Sunnuntai 27.5.2012

Netti koetaan jo uhkaksi

Luotu: 
19.7.2008 16:56
  • Kuva: Stora Enso

Netti on yksi uusista syöpöistä paperimarkkinoilla, ja se näkyy metsäteollisuustuotteiden kysynnässä.

Näin pohtii MTK:n metsäjohtaja Antti Sahi, joka pelkää, että kotimaisia metsäteollisuusyrityksiä uhkaa Kanadan metsäteollisuuden kohtalo.

Kanadan metsäyritysten kilpailukyvyn katsotaan vanhentuneen käsiin nopeassa markkinoiden muutoksessa, ja kanadalaisyritykset ovat jo ajautuneet suuriin vaikeuksiin.

Metsäteollisuuden tulevaisuuden suunnitelmista kuullaan ensi viikolla enemmän, kun metsäyhtiöt julkaisevat toisen vuosineljänneksen tulokset ja kertovat niistä vedetyistä johtopäätöksistä.

Sahin mielestä muutos on yllättänyt myös Suomessa vanhaan takertuneen metsäteollisuuden: markkinat kehittyvät paperikoneita nopeammin. Internetin vaikutus tuntuu metsäteollisuustuotteiden markkinoilla yhtenä kysyntää vähentävänä tekijänä, Sahikin pohtii.

Metsäteollisuuden innovaatioyksiköissä kehitellään vastaiskuksi netille hybridimediaa, mutta työ on vasta alkuvaiheessa.

Sahi painottaa, että metsäteollisuuden pitkän aikavälin rakennemuutos on Venäjän puutulleja paljon suurempi kysymys.

- Kehitys alkaa pienistä puroista. Suomen kolme suurinta metsäjättiä eivät ole olleet niistä innostuneita, vaan ovat pitäytyneet isoissa volyymeissa. Metsäteollisuus tarvitsee kokonaan uusia tuotteita ja palvelukonsepteja.

Lääkkeeksi vanhentumista vastaan Sahi tarjoaa jalostusasteen nostamista mekaanisessa metsäteollisuudessa, sahoilla ja rakentamisessa.

- Mekaaninen metsäteollisuus on puun suurin käyttäjä Suomessa. Uusiutuvan raaka-aineen käytössä esimerkiksi rakentamisessa on uusia mahdollisuuksia.

Sahi on SITRA:n yliasiamies Esko Ahon johtaman laajapohjaisen metsäryhmän jäsen. Se antaa syyskuun lopussa raporttinsa metsäteollisuuden pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamisesta.

Neuvottelut puutulleista jatkuvat EU:n ja Venäjän välillä lauantaina.

Puutullit ovat vastoin EU:n ja Venäjän välistä sopimusta, joka koskee Venäjän liittymistä Maailmankauppajärjestö WTO:hon. Puutullien on poistuttava, kun Venäjästä tulee WTO:n jäsen.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tsakke

Hybridimediaa buhahah....

Kun sähköinen laskutus alkaa kunnolla purra vähenee kirjeiden lähettäminen kymmeniä prosentteja...

Sähköiset kindle tyyppiset laitteet tulevat syömään pitkällä aikavälillä myös lehtien ja kirjojen markkinaa.. Vielä ei ole tekniikka sillä tasolla että sähköllä toimivaa paperia lueskelisi sängyssä...

Pakkausten määrä tulee tulevaisuudessa pienenemään ja vähenemään kun ympäristönsuojelusta tulee yrityksillä kilpailukeino...

Vessapaperia ei korvaa mikään ... . :-)

alanmies

Vessapaperia ei tarvita tulevaisuudessa. Sen korvaamiseksi on kehitteillä akuilla tomiva kännykkääkin pienempi laite. Koska kehitystö on kesken, en voi julkaista tarkempia ykstyiskohtia laitteesta.
Ennen vessapaperin keksimistä, ainakin täällä Suomessa homma hoidettiin mekaanisen puunjalostuksen tuotteella - puutikulla riukuistunnon jälkeen.
Tässäkin voisi olla uusi suomalainen retroinnovaatio.

marolanpiika

vessapaperilla kuivauspuhaltimen puutteessa. Kännykkään yhdistetty kuivapesu on protoasteella. Vastapaineeseen perustuva tamponimainen tyhjiösäilöjä, jossa hajoitusbakteerit ovat sisällä, on kehitetty Suomessa yhteiskunnan varoin ja nyt vaan odotellaan amerikkalaista suuryritystä joka ostaa yksinoikeuden.

