Autoverolain muutoksenhakua koskevat säännökset muuttuvat toukokuun ensimmäinen päivä. Lainmuutoksen jälkeen veron määräämistä tai palauttamista koskevaan päätökseen on ensin haettava muutosta oikaisuvaatimuksella, ja vasta siitä annettuun päätökseen voi hakea muutosta valittamalla.
Aikaisemmin on voinut valittaa suoraan verotuspäätöksestä. Silloin valitus toimitettiin automaattisesti hallinto-oikeudelle, jos tullin oikaisukäsittelyssä ei ollut suostuttu kaikkiin vaatimuksiin.
Vastaava oikaisuvaatimusmenettely on ollut jo pitkään käytössä muun muassa tuloverotuksessa ja perintö- ja lahjaverotuksessa. Samalla hajautetaan autoverotusta koskevien valitusten käsittely Helsingin hallinto-oikeudesta kaikille hallinto-oikeuksille.
Lainmuutoksen jälkeen oikaisupäätöksestä on tehtävä erillinen valitus, jotta asian voisi saattaa hallinto-oikeuden käsittelyyn. Muutoksenhaun määräajat säilyvät ennallaan. Oikaisuvaatimus ja valitus on siis jatkossakin tehtävä kolmen vuoden kuluessa sitä vuotta seuraavan kalenterivuoden alusta, jona veroa on määrätty tai palautettu. Määräaika on aina kuitenkin vähintään 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista.
Muutetun lain säännöksiä sovelletaan jo niihin vireillä oleviin muutoksenhakuihin, joita ei ole vielä käsitelty oikaisumenettelyssä. Voimaantulosäännöksen mukaan valitukset, jotka on tehty tullille ennen lainmuutosta, käsitellään oikaisuvaatimuksina ja tullin päätökseen on haettava muutosta erikseen valittamalla.
