Nokia maksaa suljettavan Bochumin tehtaan työntekijöille jopa 220 000 euron korvauksen, kertoo Der Spiegel -lehti. Teollisuustyöläisten ammattiliiton mukaan kaikille Bochumin tehtaalta irtisanotuille maksetaan vähintään 10 000 euron korvaus työpaikan menetyksestä.
Työntekijöille maksettavat korvaukset riippuvat työntekijän kokemuksesta, iästä sekä työtehtävästä. Liiton ilmoittamassa esimerkkitapauksessa 42-vuotias ammattitaitoa vaatinutta työtä 13 vuotta tehnyt duunari saisi 83 000 euroa.
Nokialta vaaditut korvaukset perustellaan sillä, että työntekijät joutuvat etsimään uuden työpaikan ja kouluttamaan itseään.
Korvaukset maksavat Nokialle yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Nokia on siirtämässä matkapuhelintehtaansa Saksasta Unkariin.
Myös Nokian kiista saksalaisen Nordrhein-Westfalenin osavaltion kanssa on saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan ratkeamassa.
Focus-viikkolehden mukaan Nokia olisi maksamassa 30 miljoonaa euroa erityiseen Bochum-rahastoon. Nordrhein-Westfalen puolestaan luopuisi vaatimasta Nokialta takaisin 60:ta miljoonaa euroa, jotka osavaltio on maksanut Nokialle.
Osavaltion taloushallinto kertoi sunnuntaina, että neuvottelut Nokian kanssa ovat sujuneet erittäin rakentavasti, mutta että ratkaisuun ei vielä ollut päästy.
Nokia on ilmoittanut sulkevansa Bochumin tehtaan kesällä.

Kommentit
Uusi kysely: kadehditko Nokian irtisanomia?
Likimain Suomen tavalliselta loton päävoitoltahan tuon uutisen mukaiset suurimmat irtisanomiskorvaukset vaikuttavat. Maksimiksi ilmoitetun 220.000 euron lisäksi Nokia kustantaa vielä sosiaalipaketin, jolla edistetään työllistymistä.
Vaikuttaa enimmäistapauksissa minun mielestäni melkein yhtä kohtuuttomalta kuin joissakin maissa oikeuden määräämät kipurahat.
Kaikessa on kaksi puolta..
Onhan se hienoa työntekijälle kun sattuu saamaan tuollaisen 200.000 €:n korvauksen liiketoiminnan lopettamisen johdosta.
Vastavuoroisesti moni yrittäjä/yritys miettii onko järkevää perustaa tuotantoa Saksaan. Mitä merkitystä tällä voisi olla, sitä saa jokainen miettiä itsekseen.
No on taas järjettömyyden huippu
Suomalaisille irtisanotuille annetaan luu käteen ja saksalaisille jättipotti. Oli sitten viimmenen Nokia minkä ostin. Ehdotankin kansainvälistä Nokia-boikottia tällaisen vastuuttoman rahankylvämisen ja epätasa-arvon takia. Menis konkkaan koko pulju, täysin /c:stä.
Järjettömyyttä
No joo, olihan se Nokialta järjetöntä alunperinkään perustaa Saksaan tehdasta ja olla lopettamatta siellä tuotantoa viimeistään ennenkuin vallitsevat kohtuuttomat irtisanomislait astuivat voimaan. Tyhmyydestä sakotetaan.
Mitäs yrittäjä saa
Mitäs yrittäjä saa korvaukseksi kun keksitään lakeja jotka olennaisesti heikentää liiketoiminnan harjoittamista Suomessa, mitäs se saa?
Naurettavaa, kiinnostavaa olisi sen sijaan että millä Saksa on uhkaillut Nokiaa että tälläinen paketti saatiin aikaiseksi? "Vähintään 10000 euroa", eli jokaiselle päävoitto erinäköisistä arvoista, vähintään.
Mutta tämä on yhtä "oikeudenmukaista" kuin Suomen progressiivinen verotus, passivoiva sosiaalijärjestelmä, yleinen kateuden viljely ja poliittiset virat. Hyvä esimerkki jälleen että "oikeudenmukaisuus" on täysin toimeenpanijan määriteltävissä. Myös yksi maailmanhistorian suurimmista kansanmurhaajista, Lenin, propagoi tekonsa oikeudenmukaiseksi. Samoin pidetään "oikeudenmukaisena" että tuloerot eivät kasva, mitään todellisuuteen perustuvaa syytä siihen ei ole, se on vain "oikeudenmukaista".
Saksa tuskin valtiona uhkaili, mutta ay-liike painosti
Spiegelin jutussahan paikallinen Saksan metalliliiton pomo rehentelee, ettei Nokia olisi suostunut korvauksiin ilman laajaa painostusta. Kertakorvaukset vain lieventävät taloudellisia seurauksia hänen mielestään. Nokian on siitä päätellen täytynyt maksaa huimia palkkoja Bochumissa.
Mitä tulee yrittäjien oikeusturvaan Suomessa, se on poistettu kansanedustajien laatimalla lainsäädännöllä.
Ay-liikkeen palkkaamien neuvottelijoiden ja pörssiyhtiöiden palkkaamien neuvottelijoiden keskenään sopimat työehtosopimukset on määrätty myös neuvottelujen ulkopuolelle jätettyjä yrittäjiä sitoviksi.
Vastaavasti yrittäjien sosiaaliturva ja tilanne esimerkiksi töiden loppuessa on jätetty poliitikkojen päätöksellä likimain nollatasolle verrattaessa palkattuun Heikki Hitsaajaan ja palkattuun Paavo Pörssijohtajaan. Se johtuu vain siitä, että kansanedustajien enemmistö ei muodostu oikeudenmukaisuuden ihannetta kunnioittavista ihmisistä.