Future is here

Koska p-hätäkin on niin kauan kun on ihmisiä, tuohon kun vielä lisää vessapaperin kysynnän kasvu "kehittyvillä markkinoilla", niin luulisi että tarve ei lopu koskaan.

Ketjussa joku puhui laitteesta joka korvaa vessapaperin, mätäkuun juttuja, ei kukaan työnnä mitään laitetta ......

alanmies

Paperibusiness ei enää vedä, se ainoastaan työntää väkeä kortistoon.

Tim Berners-Lee (World Wide Webin kehittäjä) sai suomalaisen Millenium-palkinnon http://fi.wikipedia.org/wiki/Millennium-palkinto. Internetin voittokulun johdosta painettu media on siirtymässä nettiin. Uusi Suomi kelpaa yhtenä esimerkkinä.
Yhdysvalloissa perinteiset painotalot kamppailevat vaihtoehtoisen nettimedian kanssa ja niiden tulokset ovat kurautumassa.

Mekaaninen puunjalostus on siis ainoa pelastuksemme. Aloittakaamme siis kansallinen kuksanveistämis- ja pirttikalustonhöyläämisprojekti. Suomalainen "muotoilu" on tunnettua maailmalla joten ainakin viennin pitäisi vetää.

Viimeinen Hesari

Koska ilmestyy viimeinen paperi Hesari?
Kyllä tietokonetta voi käyttää sängyssä. Jos on iso taulutv ja siinä pc ja sen näkee sängystä, siinä voi surffata ihan hyvin...
Ite ainakin teen niin...
on langaton medianäppis...

Hietsuarska

"Koska ilmestyy viimeinen paperi Hesari?"

Ainakin meille se ilmestyi viimeisen kerran puolisen vuotta sitten. En enää viitsinyt maksaa lehden tarjoilemasta moku-propakandasta niin paljoa.

Jokunen vuosi sitten meidän rappukäytävässä kävi aamuviideltä melkoinen pauke kun Hesaria jaettiin, nyt ei enää paukahda kuin yhden asunnon postiluukku siihen aikaan. Ja sekin asukas kertoi kohta lopettavansa tilauksensa.

Vieras

Miksi suomalaisia raivostuttaa niin mahdottomasti muiden ihmisten käyttäytyminen? jos esim, lehdenjakaja laittaa lehtenne ovessa olevaan luukkuun jossa on jousikuormitettu hieno metalliläppä suojaamassa reikää niin tottakai sen läpän aukaisu aiheuttaa ääntä ja vielä enemmän kun tilaaja sen krapulaisena vetää sieltä raivoissaan sisään.
Muistan kun Haagassa asuva vaimoni sukulaismummo piti korvaansa postiluukussa aamuisin noin k:lo 7:45 ja kun äänet häipyi ja tuli täysi hiljaisuus käytävällä niin hän törmäsi hissiin ja kiireesti ulos,,,miksi? Ettei tarvinnut kohdata muita ihmisiä,hymyillä ja sanoa Hyvää Huomenta...hän ei ollut ainoa,,niitä oli vaikka kuinka monta samanlaista erakkoa.
Parhaiten se näkyy Helsingin liikenne välineissä,50-60 murjottajaa istuu ja seisoo täydessä hiljaisuudessa,come on ja terkkuja Kanadasta.

Vieras

Ihanaa ihanaa ja vielä kerran ihanaa, lopettakaa monikultti-aivopesu-hesarin tilaaminen niin, jos ei maailmasta, niin ainakin ehkä taas Suomesta tulee parempi paikka elää ja suuret kiitokset Teille jotka välitätte vielä meistä suomalaisista.

Vielä kun saataisiin Yle:n monikultti-pakkosyöttö lopetettua niin..

