Lauantai 25.10.2014

Jopa EKP sanoo sen ääneen: ”Kreikka voi lähteä”

Luotu: 
14.5.2012 08:39
  • Kuva: ECB
    Kuva
    Arkistokuva EKP:n johdon kokouksesta Helsingistä. Kuvassa etualalla EKP:n entinen pääjohtaja Jean-Claude Trichet ja taustalla Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Eurooppalaiset keskuspankkiirit ovat alkaneet puhua avoimesti siitä mahdollisuudesta, että Kreikka todella lähtisi eurosta, kertoo talouslehti Financial Times. Kielenkantojen aukeamiseen lienee syynä Kreikan hallitusneuvottelujen jumahtaminen.

Euroopan keskuspankin neuvoston jäsenten ulostulot ovat merkittävä muutos EKP:n puheissa. EKP on pitkään toistanut mantraa, jonka mukaan eurosta tai muista EU-sopimuksista ei erota.

–Uskoisin, että sopuisa avioero – jos sellaista koskaan tarvitaan – olisi mahdollinen. Olisin silti pahoillani siitä, myönsi Belgian keskuspankin pääjohtaja Luc Coene FT:lle.

Pankkiirit muistuttavat kuitenkin, että Kreikan ero aiheuttaisi myllerryksen eurooppalaisessa taloudessa.

–Sellaisia asioita voi tapahtua, joihin ei ole uskottu sopimuksissa... Teknisesti se [Kreikan lähtö] voidaan järjestää... Se ei välttämättä olisi tappavaa, mutta se ei ole myöskään houkuttelevaa, sanoi myös Irlannin keskuspankin johtaja Patrick Honohan viikonloppuna.

–Kreikan lähdön seuraukset olisivat vakavammat Kreikalle kuin muulle euroryhmälle, sanoi Saksan keskuspankin johtaja Jens Weidmann.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

luuserius

Kreikan hallituspelissä. Kyllä tämä Euroopan ja Suomen tilanne kauhistuttaa. Länsimaiden illankoitto on ajankohtainen ohjelma. Tänäänkin taas velkavivulla Suomi nousee ylös ja ulos. Entä sitten kun velkaa alkaa olla suhteessa Kreikan lukemat ?

tulevaisuuden profeetta

Palkkaa maksetaan? Kaksi-kolme vuotta nämä äijät ovat pyörineet tekemässä täysin hulluja tuki ja takauspäätöksiä, jotka ovat vain lisänneet esim. Kreikan velkataakkkaa, joka on nykyisellään suurempi kuin kolme vuotta sitten. Umpijärjetöntä touhua. Kreikka olisi heti pistää velkasaneeraukseen, eikä odotella velkakuplan poksahtamista. Se olisi ollut kaikkien euromaiden etu.

Kaiken lisäksi näissä rikottiinn 123 ja 125 artiklaa, joten moinen touhu on soppareiden vastaista. Poliitikotkin pitäisi tästä asettaa syytteeseen, niin räikeästi on menetelty. Meidän poliitikoista pitäisi häkin heilua Vanhanen/Kiviniemi/Katainen/Urpilainen akselilla. Siinä muutama pääpukari näissä laittomuuksissa. Plus VM:n virkahenkilöt, jotka ovat olleet tätä kuppausta toteuttamassa ja junailemassa.

PateP

Kreikalla on taas iltalypsyn paikka kuten Suomen liittyessä Unioniin. Kreikka oli pj ja Suomi maksoi!

Soinia ei kuunneltu pari vuotta sitten ja nyt on nyt!!

Aikoinaan sotakorvaukset maksoimme ja Suomi lähti nousuun.

Nyt taas maksamme ja TOIVOTTAVASTI Suomi lähtee taas nousuun.

luuserius

Suomi jonon jatkona. Kaikiassa maissa alijäämä suuri ja kansa vastustaa uudistuksia. Kukapa haluaisi tehdä poliittisen itsemurhan a' la Matti Vanhanen. Työuraa pidennetään keskeltä, kotihoidontukea leikkaamalla. Suurin äänestäjäryhmä on kuin iso lapsi, pilalle lellitty ja hemmoteltu.

Ei Kreikkaa voida päästää pois markkinaseurausten takia. Sen tietää, niin kreikkalaiset, kuin kaikki muutkin.

Papparainen

on ollut jo siitä, pitäisikö Kreikkaan lähettää rauhanturvaajia, jos siellä aletaan pahasti mellakoida.
A Stubb korostaa "inhimillistä puolta". Kyllähän kreikkalaisia "täytyy auttaa", sanoo Stubb. Hänen mukaansahan "euro on ollut menestystarina". Nyt hän korostaa kovin "palomuuria", joka estää mukamas kriisin leviämisen Espanjaan. Espanjalaisista nuorista on puolet työttömiä - eiköhän se kriisi nyt ole jo levinnyt sinne.
Onneksi meillä on EU! Sehän on rauhan tae. EEC-oloissahan oli sodan vaara. Vain pölhöpopulistit muuta väittävät!

qed

Tänä päivänä, 200 miljardin euron kehitysavun jälkeen, Kreikassa kestää yhä 10 kuukautta perustaa oliiviöljyä myyvä internetfirma. Kaikilta osakkeenomistajilta vaaditaan mm rintakehän röntgenkuvat ja ulostenäytteet:

http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_1_21/02/2012_429208

Elvyttäminen toimii vain, jos talouden rakenteiden annetaan uudistua ja ammattien ja ammattikuntien kartellit puretaan. Muussa tapauksessa elvyttäminen on kuin housuihin pissimistä talvella: se lämmittää vain hetkellisesti.

Kreikan perusongelma on, että siellä suurin osa ihmisistä antaa maan ajautua vararikkoon ennen kuin tinkivät eduistaan.

Kuinka monta julkisten sektorin työntekijää on toistaiseksi irtisanottu? Vastaus: ei yhtään.

Tuollainen maa on auttamisen ulkopuolella, ikävä kyllä.

pilari

pätee samat lainalaisuudet niin yksilö kuin valtiotasolla. Jos autettava ei halua apua vastaanottaa, ei sitä kannata pakolla tyrkyttää.
Kreikalla niinsanotut sopeutustoimenpiteet ovat olleet pelkkää silmänlumetta jolla muut EU maat on saatu tunkemaan sinne lisää rahaa. Todellisia muutoksia Kreikan poliitikot eivät ole voineet ajaa läpi, se olisi ollut poliittinen itsemurha.

Ola

Kun yksityinen henkilö tai yritys tekee ison "puhalluksen" ja jää siitä kiinni, niin kalterihäkin ovet kalahtavat. Kun Huijari-Kreikka tekee jättimäisen puhalluksen, niin mikä on tulos. Pumpataaan huijarille lisää rahaa. Joskus sen on loputtava. Mikä on sanktio tälläiselle jättipuhalluksen tekijälle??

eurostoliitto

ei pidä tuijottaa liikaa näitä euron, kreikan, portugalin, irlannin, italian, espanjan... ... suomen ongelmia.

ajatelkaa kuinka paljon euro on tuonut hyvää eurooppalaisille!
suomalaisenkaan ei tarvi vaihtaa valuuttaa, kun käy kerran vuodessa kreikanmatkalla!

ei eurossa mitään vikaa ole.