
Tarkka euromäärä on 2 998 879 euroa. Wahlroosin palkkakehitys polki paikoillaan, sillä vuotta aiemmin hänelle maksetut palkat ja palkkiot olivat vain hieman vähemmän eli yhteensä 2 942 004 euroa.
Wahlroosin osinkotulot ovat merkittävästi palkkatuloja suuremmat. Hän omistaa noin 11,7 miljoonaa kappaletta Sammon osakkeita. Esimerkiksi tänä keväänä Sampo maksaa osinkoa 1,20 euroa per osake. Wahlroos saa siis osinkoina noin 14 miljoonaa euroa, kertoo Arvopaperi.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Hyva Nalle!
Siina vahan Suomen kusipaille kateuden aihetta!
Lisää Nalleja Suomeen
On itku nähdä kun hienot Suomen kartanot on ajettu alas kuntien omistuksessa ilman mitään hoitoa. Ihan hyvinvoivissa kunnissa, Espoossa ja Kirkkonummella.
Tämä kulttuuriomaisuus pitäisi saada "oikeille" omistajille, sillä kunta on pahin mahdollinen omistaja - se jättää rakennukset lahoamaan ja puutarhat hoitamatta..
"Nalle" Wahlroos on ostanut kartanon ja hyvä niin. Toivoisin että Espoon ja Kirkkonummen rikaat suvut tai vaikkapa uusrikkaatkin ostaisivat kunnilta kartanot ennenkuin ne ovat lopullisesti korjauskelvottomia. Tarvitaan lisää Nalleja Suomeen!
Hyvä Nalle, toivottavasti
Hyvä Nalle, toivottavasti tienaat tuplasti enemmän ensi vuonna. Siitä tippuu hyvää rahaa kaikenmaailman hyväksikäyttäjien elättämiseen. Moni poliittinen virkamies ja muu suojatyöpaikkalainen saa vastineetta rahaa kun Nalle tienaa! Hyvä Nalle. Myöskin työhönkykenevä nuorimies saa hyvää toimeentulotukea sossusta kun sanoo olevansa allapäin ja vähän veloissa, vaikka kusettaa, tekeytyy ilmaisen rahan tiedossa ihan miksi vaan. Hyvä Nalle, myös hän saa siitä lisää makaamis ja kaljarahaa, vaikka ei tee työtä...
Nalle
Nallelle patsas ja kaikille kaljarahaa.Kaikkien vähäväkisten tiennäyttäjä ja orpojen ystävä.
Taitaa olla Nallen
Taitaa olla Nallen sosiaaliapuun verojen muodossa antama panos enemmän kuin koko SDP:n jäsenistön yhteensä. Siinä on jonkin verran miettimistä ketä oikeasti huolehtii köyhistä ja ketää vaan vaatii ja valittaa...
Nalle on itse luonut mammonansa
Valtion virkamiehen poika, opiskeluaikana samanlainen tyhjätasku kuin suurin osa muistakin 70-luvun kauppislaisista. Erona vain se, että hän tuli perustaneeksi pankin. Hyvähän se kaiken maailman Herlinien on perintörahoilla mällätä tällaisiin oman onnensa seppiin verrattuna. Jos joku on kateellinen, hänhän voi itse perustaa pankin, vai mitä?
Tiellä taistojen
On muuten Nallella muikea hymy tuossa kuvassa. Tulee ihan 70-luku ja taistolaiset mieleen.
Nallen suhteelliset tulokset
Hei!..kun vertailee Suomessa johtajien suhteellista ansiotasoa ja
asettaa samalle viivalle esim erään espoolaisen ja kainuulaisen
autonkuljettajan ja heidän kollegoidensa v.2008 perusansiosopimukset(milj euroa),niin voinemme stalinisteilta opitulla tavalla todeta;
kuopassa on Nalle ja muut finanssitavaratalojohtajat.
Tässä v.2008 eräiden FI kuljettajien vuosisopimukset
(ilman bonuksia)
1. Allonso 18,9 milj e. 2.Räikkönen 14,8milj e. 3.Button 10,8milj e.
4. Massa 8,1milj e...11.Rosberg 3,38milj e...13.Kovalainen 1,69milj.e.
TIETOLÄHDE:Auf die schnelle s.174/AMS 7/2008
Nalle hehkutteluun pieni miinus...
En kiellä hänen olevan viisas mies ja viime vuosina varsinainen midas mutta kannattaisi taas muistaa miten historiassa valtio mokaili nuo Sammon osakkeet Nallelle.
Toisaalta sanoisin, että Nalle saa enemmän aikaan rahoilla kuin Suomen valtio. Nyt on ainakin pikku Wlla varaa mokailla Vegasissa.