Eli kiitokset Teille.. ilman Teitä meillä ja eteenkin lapsillamme ja heidän lapsillaan ei olisi enää mitään toivoa.. olkaa rohkeita ja vastustakaa näitä vähä-älyisiä maanpetokseen syyllistyviä 'suvaitsevia' rodunjalostajia ja ehkäpä selviämme suhteellisen vähäisin vaurioin siihen asti kunnes Euroopassakin aletaan vihdoin (jos enää mahdollista) tunnustaa tosiasiat ja ryhdytään todellisiin toimiin ja suojelemaan itseään muualta tulleesta väkivallasta ja pahasta ilman poliittista paskakorrektiutta.

Vierastaja

Hän joka saa minut jollain ladattavalla kännykällä raaputtamaan *askaa *erseestä, vaikkakin omastani, ansaitsee kyllä laitteen käytönjälkeisen olantaputuksen.

chrome3d

Ei 5-10:n vuoden jälkeen tekstimuotoista infoa tarvitse jaella järjettömän ketjun päätteksi: metsä-metsuri-saha-sellu-paperi-painotalo-jakelu-luetaan 25% lehdestä- roskiin- kaatopaikalle. Ehkä parille mummolle voi vielä Hesarikin tuputtaa punavihreää propagandaa. Siinä menee moni ketjun työntekijä työttömäksi. Ehkä viimeistään nyt kannattaisi alkaa suomalaistenkin miettimään mitä muuta järkevää puusta saisi aikaan kuin haisevaa sellua. Ei siihen pyllyjen pyyhkimiseen niin kauheasti paperia kulu.

Hannu_Mikael

Siis ikäänkuin monitoimimediaa metsästä.
Mielikuvitus ei riitä haaveilemaan, mitä se voisi olla.
Älypaperiako mikrosiruineen? Mihin tarkoitukseen?
Tunnistaisiko se esim. takaliston puhtauden pyyhittäessä, mutta se ei liittyne mediaan?
Mielenkiintoista odottaa metsäteollisuuden ja MTK:n vastaiskua netille, ja kuinka se tehdään.
Vaikuttaa siltä, että isopalkkaiset huimapää-konsultit ovat olleet liikkeellä, ja puhuneet metsäteollisuuden johtajiston päät pyörälle pilvissä leijuvilla innovaatioillaan.

HS tilaaja

Itelle tulee vielä Hesa muttei tule luettua kun olen lukenut kaikki uutiset jo netistä mutta on tullu tavasta.

Varmaan rupeaa olemaan suurin osa paperilehtien lukijoista että tilaa vaan tavasta ja lukeminen jää nettiin, johon se kuuluukin.

jtmnen

"Sahi on SITRA:n yliasiamies Esko Ahon johtaman laajapohjaisen metsäryhmän jäsen. Se antaa syyskuun lopussa raporttinsa metsäteollisuuden pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaamisesta."

YLEn uutisissa
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id96620.html
Aho patistaa myymään metsää, sanoen:
"- Jos ajattelee, että nyt kannattaisi pidätellä ja odotella hinnannousua, se on hyvin lyhytnäköistä ja vahingollista, Aho toteaa."

Tuo on turhaa rypistelyä nyt kun on p*skat housuissa. Ennen meillä oli pinta-alapohjainen metsäverotus, joka toimi kannustimena myymään puuta. Siitä luovuttiin, ja seuraukset näkyy.

jtmnen

Aho yrittää korjata tekemisiään, Ahon hallitus sen metsäverotuksen uusi.

Koska enää ei ole keppiä, mikä edes jotenkin pakottaisi myymään puuta, Aho tarjoaa porkkanaa "Myyjien pitäisi Ahon mielestä ajatella pitkäjänteisesti."

Se porkkanahan oli siellä pitkän riu'un päässä aasin turvan edessä..

tapio_o_neva

Ahon ja Sailaksen, samoin kuin Viinasen ja Niinistön syntikuorma on miltei Mauno Koiviston veroinen.

SITRAn ei pitäisi olla EVA:n kaltainen propagandatorvi ja toisaalta Sailas saisi käskeä ministeriönsä avautumaan kansalle.

Valtiovarainministerit ovat keskimäärin suuria keskinkertaisuuksia, jotka kuitenkin koko poliittisella kuolleella painollaan etujärjestöjen vaatimuksesta ylläpitävät pysähtyneisyyttä.

