julkkiksia ja poliitikkoja mielistelevällä konsensuspopulismilla.
Vielä ihmettelee
Nokia missasi mahdollisuuden pitäessään jääräpäisesti kiinni omista linjoistaan, vaikka kilpailijoilla oli jo paremmat lähtökohdat olemassa.
Ollila oli itse hallituksen puheenjohtajana vastuussa strategiasta, joten ihmetyttää tämä ihmettely.
Elopin syytä tämä tilanne ei ole, koska alamäki oli valmiiksi pedattuna ja käännöksen aikaanssaminen on hidasta.
Jääräpäisyydestä suurempaa jääräpäisyyteen
"Nokia missasi mahdollisuuden pitäessään jääräpäisesti kiinni omista linjoistaan, vaikka kilpailijoilla oli jo paremmat lähtökohdat olemassa."
Niin ja nythän tilanne on täysin sama tai oikeastaan pahempi. Nyt pidetään jääräpäisesti kiinni Windows Phone- linjasta, kun kilpailijoilla on paremmat lähtökohdat (iPhone, Android).
Mitään ei ole opittu - päinvastoin.
Kokemusta Androidista
Minulla on n. 2 vuotta ollut käytössä Samsungin Anbdroid. Sillä voi soittaa ja siihen voi soittaa. Tekstiviestitkin toimivat, mutta multimedia ei. Asetuksia tai päivityksiä ei saa suoraan puhelimeen vaan ne täytyy hoitaa manuaalisesti. Pakettidataominisuudet ovat suoraan helvetistä. Ainakaan Androidiin ei Nokian olisi kannattanut turvautua. Pikemminkin ongelma on ollut myynnissä ja markkinoinnissa. Ihmiset luulevat olevansa itse päättämässä mitä he ostavat. Tosiasiassa myynti perustuu massiiviseen hypetykseen ja aivopesuun. Perun sanani, jos joku todistaa, että on jotenkin erilaista soittaa Android, IPhone tai Nokian puhelimilla.
Varman päälle kannattaa aina pelata
Jos Samsungin kapuloissa on ongelmia, niin sitä paremmat mahdollisuudet Nokialla olisi omilla Android-luureillaan (koska on sauma tehdä homma paremmin kuin Samsung).
Jos Nokia olisi hypännyt Android-leiriin JA jatkanut täysillä MeeGoa ja Symbiania, niin huonoin vaihtoehto Nokian kannalta olisi Androidin voitto, mutta silloinkin Nokia olisi ollut voittajan leirissä.
Paras vaihtoehto taas olisi ollut että MeeGo olisi löylyttänyt Androidin.
Androidilla (+ omilla) Nokia ei siis olisi voinut hävitä - Windows Phonella konkurssi kolkuttaa jo ovella.
(Jos Nokia selviää Windows Phonensa kanssa niin pikkufirma se on entiseen loistoonsa nähden.)
No Symbianin jatkaminen
No Symbianin jatkaminen "täysillä" edelleen, vaikka ominaisuudet eivät riitä, nyt olisi ollut aivan idioottimaista. Meegosta en osaa sanoa, mutta täysin nollasta olisi sillä lähdetty, ja yksin.
Tutustupa huviksesi myös Android-puhelinten katteeseen laitevalmistajille... ei ole kummoinen, eli ei siis ole kummoinen bisnes myöskään. Selviää helposti tutkimalla Android-valmistajien lukuja. Eli ne ajat kun Nokia vei valtaosan toimialan katteesta ovat kyllä menneet, eikä niitä ainakaan Androidilla takaisin saa.
Eli väitän, että ei se nyt ihan noin helppoa ole kun väität. Ja liiketoiminnassa ei todellakaan aina kannata pelata varman päälle.
homma paremmin kuin Samsung
Nokia ja Samsung käyttävät saman firman suunnittelijoita (vuokratyöläisiä). Yllätyskö?
Ei WP:ssä mitään pahaa
Toimii kuten odottaa, päivitykset onnistuvat ja mitään ei häviä pöivityksissä tai replikoinnissa.
Siihen nähden Nokia olisi voinut lähteä tähän kelkkaan heti ensimmäisenä ja jättään umpikujassa etenevän käyttöjärjestelmän varaan kehittelyn vähemmälle.
Pointti olikin
No ei se kyllä toimi aina niin kuin odottaisi: esim. Skypeä ei voi jättää tausta-ajoon koska se ei ole WP:ssä sallittu. (Skype on siis lähes käyttökelvoton, kun se ei voi ottaa vastaan puheluja kun käytät jotain muuta ohjelmaa)
Mutta pointti oli se että Nokia on nyt vielä jääräpäisemmin ja ehdottomammin sitoutunut Windows Phoneen kuin se oli omiin käyttöjärjestelmiinsä. Hullua...
”tästä tulee oikein
”tästä tulee oikein hyvä juttu” <- helppohan on näin sanoa, kun laukut on jo pakattu
Saatta jopa onnistua ...
Voihan se olla kun jarrumies Ollila siirtyy sivuun niin Nokia lähtee uuteen nousuun.
tapahtui vuonna 1999
Ehkä Ollilan uskottavuus alkoi ensi kerran murentua, kun hänestä oli juttu Yliopistolehdessä, numerossa 7/1999, jossa toimittaja oli maininnut Ollilan hartioita kapeiksi. tämä kohta vaadittiin Nokian taholta poistettavaksi.
Itse ainakin ajattelin, että ei toi Jorma ihan täysi guru voi olla.
Ja mistä häntä nyt syytetään? Itsekeskeisyydestä, ylimielisyydestä ja tavasta nimittää mielistelijöitä alaisikseen. Varmaan, jos ei kestä lehtijutun yhtä lausetta.
Olennaista ei ole vaatiko hän itse lauseen poistettavaksi, koska se kuvastaa joka tapauksessa Nokian silloisia arvoja -ehkä myös nykyisiä.
Alhainen tila
Alatila taitaa tarkoittaa vain fyysistä paikkaa, ylätilan vastakohtaa. Otsikossa ja jutussa lienee tavoiteltu "alennustilaa".
Ei sentään
Perätila, kun mies kirjoittanut jutun.
Nokia taitaa kyllä olla tuskallisessa perätilassa.
Onko Nokia kaupan?
Nokian pörssiarvo n. 11 mrd , josta kassa n. 5 mrd. pantenttisalkku n. 2-3 mrd....
Vaikuttaa että halvalla lähtee... jos markkinaosuutta ja maapallon tehokkainta matkapuhelinten tuotanto- ja logistiikkaketjua halutaan vaikka Aplelle ostaa...
Microsoft... ?