Suomalaisten entistä nopeampi velkaantuminen lisää velkaneuvonnan tarvetta, kertoo Yle Uutiset.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin velkaneuvonnassa pelätään, että kärjistynyt inflaatio ja lainojen korkojen nousu tuovat normaalia enemmän asiakkaita kesän jälkeen.
- Tämä nimenomaan koskee nuoria perheitä ja nuoria yksinäisiä talouksia. Niin on monestikin ollut, että ensimmäinen vuosi menee koroilla ja sitten kun aletaan maksaa sekä korkoja että lyhennystä, niin sitten se iskee todella kovaa, sanoo talousneuvoja Juha Neuvonen Helsingin talous- ja velkaneuvonnasta Yle Uutisille.
Yle Uutisten mukaan jonot suurten kaupunkien velkaneuvontaan ovat pitkiä: esimerkiksi Tampereella pääsyä velkaneuvontaan joutuu odottamaan kolme kuukautta.
Vakioasiakkaita ovat pikavippien ja muiden kulutusluottojen takia velkaantuneet nuoret sekä asuntolainaa maksavat lapsiperheet.
