Saksalaisten protesti Nokiaa vastaan jatkuu. Bochumin tehtaan työntekijät saivat lisää vettä myllyynsä, kun Nokia ei suostunut pyyntöihin lisätä automaatiota tehaalla ja siten välttyä sen sulkemiselta.
Nyt Bochumin työntekijät ovat liimanneet kasvokuvansa tehdasta ympäröivään aitaan. Bannerissa lukee teksti ”jokaisella työpaikalla on kasvot”.
Aiemmin saksalaiset ovat muun muassa ympäröineet tehtaan käsi kädessä ja ottaneet lapsetkin mukaan protestiin. Nokiaa on pilkattu karnevaalilavalla ja lauluilla.
Yritykset:

Kommentit
Idiootit
Miksi menivät töihin Nokialle? Luulivatko he että se ei ole yritys vai luulivatko he sitä leivänjakajaksi kädelle joka yrittää aina lohkaista isomman palan? Työntekijä on yhteiskunnan ahnein tekijä, jos on toista mieltä niin silloin pitää perustaa yritys ihan itse.
Yrittäjyyden demonisointi on myös tärkeää Suomalaisessa yhteiskunnassa. AY-valta ja etenkin SDP:n kannatuksen rippeet palaisivat kokonaan pois yrittäjäkeskeisessä yhteiskunnassa. Rahankäyttö olisi liian optimoitua, jotta kulutukseen ja sen kasvuun perustuva kansantalous toimisi nykyisessä virkamies- ja muiden vapaamatkustajien elättämisessä. Talous myös optimoituisi sille tasolle missä se pitäisi olla nykyään työntekijöiden suhteen. Siellä asutaan missä on töitä. Tämä taas mullistaisi asuntomarkkinat, tai ainakin lisäisi vaihdon tarvetta, jolloin ehkä viimeinkin "varain"siirtoveron voisi poista, ellei ihmiset sitten vieläkään ole ymmärtäneet että maksavat valtiolle siitä että siirtävän pankin varoja toisen pankin varoiksi. Mätä mätä mätä.
Vastaavaa toisinpäin
Ihmettelen, ettei kukaan nosta Saksassa esiin tilannetta muutaman vuoden takaa, jolloin Siemens (Yhdessä Fujitsun kanssa ja tod. näk. Saksan ammattiliittojen tukemana ellei peräti painostamana) lakkautti Suomesta tietokonetehtaan. Silloin lähti Kilon tehtaalta kilometritehtaalle n. 450 ihmistä. Tilanne oli monessa suhteessa täysin sama kuin mitä nyt tapahtuu Bochumissa.
Saksassa on totuttu ikuisiin työpaikkoihin (on työsopimuksia, jotka estävät pitkään työssä olleiden yli 50 vuotisten työntekijöiden irtisanomiset).
Mikä on oikein ja mikä väärin? Yleensä tuntuu vääremmältä kun asia kohdistuu omaan työpaikkaan tai omaan maahan.
Saksalaisten hylkäämät Nokian puhelimet
Minulle on epäselvää, minkä merkkiset Saksassa tai Euroopassa valmistetut puhelimet nämä Nokian hylkääjät ostavat tilalle?
Deutschlandia
Toi meuhkaaminen varmasti huokuttelee maahan uusia
investointeja.
Meni överiksi
Tämä alkaa jo kääntymään Nokian voitoksi.
TV:ssä näytettiin kuinka heittivät roskiin 10-15 vuotta vanhoja Nokian kännykkämalleja. Eivät raaskinneet luopua uudemmista.
Kaiken lisäksi Mika Häkkinen vei jonkun sakemannin naisen.
Paha Suomi.