Saksalaiset ovat löytäneet Nokian toiminnasta Bochumissa taas uuden epäkohdan.
Paikallisten lehtitietojen mukaan Näyttää siltä, että Nokia ei ole täyttänyt lupaustaan vakityöpaikkojen määrästä Bochumissa. Saksalainen uutislehti Focus kertoi uusimmassa numerossaan, että Nordrhein Westfalenin maakunnan pankki (NRW) on alkanut tutkia, pitäisikö vaatia Nokialta takaisin firmalle maksettuja julkisia tukiaisia.
Lehden mukaan yhtiö sai taloudellista tukea noin 40 miljoonan euron verran, mutta palkkasi vähemmän väkeä tehtaaseen kuin oli ollut tarkoitus.
- Näyttää siltä, että Nokia on vuosien 2002 ja 2005 välillä työllistänyt jopa 400 henkilöä vähemmän, kuin oli sovittu, sanoi Nordrhein-Westfalenin maakunnan talousministerin viestintäpäällikkö Joachim Neuser lauantaina Düsseldorfissa ja myönsi epäilyjen olevan totta. NRW-pankin tutkimuksen tulokset valmistunevat ensi viikolla.

Kommentit
Näyttää siltä, että...
Asialehden ja kohulehden ero on tietääkseni siinä, että ensinmainittu julkaisee enimmäkseen tosijuttuja, jälkimmäinen juoruja.
Parahin Carla, olet varmaan lukenut myös ne kirjoitukset, joissa arvellaan, ettei EU-tukia voida maksaa Bochumin kärsijöille, koska tehdas siirretään EU:n sisällä - ei EU:sta ulos. Voisikos siitäkin kirjottaa kohujutun?
Noh, en tarkoita tekstiäni loukkaavaksi, päinvastoin, nautin kirjoituksistasi. Toivon kuitenkin, että otat jatkossa meidän lukijoiden ymmärryskyvyn huomioon.
Oikealla asialla
Carla on aivan oikealla asialla, koska ei ryhdy korkeimmaksi oikeudeksi päättämään siitä, voidaanko Saksassa saadut tuet hyödyntää Romaniassa.
Jokainen, joka on yritystukia hakenut tai virkamiehenä yritystukia esitellyt hyväksyttäväksi tai allekirjoituksellaan hyväksynyt, tietää, että yritystuissa on olemassa ohjelmaansa liittyvät kriteerit.
Se, että jotain tukea saa yhdellä alueella, ei tarkoita sitä, että tuen kriteerit tulisi toteutettua, kun taloudellisen panoksen hyödyntää toisella alueella.
Suomessakin Lapin te-keskuksesta jouduttiin eroamaan, kun Lappiin maksettua tukea hyödynsi konsultti, joka piti kirjoituspöytäänsä Helsingissä. Lappiin maksettu tuki ei ollut käyttökelpoinen Helsingissä, joka on 0-tukialuetta mainitun kehittämisavustuksen suhteen.
Kun ruvetaan puhumaan yritystuista, ensimmäinen luettava asia on Rooman sopimus. Toinen huomionarvoinen asia on se, ettei Suomessa yritystukilakia voida säätää ennen kuin EU:sta ovat kriteerit selvillä. Esimerkiksi Suomen uuden yritystukilain piti olla valmis 1.1.2000, mutta se viivästyi.
Yritystuista keskusteleminen on hankalaa, koska vaikka ne ovat julkista tukea niin kuin sosiaalituet, silti yksityisyyttä, tässä tapauksessa liikesalaisutta olisi kunnioitettava.
Nokia pystyy hautaamaan suureen konsernitaseeseensa käsittämättömät määrät tukia, jotka ovat pikkurahaa sen osinkoihin verrattuna.
On jokseenkin kohtuutonta vaatia uutispimentoa Nokian ja Saksan osalta siksi, että Nokialla uskotaan Saksassa olevan epäselvää. Uskoisin, että jos pantaisiin iso pyörä pyörimään, voisi Nokialta periaä muutaman miljoonan takaisin.
Nokia hukkaisi tuon summan mielellään jo asianajajapalkkoihin siksi, että se imago säilyisi rikkumattomana.
Romiassa ilmeisesti tuotettaisiin ne halpapuhelimet, joita teetetään nykyään Unkarissa.
Unkarilaisten Nokia 1600 vaikuttaa kestävältä. Siinä ei ole muuta kuin puhelin, ei edes GPRS:ää eikä WAP 2.0:aa, mutta puhelimena se on käypäinen.
Haluavat ylläpitää yrittäjämyönteistä imagoa?
Voipi vaan käydä tasan päinvastoin . . .
Voi voi
Taitaa mennä sata vuotta ennen kuin joku seuraavan kerran perustaa tehtaan Bochumin epäkiitollisten punikkien kaupunkiin.
Paljon porua, vähän villoja
Ähäkutti Nokia. Pitäisi tehdä niin kuin on sovittu, muuten tuet pitää maksaa takaisin. Mikäs on maksaessa, kun voitto viime vuodelta on miljardeja. Sitten vielä päättäjät menevät riistämään köyhempiä.
Suhteellisuuden tajua
Kallasvuo voisi yhdellä tilisiirrolla hoitaa asian päiväjärjestyksestä, ellei kysymyksessä olisi ennakkotapaus, millä muiden alueiden poliitikot tekisivät saman.
Jättiyritysten yritystuille STOP
On hyvin vähä-älyistä työtä järjestellä tukiaisia miljardivoittoja tekeville yrityksille. Tavallisen kansan maksamia veroja siirretään suoraan miljonäärien ja miljardöörien taskuihin. Näinhän Suomessakiin on tehty ja kauan. On turha arvostella toisen maan järjestelmää, mikäli oman maan touhut ovat yhtä mädännäisiä.
Juuri millään maalla ei ole ollut yhtä järkyttävää järjestelmää kuin oman maamme pankkituet. Osakepääoman korotuksella tai vieraalla pääomalla hankitaan rahaa normaalissa yritystoiminnassa ei millään tuella.
Nokia on ilmeisesti laskenut, että Romanian tehtaan infrastruktuureista puuttuu 40 miljoonaa euroa, ja laskutti siitä Nordrhein-Westfalenin osavaltiota. Tyhmä tekee mitä hullu ( =viisas ) pyytää.
Joskus ennenvanhaan luki yritystalouden oppikirjoissa, että yritystoiminnassa on aina riskinsä kannattaako se tai ei. Nyt ollaan menty jo yritystukijärjestelmän kautta niin pitkälle, että minimoidaan myös suuromistajien sijoitusriskit. Samoin joskus oppikirjoissa puhuttiin sidosryhmistä, nyt ei ole sidosryhmistä jäljellä muuta kuin ylin johto ja osakkaat - muista viis.
Pienyitysten ylistystä
Olet monelta osin oikeassa.
Sitä ei voida mitenkään järkevästi perustella, että esimerkiksi Nokiaa tuetaan verovaroilla, jos se on tuottava yritys ilman pitkäaikaisia kansantaloudellisia sitoumuksia.
Jos Nokia tekisi tappiota, sen tukeminen esimerkiksi työpaikkojen säilyttämiseksi voisi olla yhteiskunnallisesti järkevää. Mutta vain järkevin sopimuksin.
Pienyritykset työllistävät paljon enemmän ja varmemmin kuin Nokia, mutta niitä ei tueta samoin. Miksei?
Nokea ilmassa.
Eihän tässä muuta haittaa ole kun Suomen kuvan Nokeaminen.Tuntuu kuin Suomessakin Saksaan viejä jo kiristelee hampaitaan.Kun ei ymmärretä , ettei Nokia mikään Suomalainen firma ole .Eikä Lapin Noella ja Nokian Noella ole mitään tekemistä myöskään keskenään.
Nokia - kuravettä lasissa
Nokia:lla on juotu lietettä. Epidemian laajeneminen on osoitus sosialidemokraattisesta tiedotuskulttuurista, mihin Aamulehtikin joutui kaupallisista syistä yhtymään. Aseveljet toistansa tukien, vaikka Nokialla on kommunistejakin.
Kriisiviikoilla luotettavaa tiedonvälitystä Tampereelta tarjosi Raunistulan punakaarti Turun Sanomissa.
tuet ovat vain murusia
Nokia on jo pitkään ollut lähdössä, siinä ei tuet paljon paina.
Tämän näytöksen jälkeen moni firma varmaan harkitsee useampaankin kertaan ennenkuin uskaltautuu perustamaan yhtään mitään Saksaan. Sama koskee kyllä myöskin Ranskaa jossa on myös tiukat ehdot irtisanomisissa.
Ennenpitkään joutunevat höllentämään lainsäädäntöään, tai sitten EU määrää yhteiset säännöt kaikille.
Itku pitkästä ilosta!
Se toinen talouslehti kommentoi "Laskekoot Bochumissa paljonko Nokia toi heille 20 vuoden aikana rahaa!". Arvatenkin tuhannet Nokian työntekijät muuttavat tehtaan perässä kotiseudulleen Transilvaniaan, jossa odottaa kunnon pidot!
Olen ymmärtänyt, että Nokia hoitaa yhteiskuntavastuunsa kiitettävän hyvin kaikkialla, miksei myös Saksassa.
Pitäisi paikata sivistystä ja lähteä lomamatkalle maisemiin, jonne Nokia rakentaa maailman ehkä tehokkaimman rahasammon ja varmistaa osinkojen maksukykynsä myös saksmanneille.
Cluj- Napocan maisemissa on kuulemma Siemensillä jo tehdas toiminnassa.
Saksalainen kasvojenmenetys
Suomalaiset eivät näytä laisinkaan ymmärtävän, mikä kasvojen menetys saksalaisille on se, että lähtökohtaisesti suomalainen firma siirtää tuotantoaan Saksasta Romaniaan. Saksahan on tunnetusti - ja erityisesti saksalaisten mielestä (niinkuin myös USA ja Ranska kansalaistensa mielestä) - perinteikäs ja korkealaatuisen teknologiateollisuuden kotimaa. Nyt tuleekin kansainvälinen firma, jonka päätöksenteko tapahtuu jossakin poromaassa. Se siirtää tuotantonsa Romaniaan, jonka traditiot ovat aivan muualla kuin järjestelmällisessä teollisuustuotanossa.
Saksassa on suuri huoli työpaikoista. Sen kustannustaso on varsin korkea. Sillä on suurimman osan toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta mennyt erittäin hyvin. Talouselämään on päässyt pesiytymään uskomaton määrä perussaksalaista byrokratiaa ja sen mukana tehottomuutta sekä turhaa väkeä, jota ei millään saada saneeratuksi muun muassa korkeiden irtisanomiskustannusten vuoksi pois. Ulkomaalainen firma on protestille sopiva kohde. Mitään kiitollisuutta ei tunneta siitä, että Nokia todennäköisesti on jo vuosikausia ylläpitänyt kalliita suojatyöpaikkoja Bochumissa.
Me kaikki olemme jäseniä EU:ssa, jossa on pääoman ja työvoiman liikkumisvapaus. Näitä ei vain ole ajateltu säädettäessä toimivaksi tähän suuntaan vaan hyödyttämään EU:n suuria jäsenmaita ja heidän talouttaan.
Muistakaa "hyvän" EU:n käytännön perussääntö: Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle!