Sunnuntai 27.5.2012

Tasaveroprosentiksi jopa 41,5%?

Luotu: 
14.4.2008 16:01

Keskuskauppakamari vaatii selvitystä tasaveron käytöstä valtion tuloverotuksessa. Jos uudistus toteutuisi, valtaosalla suomalaisista olisi sama veroprosentti.

Yleinen veroprosentti olisi Keskuskauppakamarin laskelman mukaan 32,5, jos valtion verotulot pysyisivät ennallaan ja perusvähennys olisi 5000 euroa. Pienituloisia suosiva 10 000 euron perusvähennys johtaisi 41,5 prosentin tuloveroon.

Kauppakamari laskee, että tasaveron vaikutus keskituloisille olisi vähäinen. Heidän marginaaliverotuksensa kuitenkin alenisi, mikä lisäisi kannustavuutta. Pienituloisten verotus kevenisi perusvähennyksen avulla.

Keskuskauppakamari huomauttaa, että tasaveron piirissä ovat jo ennestään kunnallisverot, sosiaaliturvamaksut ja pääomatulot, eli valtaosa yksityishenkilöiden tuloveroista. Myös yritykset maksavat veronsa koosta riippumatta vain yhden verokannan mukaan.

–Ainoa progressiivinen tulovero on valtiolle ansiotuloista maksettava vero, joka on vain noin neljäsosa kaikista suomalaisten tulon perusteella maksamista veroista, Keskuskauppakamarin johtaja Hannele Ranta-Lassila sanoo STT:lle.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Gagarin

Jokainen maksaa veroja arvonlisäveron muodossa, valmisteverojen muodossa, tullien muodossa, leimaverojen muodossa, valtion viranhoitomaksujen muodossa, jotkut perintöveron muodossa, pääomaveron muodossa, j.n.e. Lisäksi valtiolla on tuloja yhtiöidensä osingoista, liikelaitoksiensa voitoista, autoveroista, TV-lupamaksuista ... j.n.e... j.n.e. ...

Kun puhutaan veroista, useimmat mieltävät palkkatuloverotuksen valtion pääasialliseksi tai ainoaksi tulolähteeksi. Jos valtio luopuisi palkkatuloverotuksesta, ihmisille jäisi käteen nettoa sen verran enemmän, että tulonsiirtoja ei enää kovin paljoa tarvittaisi. Jokainen maksaisi mahdollisen kirkollisveronsa, kunnallisveronsa ja omat eläkemaksunsa, jotka nekin tekevät kohtuullisen loven bruttopalkkaan.

Mutta työnteon ja rahan tienaamisen motivaatio kasvaisi huikeasti ja talous kohentuisi. Tulovero on arkaistinen jäänne muinaisuudesta. OK, välivaiheena voisi kokeilla vaikkapa 5%:n tasatuloveroa kaikille sen 5000 Euron perusvähennyksen jälkeen.
Skeptikoille ennustan: tämä tulee toteutumaan seuraavien vuosikymmenten saatossa. USA, Viro ja muut edistykselliset maat tulevat näyttämään esimerkkiä.

Ateisti

Niin kauan kuin henkilö maksaa kirkollisveroa, ei muita veroja ole syytä alentaa. Aloitettakoon vahingollisemmasta päästä, joka on omaehtoisesti korjattavissa.

Myös veronmaksajien varoista maksettavat tulonsiirrot pitäisi poistaa tai ainakin puolittaa niiltä, jotka eivät ole itse vaivautuneet vähentämään verojaan kirkollisveron verran.

Vapaaehtoiset lahjoitukset ovat kokonaan toinen asia.

Syyrakki

Omaehtoisesti korjattavia veroja ovat verot, jotka koskevat kulutushyödykkeitä ja työtä joissa on korkeat välilliset tai välittomät verot.
Verojen välttämiseksi, vältä:
-materian omistusta
-työntekoa
-alkoholia
-tupakkaa
-moottoripolttoaineita
-sähkönkäyttöä
-joukkoliikennettä

Veroilta välttyäksesi vältä elämistä ylipäänsä.

Veroluontoisista maksuista vältä sekä televisiolupaa että maksullista kirkkoa.

TSV

Sanoisin, että 1/5 (maksimissaan 1/4) ihmisen tienaamasta tulosta menisi veroina ja sillä huolehdittaisiin vain välttämätön.

Nykyään on alettu puhumaan ihmisen vastuusta. Ottakaa enemmän vastuuta. Alettaisiinko ensin puhumaan siitä vapaudesta? Vapaus tulee aina ennen vastuuta minun sanankirjassa.

Turha byrokratia ja koneisto (lait ja virkamiehet) pois. Alvit ruoalta ja peruskulutushyödykkeiltä pois (tämä luo sitä oikeaa ostovoimaa). Autovero? näitä turhia veroja riittää...

Gagarin

En tiedä mitä verolistoja olet katsonut, mutta tietysti noissa suurissa ansionsaajissa on paljon mukana niitä, joiden ansio pitkälti koostuu pääomatuloista ja mitä korkeampiin ansiotasoihin mennään sitä enemmän on näin asian laita, jolloin tuo kokonaisprosentti optisesti on pienempi.
Tokihan ansiotuloverotus Suomessa on progressiivista ja varsin jyrkästi sellaista. Tämän progressiivisuuden poistaminen osittain toisi tasa-arvoisuutta palkkatyötä tekeville pääomatuloilla eleleviin verrattuna.

Vapauden ystävä

Onko mallissa tarkoitus poistaa kunnan vero?

Tasavero on jo kunnan verossa ja arvonlisäverossa sekä kunnan veroon sidotuissa lisissä. Nämähän on sidottu tienattuihin euroihin.

Miten sitten käy, jos tasavero tulee voimaan?

Perusvähennyksestä tulee poliittisen kiistelyn aihe, jonka vaikutus verotukseen mitätöidään seitsemässä vuodessa nykyisen inflaation vallitessa. Jos perusvähennystä ei jatkuvasti kohoteta, on tässä tarjolla oiva väline leikata ostovoimaa valtiovarain ministerin kalupakkiin. Ostovoiman leikkaus on yksinkertainen tapa taltuttaa inflaatio.

Ihmetyttää, miksi veroista halutaan tehdä näin korkeita?
Jos ilmoitettuihin prosenttilukuihin lisätään arvonlisäveron 22% vaikutus, on ostohinnassa, jolla tuotteet siirtyvät veronmaksajalle, leikattu joko 54,5% tai 63,5% veroina.

Meneekö arvonlisäveron tuotto edelleen suoraan valtiolle?

Onko isku suunnattu niitä kuntia vastaa, jotka tarkalla taloudella tarjoavat kuntalaisille edullisen veroäyrin hinnan?

eeroenomaa

Eikö kaikkein paras olisi "yksi" vero = arvonlisävero. Prosentista voisivat sitten puoleet riidellä muun työnsä ohessa tarpeellisen määrän. Arvonlisäverolla olisi monta hyvää puolta. Kaikki alkaisivat osallistua yhteiskunnan kustannusten maksamiseen (myös pimeän työn tekijät ilotytöt mukaanlukien, turistit. varkaat jne). Kun muut verot poistuisivat hallintoa voisi vähentää merkittävästi. Jos eduskunta haluasi kuitenkin meitä holhota kuten luulen, voisi arvonlisävero olla korkeampi esim. viinalla, tupakalla, polttoaineilla ja vaikkapa kulkuneuvoilla. Eduskunta kyllä osaisi luetteloa laajentaa. Valtio tilittäisi kunnille arvonlisäverosta asukaslukuun suhteutetun osan, minkä eduskunta päättäisi. Jos kunta ei pärjäsi annetuilla osuuksilla. sorry - rahat ei riitä. Kun yksilötasolla ns. vähempiosaiset huutaisivat kuin sika piikissä, että tämä on niin väärin niin olisi varmasti yksinkertaista auttaa niitä, joilla todella ei ole mitään. Kaikkihan on verottajalla tiedossa pankkien, työsuhteiden (maksetut palkat) ja kiinteistö- ja taloyhtiöiden rekistereiden kautta ja mitä niitä rekistereitä kaikkia onkaan (autorekisterikeskus. veneet ja laivat ovat rekistereissä jne). Samalla voisi yritysten tuloveroprosentin pudottaa vaikka 10%iin, sallia investointien poistot maksuvuonna ja poistaa osingoilta verot kokonaan. Tulisipa Suomeen korkeatasoisia yrittäjiä ja kansainvälisten yritysten tytäryhtiöitä ja työttömänäkin voisi olla vaikeaa pysyä kun työvoimasta olisi niin huutava pula eli autettaviakin olisi vähemmän. Olisiko onnellisia enemmän, sitä en tiedä mutta kyllä kakut suurenisivat ja kaikille olisi enemmän hyvää tarjolla. Toiset varmaan pärjäisivät paremmin kuin toiset mutta eikö se ole nytkin niin. Vapaus on kai sitä, että eriarvoisuus on ihan ok vaikka kaikille tuo vapaus ei tunnukaan sopivan kun seuraa näitä keskusteluja milloin mistäkin vääryydestä maailmassa.