Sunnuntai 27.5.2012

Myös USA huolestui Pfizerin hittilääkkeestä

Luotu: 
4.2.2008 08:41
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Ihmisiä kävelemässä Pfizerin päämajan ohi New Yorkissa.

Lääkejätti Pfizerin suositun tupakoinnin lopettamiseen käytettävän lääkkeen Chantixin myynnin uskotaan romahtavan Yhdysvalloissa maan viranomaisten antaman varoituksen myötä, kertoo BBC.

Yhdysvaltain elintarvikevirasto FDA ilmoitti olevansa entistäkin huolestuneempi siitä, että lääke aiheuttaisi itsemurha-ajatuksia.
FDA on tilastoinut lähes 500 lääkkeen käytön ja itsetuhoiset ajatukset linkittävää tapausta ja jopa 39 itsemurhaan päättynyttä tapausta.

Euroopan lääkeviranomaisjärjestö Emea vaati viime joulukuussa Suomessakin Champix-nimisenä myytävän lääkkeen valmistietoihin varoituksen lääkkeen vaikutuksesta mielialaan.

Pfizerin mukaan syy-yhteyttä Champixin käytön ja esiintyneiden itsemurha-ajatusten tai muun psyykkisen oirehdinnan välillä ei ole voitu osoittaa. Yhtiön mukaan yli 5 000 potilaalla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa ei havaittu eroa Champixia ja lumelääkettä käyttäneiden välillä.

-Tupakan vieroitus voi jo sinänsä aiheuttaa muutoksia psyykkisessä hyvinvoinnissa, altistaa masennukselle ja jopa itsemurha-ajatuksille. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää asiaan silloin, jos tupakasta vieroitetulla on joku psyykkinen oirekuva tai sairaus tai jos tupakasta vieroituksen yhteydessä tulee esiin psyykkisiä oireita. Silloin hoitavan lääkärin kannattaa seurata potilasta tarkasti, käyttipä potilas mitä hoitomuotoa tahansa, asiantuntijalääkäri Mikko Nykänen Pfizerilta kommentoi Mediuutisille joulukuussa.

Mediuutisten tietojen mukaan viime vuoden aikana noin 900 000 potilasta on käyttänyt Euroopassa Champixia tupakasta vieroitukseen. Maailmanlaajuisesti luku on noin viisi miljoonaa siitä lähtien kun Champix sai myyntiluvan vuonna 2006.

BBC:n mukaan lääkkeettä on myyty pelkästään vuoden 2007 viimeisen kolmen kuukauden aikana noin 280 miljoonalla dollarilla.

Jaa artikkeli: