Analyytikot ovat esittäneet arvioita Nokian tulevasta ”iPhone-tappajasta” eli kosketusnäytöllisestä puhelimesta ja löytäneet useammankin heikkouden. Asiasta kertoo MarketWatch.
Nomuran analyytikko Richard Windsor on skeptinen Nokian käyttöjärjestelmän toimivuuden suhteen. Windsor kertoi pettyneensä syvästi uusimpaan S60-käyttöjärjestelmään sitä kokeiltuaan. On ymmärretty, että nimenomaan kyseinen käyttöjärjestelmä tulisi kosketusnäytölliseen uutuuteen. Nokia esitteli S60-kosketusnäyttöä Barcelonan mobiilimessuilla, eikä se vaikuttanut kovin vakuuttavalta.
Windsor varoittaa, että ellei käyttöjärjestelmän käyttäjäkokemusta paranneta merkittävästi ennen puhelimen julkaisua, puhelimesta voi tulla floppi.
- Laite näyttää hienolta, mutta meidän mielestämme sen ohjelmisto voi helposti olla lopulta massiivinen pettymys, sanoi Windsor.
Myös arvostetun tutkimusyhtiö Gartnerin pääanalyytikko Carolina Milanesi on epäileväinen. Milanesi uskoo, että S60-kosketusnäytölle voi antaa käskyjä vain yhdellä sormella kerrallaan. Applen iPhonen kosketysnäyttöä taas voi käyttää useammalla kosketuksella yhdellä kertaa. Näin iPhonen käyttäjät voivat esimerkiksi muuttaa valokuvan kokoa yksinkertaisesti kutistamalla sitä kahden sormen välissä. Milanesi arvioi, että ”multi-kosketus” ei ole Nokian laitteissa mahdollinen, jolloin Nokian pitää jotenkin korvata tämä puute.
CSS Insightin Ben Wood kommentoi, että koska Apple asetti riman niin korkealle iPhonen kanssa, mikä tahansa muu laite tulee epäonnistumaan ensi yrittämällä. Wood kuvaa iPhonen vaikutusta kännykkäalaan ”seismiseksi” ja katsoo, että ellei Nokian kosketusnäytöllinen laite ole ällistyttävän hyvä, Nokian on turha edes yrittää.
Nokian iPhone-tappajaa koskevat huhut lähtivät liikkeelle, kun Nokia-johtaja Tom Libretto vilautti Kaliforniassa laitteen kuvaa ja kommentoi sitä lyhyesti. Nokia ei kuitenkaan ole kertonut laitteen tarkkaa julkistusajankohtaa. Aiemmin Nokia on sanonut kosketusnäytöllisen puhelimen tulevan markkinoille kuluvan vuoden jälkipuoliskolla.

Kommentit
Syntyykö flopin ainekset
Syntyykö flopin ainekset siitä että analyytikko itse pettyy tuotteeseen? Eikö hän ole silloin kriitikko? Asiasta on markkina-analyysi aika kaukana.
Sinänsä aivan sama, vaikkakin on hyvä että NOKIA menestyy.
Analyytikko on metsässä
Analyytikko on metsässä kun esittää puolisen vuotta ennen tuotteen julkaisua ja valmistumista tuotantoon ennakkotietojen tai ennakkotietämättömyyden varassa kritiikkiä tuotteesta joka ei ole vielä valmis.
Totta kai kaikesta voi ennakkoon sanoa että "on olemassa riski että markkina pettyy tuotteeseen" ja esittää ettei siksi pitäisi edes yrittää tehdä mitään: just roll over and die.
Joten missä oli tämänkään uutisen uutisarvo? Ai niin, tämä otsikointi vain sai klikkaamaan ja siitä tulee sitä levikkiä ja mainostuloja.
Ilmeisesti yksityinen (vs. BBC) mainosrahoituksella elävä pelkästään digitalinen media ei voi toimia muuten kuin juosta klikkausten perässä. Ehkä sitä pitäisi sitten opetella kuluttajana välttämään. Siperia opettaa.
Uskottavuus
Analyytikkojen, kriitikkojen ja vertailujen uskottavuus on mennyt monella kohtaa. Jotenkin näistä tulee aina mieleen markkinointi. En sitten tiedä, kuinka laillista tällainen touhu on, mutta raha se kai tässäkin ratkaisee.
En ole Nokian puolesta tai vastaan, vaikka oman kokemuksen pohjalta Nokialla on kyllä paljon parannettavaa luotettavuudessa. Ihmiset kyllästyy vielä tuohon puhelimen lyhytyikäisyyteen ja vaihtavat merkkiä, ellei Nokia ota asiaa vakavasti. Harva ostaa vuosittain tai edes joka toinen vuosi uuden puhelimen.
Nokia tekee tuloksensa
Nokia tekee tuloksensa edullisilla puhelimilla. Nämä kalliimmat ovat sitten vain lisämaustetta.
Selitys
Amerikkalaiset "analyytikot" ovat hysteerisiä iPhonesta isänmaallisista syistä. Jobsin jeesuspuhelimesta toivotaan Pelastajaa, joka nostaisi USA:n takaisin nopeimmin kehittyvän korkean tekniikan alan etulinjaan. Motorola sieltä putosi, eikä Microsoftista taida vielä tulla mobiilikalua. Usko ja toivo ylösnousemuksesta kohdistuu tällä hetkellä Appleen. Siksi iPhone hurmos. Ja kuten aina amerikoissa, sen sijaan että kehitettäisiin pitkäjänteisesti tuotevalikoimaa, Ihmeen odotus kohdistuu käänteentekevään.
Nykyään tuntuu siltä,
Nykyään tuntuu siltä, että Nokia osaa enää vain kopioida. Ei ole juuri uusia Nokian luomia ideoita näkynyt. Jopa kopioinnista tunnetut aasialaiset tuntuvat nykyään olevan luovempia, kuin Nuukian ingenjöörit.
nokia hieman hidas
On totta että Iphonen innovatiivisin osa on käyttöjärjestelmä. Toisena tulee multitouch kosketusnäyttö. Ja nämä yhdessä tekevät tuotteesta vallankumouksellisen. Ja koska Nokia tuo tuotteensa samaan segmenttiin on se vertailun tärkein kohta.
Analyytikko toki sujuvasti unohtaa Nokian vehkeen vahvuudet 3g,gps,parempinäyttö,3,5mmplugi,pienempi koko yms... Täytyy kuitenkin todeta että Nokia on todella huonosti hoitanut viestintää laitteen tiimoilta. Lähinnä amatöörimaiselta näyttänyt demo tablet pcltä ja nyt viimeisimpänä Forum nokian tyypin ylimielinen kehu. Varsinkaan mitää stylusta ei saisi näkyä kuvissa vaan pitäsi hehkuttaa käytettävyyttä.
Muutenkin fiilis on ollul se että hieman hitaasti tämä kosketusnäyttö tuntuu valmistuvan. Muut valmistajat ovat esitelleet niitä yhtä hyvillä ominaisuuksilla jo hurumycke... ja monessa hintakategoriassa...
Ah tuo Nokia..
Nokia ei ole pitkään aikaan tehnyt yhtään merkittävää innovaatiota, mutta sen kyky reagoida trendeihin on aivan loista kun tähän lisätään loistava logistiikka ja uskomaton kyky pitää katteet kohdillaan halvoilla puhelimilla ei ole vaikea nähdä miten muut eivät pärjää sille markkinaosuuksissa.
Nyt kun Nokia lähtee kilpailemaan oikeasti innovatiivisen yrityksen kanssa sen pitää tuoda puhelimeen jotain hieno ja erikoista ja siihen eivät riitä pelkästään uudet tiedot paperilla. Ihmisten pitää saada jotain konkreettista, koska ilman sitä ei tulla I-phonea voittamaan.
Java tuki on itseasiassa ehkä merkittävin asia mikä voi tuoda näitä asioita.
Insinööripuhelin
Nokian puhelimet ovat käytettävyydeltään Windows-nörttien aikaansaannoksia. Koska suunnitteluinsinöörit ovat pienestä pitäen oppineet huonoon käyttöliittymään, ei mielikuvitus riitä omien innovaatioiden kehittelyyn, vaan kaikki toiminnot ovat sarja klikkauksia sinne tänne ripoteltuna. S60 puhelimien käytettävyys on varsinaista valikkosulkeisten opettelua ja eri toimintojen asetuksetkin on sen sadassa eri paikassa, joita ei välttämättä vielä kuukausienkaan harjoittelulla opi muistamaan ulkoa, mistä mikäkin löytyy kullekin toiminnolle. Jo pelkästään näiden pakollisten toimintojen uudistuksella Nokialaisten käytettävyys paranisi huomattavasti. Käyttöliittymän innovatiiviset uudistukset sitten taitavatkin olla liikaa toivottu, kun se vaatisi luovuutta muussakin kuin rautasuunnittelussa, jota toki Nokian insinöörilähtöisestä suunnittelusta löytyy aivan kiitettävästi.
Jos kerran aikovat Nokialla ryhtyä kopioimaan, se pitäisi tehdä kohdettaan paremmin! iPhonen päihittäminen on sen verran vaativa tehtävä, että uskallan vahvasti epäillä ettei Nokialta löydy riittävästi osaamista käyttöliittymän kehittämiseksi edes iPhonen tasolle, saati paremmaksi ja siinä mielessä on melko helppo yhtyä analyytikon näkemykseen onnistumisen suhteen, vaikka toki toivon "Suomalaiselle" tuotteelle parasta menestystä.
Kaikki eivät ole insinööreitä syntyessään ;)
floppasi se pelipuhelinkin
Voi lopata tai sitten ei, ainakin Nokian kuuluisa pelipuhelin Floppasi pahemman kerran Nintendoa ja Sonya vastaan.
Kyllähän tämä pahasti
Kyllähän tämä pahasti flopilta haiskahtaa... Puhelimen pitäisi viimeisimpien tietojen mukaan tulla myyntiin 8. lokakuuta:
http://www.mobiiliblogi.com/2008/09/08/nokia-julkaisee-tube-alypuhelimen...