Sunnuntai 27.5.2012

Unionipomo: Nokialle koituu Bochumista kaikkien aikojen lasku

Luotu: 
4.2.2008 13:23
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Nokia herättää vihan tunteita Bochumissa.

Saksalaisen ammattiliiton IG Metallin johtaja Betrhold Huber on sanonut, että Nokia voi joutua maksamaan Bochumin tehtaan sulkemisen seurauksena suurimmat korvaukset, mitä Saksassa on koskaan nähty. Asiasta kertoo Thomson Financial lainaten Der Tagesspiegelin juttua.

Huberin mukaan korvaussuunnitelma ei kuitenkaan vielä ole ammattiliiton agendalla, sillä liitto yrittää vielä pitää työpaikat Bochumissa.

Huber sanoi, että jos Nokia siirtää tuotannon Bochumista Romaniaan, yhtiön maine kärsii Saksassa. Huber viittasi esimerkkinä Electroluxiin, jolle kävi samoin sen sulkiessa AEG-tehtaansa Nürnbergissä.

Huberin mukaan maineen menetyksessä ei tule olemaan kyse ohimenevästä ilmiöstä.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on aiemmin myöntänyt Frankfurter Allgemeine Zeitungin haastattelussa, että Bochumin tehtaan sulkeminen tulee maksamaan. Kallasvuon mukaan tehtaan sulkeminen on kallista kaikkialla, mutta erityisesti Saksassa.

Bochumin tehtaan sulkemisesta on syntynyt Saksassa varsinainen äläkkä. Paikallisissa lehdissä on vilauteltu jopa Nokia-boikottiakin, ja Kallasvuo on myöntänyt Nokian maineen kärsineen Saksassa.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Demagogi

Berthold Huber on laittanut kansallissosialistiset nahkasaappaat jalkaan alempiarvoisia länsimongolideja vastaan.

HÄPEÄ SAKSAN AY-LIIKE! Meillä Suomessa joudutaan lakkauttamaan paperitehtaita teidän toimienne vuoksi!

Proskriptio666

Bochumissa on kerätään tällähetkellä huimaa määrää Nokian puhelimia jotka on tarkoitus lähettää Nokia johdolle. Saksalaisten julkkisten Nokia boikotista on tullut myös suosittu koko maassa. Aika näyttää kuinka Nokian käy. Voiko tavalliset kuluttajat vaikuttaa globaalin yhtiön toimintaan- jää nähtäväksi. Ikävä että yhtiö on suomalainen. Alkaako tästä Nokian ulosliputtaminen pois Suomesta???

tapio_o_neva

Antaako Kallasvuo puhelimet köyhille suomalaisille, jotta saataisiin parempia käytettyjä toisiomarkkinoille? Voisin ottaa takakontillisen, noin 400 litraa Saksassa käytettyjä Nokian puhelimia. Voisin myydä ja lahjoitella osan sekä antaa rahoista osan hyvään tarkoitukseen.

http://www.google.fi/search?q=Boycott+Nokia&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=o...

Bochum http://www.youtube.com/watch?v=K17R86AQY0E

qwerty

Romaniasta ja muista edullisemman työvoiman maista saavat osakkeenomistajat lisää tuottoa. Mikä muu heitä kiinnostaisii?
Kuinka paljon sakemannit ovat ryövännet vähätuottoisella tehtaalla osakkeenomistajien rahoja ja nyt vielä ylpeilevät siitä.
Osuuskunta-aate on eri asia.