Sunnuntai 27.5.2012

Asuntokriisi iskee Ikeaan

Luotu: 
15.4.2008 11:14
  • Kuva: IKEA Systems B.V.
    Anders Dahlvig.
  • Kuva: IKEA Systems B.V.

Ikean toimitusjohtaja Anders Dahlvig on myöntänyt brittilehdille, että asuntomarkkinoiden alamäki vaikuttaa ruotsalaiseen huonekalujättiin.

- Ihmiset kuluttavat vähemmän, totesi Dahlvig Telegraphille.

Dahlvig myös uskoo, ettei alamäki ole vielä ohi ja että pahempaakin on vielä luvassa. Ikea on huomannut asuntohuolien vaikutuksen Ison-Britannian markkinoilla, ja Financial Timesille Dahlvig on sanonut pelkäävänsä, että vaikutukset leviävät muuallekin.

Kulutuksen laskeminen näkyy Dahlvigin mukaan paitsi Britanniassa ja USA:ssa myös Espanjassa, Italiassa ja Saksassa. Dahlvigin mukaan on luonnollista, että vaikeudet leviävät myös muille Euroopan markkinoille, ja Ikea odottaa sen tapahtuvan seuraavien kuukausien aikana.

Dahlvig ei kuitenkaan ole kauhuissaan tilanteesta, vaan pitää normaalina sitä, että on parempia ja huonompia aikoja. Lisäksi Dahlvig huomauttaa, että tilanne on sama myös Ikean kilpailijoille – ja siinä piilee Ikean mahdollisuus.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: