Sedu Koskisen mukaan menestyvä yökerho tuottaa kolmessa vuodessa sen mitä pubin tai ruokaravintolan pyörittäminen kymmenessä vuodessa.
Myös yökerhojen elinkaari on lyhyt: kolmessa vuodessa useimmat ökerhot ovat tiensä päässä. Koskisen elinkaarimallissa syntyy tähtituote, joka aluksi maksaa omistajalleen. Siitä kehittyy hyvässä lykyssä lypsylehmä, joka tuo parin vuoden ajan kassavirtaa. Elinkaarensa loppupuolella bisnes muuttuu rakiksi, josta aiheutuu omistajalleen jälleen kuluja.
- Tunnista elinkaarivaiheesi. Ennen kuin rakkivaihe on kohdalla, pitää tehdä jotain. Koko ajan pitää tulla jotain uutta. Tuotteiden kehittäminen varmistaa lypsylehmän riittävyyden, Koskinen kertoi. Ravintoloitsija Sedu Koskinen puhui toukokuussa MaRa ry:n Hospitality Forumissa.
Koskinen paljasti, että hän ottaa huomioon myös tilan seuraavan käyttövaiheen, kun suunnittelee uutta yökerhoa. Lyhyen elinkaaren takia on järkevää suunnitella yhdellä kerralla kaksi yökerhoa, nyt avattava ja kolmen vuoden kuluttua sen tilalle tuleva.
Koskisen työkaluihin kuuluu päivittäisen myynninseurannan ohella henkilökunnan ja asiakkaiden kuunteleminen. Hän korostaa, että asioista on oltava perillä ja kaikkeen on reagoitava heti.
Kun Koskinen listasi yökerhoyrittäjän suurimpia uhkia, Alkon ja vähittäiskaupan kasvava alkoholimyynti nousi päällimmäiseksi. Myös kiristyvä lainsäädäntö on vaikeuttanut yrittämistä. Koskinen kritisoi tätä, sillä alkoholiongelmaa ei hänen mukaansa saada poistettua ravintoloista aloittaen. Niissä on ammattitaitoa, hän huomautti ja toivoi tasapuolista suhtautumista eri myyntikanaviin.
Asiakkaiden kyllästyminen on uhka, jota etenkin yökerhoravintoloitsija pyrkii jatkuvalla uudistumisella ehkäisemään. Myös asiakkaiden ikääntyminen saattaa vaikuttaa siihen, että yksi kohde menettää vetovoimansa ja avataan erilaisille kohderyhmille suunnattuja paikkoja. Koskisen mukaan asiakasuskollisuus on heikkenemään päin. Erittäin suuri uhka on lisääntyvä kotona juominen ja ylipäätään kotisohvan vetovoima.
Koskisen tämän kevään uutuus on Helsinkiin huhtikuussa avattu pubimaailma Schönes Fräulein. Saksalaista tyyliä mukaileva paikka pyrkii tarjoamaan jokaiselle jotakin: olutkuppilaa täydentävät ruokaravintola ja bilesaliksi kutsuttu juhlatila.
Kesällä kajahtaa Porista, kun Pori Jazzin aattona avataan toinen Schönes Fräulein -ravintola. Sinebrychoff on ostanut turkulaisen panimoravintola Hermannin laitteiston ja avaa yhteistyössä Koskisen kanssa panimoravintolan, jonka oluet tulevat uudesta Karhupanimosta.
Kaupungissa kymmenisen vuotta panimoravintola Beer Hunter'sia pyörittänyt Mika Heikkinen ottaa tulokkaan vastaan miltei innokkaasti.
- Toisen ravintolapanimon tulo vahvistaa Porin matkailullista vetovoimaa. Harvassa kaupungissa on kahta pienpanimoa, Heikkinen toteaa.

Kirjoita uusi kommentti