Sailas sanoi eilen, että palkankorotukset menivät öljynhintojen korotuksiin ja Niinistö varoitti lamasta.

Rahat menevät paperiteollisuuspaikkakuntien työllisyyspolittisiin puuhamaihin ja myös SDP oppositiossa on ideaton kuin Aho.

Me kaikki olemme mänttejä - ainakan melkein kaikki ja melkein mänttejä.

Penttijuhani

kun maalle oleellisen perinnäisen teollisuusalan tilasta tulee jonkinlainen puolivirallinen "raportti" noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun sen reformista olisi tullut päättää. Mitä mieltä on pitää yllä epäonnistuneiden poliitikkojen lihoitusinstituutteja kuten SITRAa, jos ne pystyvät tuottamaan vain selityksiä jatkuville konkursseille, joiden pääsyy on selvä ja näkyvä ja jatkuvasti julkistettu kansallinen typeryys. Eikö muita sijoituskohteita olisi tullut löytää kymmeniä vuosi sitten? Ja eikö tuota typeryyttä voisi alkaa kutsua sen varsinaisella nimellä? Ei siitä muuten eroon päästä.

tapio_o_neva

Jotenkin metsäsektori panna uusiksi niin kuin Venäjän federaatio panee suurella riskillä. Tulee lamaa 5-10 vuodeksi puunvientikiellon vuoksi, mutta sitten koko ala alkaa siirtyä Venäjälle.

Venäjä on pääsemässä alennustilastaan. Meidänkin pitäisi.

Ensimmäinen asia, mikä pitää varmistaa, on se, ettei sama pääministeri palvele kolmatta kautta peräkkäin.

jtmnen

Metsä pitää nähdä puilta. Pitkällä tähtäimellä, kuolevan korinaa kuuluu korviimme.

Metsän erilainen teollinen hyödyntäminen: metsähän on eräs tärkeimpiä luonnonvarojamme, vieläpä uusiutuva sellainen.

Mutta nykyinen tyyli, missä kaupunkilaismetsänomistajat istuskelevat ja odottavat arvonnousua, johtaa siihen että odotusajasta tulee pitkä.

Edelleen, osa lajitovereistamme, kansallisuudeltaan myös suomalaisia, kuljeskelee pitkin Eurooppaa todistelemassa kuinka Suomi hävittää metsiään ja niiden suurta monimuotoisuutta, taitaa jopa joku lentävä rotta tai orava jopa menettää pesäpuunsa. Sponsorina on Greenpeace takanaan Keski-Eurooppalaiset metsäteollisuusyritykset.

Suomen ja suomalaisten on hyvä yrittää keksiä jotain muuta tekemistä, ja yrittää myydä tämän tekemisen tuotoksia ulkomaille hyvään hintaan. Metsän hyödyntäminen ei lyöne leiville.

tapio_o_neva

On niin, että polttopelletti mädättämisen jälkeen metsän arvottomin käyttötarkoitus. Tähän suuntaan ollaan menossa: Metsäliitto haluaa Vapon jne. jne.

Tarvittaisiin teollisuuspolitiikkaa, mikä on EU:ssa mahdotonta ja jonkinlainen nykyistä järkevämpi gosplan. Pelkkä EMU-kriteeri, josta on tullut inflaatio-devalvaatiopolitiikkaa ei riitä politiikaksi, joka on ahdistelijapoikien, Kanervan ja Matin tittytainmenttia ja jossa sivurooleissa on framilla aina silloin tällöin Merikukka ja Tanja.

Metsätaloudellisesti menetetään 1.1.2009 enemmän kuin Karjala, ei 11%, vaan 20% metsäalasta.

Suomessa voisi nostaa metsäsyyllisyysprosessin niin kuin sotasyyllisyysprosessin. Risto Rydiksi ehdotan Jukka Härmälää ja Tanneriksi edellisiä kauppa- ja teollisuusministereitä. Myös omistajapolitiikkaministerit voisi panna istumaan.

Liike

Jos koko metsäteollisuus pienintä rahtisahausta tarjoavaa liikuteltavaa sirkkeliä myöten olisi valtion omistuksessa, poliitikot voisivat keksiä ja toteuttaa suuria linjamuutoksia koko alalle.

Luojan kiitos alan yritykset ovat valtion vähemmistöosakkuutta lukuun ottamatta yksityisiä, joten poliitikot eivät ole päässeet vastuuttomasti tuhoamaan koko metsäsektoria.

Kolme suurinta Suomessa toimivaa metsäalan yritystä on tehnyt edelleen voittoa keskimäärin viisi prosenttia liikevaihdosta, joten niillä ei ole ollut mitään syytä lopettaa nykyistä toimintaansa. Pörssiyhtiöinä niiden täytyy kuitenkin yrittää tuottaa maailmalla oleville omistajilleen entistä suuremmat osingot, joten ne yrittävät parantaa nykyisten toimintojensa kannattavuutta.

tapio_o_neva

"Luojan kiitos alan yritykset ovat valtion vähemmistöosakkuutta lukuun ottamatta yksityisiä, joten poliitikot eivät ole päässeet vastuuttomasti tuhoamaan koko metsäsektoria."

Luuleeko joku, että EU:n ja Pohjois-Amerikan metsäkartelli on täydellinen?

Liike

Suuret yritykset vaativat harvoin virhearvioinnin tehnyttä johtajaa korvaamaan rahallisesti aiheuttamansa vahingon. Suomen valtio ei ole vaatinut virheen tehneeltä ministeriltä tai muulta poliitikolta sellaista koskaan.

Härmälä tosin menetti parin hallituspaikan tulot, mutta sehän oli vain tulevien tulojen menetystä, ei aiheutuneiden tappioiden korvaamista.

Jos poliitikot alettaisiin saattamaan rahalliseen vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista, siitä hyötyisivät ainakin vastuuvakuutuksia myyvät vakuutusyhtiöt.

tapio_o_neva

Vastuussa Jukka Härmälästä on ollut kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja ja Sinikka Mönkäre. Virkamiehenä Markku Tapio.

Sama pätenee Martin Liliukseen ja Fortumin 3 000 000 000 euron Venäjän seikkailuun siten, että tosiasiassa vastuussa on Mauri Pekkarinen ja Markku Tapio ja "parlamentaarisessa vastuussa" onneton Jyri Häkämies.

Vieras 3

YLE:"Metsäteollisuuden tulevaisuusryhmää vetävä Sitran yliasiamies Esko Aho patistaa metsänomistajia myymään lisää puuta teollisuudelle."

Kuka lirittää, ketä, ja kuinka paljon? Eiköhän nää kansallistalkoo -puhallukset ole nähty.

Valtsu

Metsäteollisuutta tarvitaan tulevaisuudessakin,vaikka muutama paperi voidaan hoitaa "netissä". Missä tehtaat sijaitsevat on suuri kysymysmerkki??? Kaikkialla on seinä vastassa ,kotona Suomessa,USA:ssa tuli turpiin jotta roikui ja nyt ilmeisesti käy etelä-Amerikassa samoin,Kiinan suunnalta nousee jo mustat savut. Mitä nyt? Suomen "herrat"takoo päätään Karjalan mäntyyn oikein joukolla. Eiköhän panna kotimaan puu taas liikkeelle ja homma alkaa taas toimia.Valtio voi osallistua ,mutta rahalle pitää saada vastineeksi reippaasti osakkuuksia Metsäteollisuuden omaisuudesta,pelkkiä velkoja ei lunasteta ,ne maksakoon jotka on töppäilleet,optiot takaisin oikeille omistajille pois luikuriherroilta. Tällaista noin aluksi ja jatkossa kova valvonta että varastaminen loppuu.

Rosvo Roope

Paperilla ei ole nykyisenkaltaista tulevaisuutta tiedonvälityksessä. Elämme viimeisiä aikoja jolloin merkittävä osa tiedonvälityksestä hoituu paperilla. En usko että10 vuoden päästä olisi olemassa nykyisenkaltaista painoteollisuutta. Lukijat ja muut veijarit ovat netissä eivät paperissa.

Tulostus kasvaa varmaan kovasti mutta sanoma ja aikakausjulkaisut lienevät kohta tiensä päässä.

Pelletillä voi olla tulevaisuus. Tosin uskon että sähkölämmitys on se kaikista paras vaihtoehto. Sähkö kulkee piuhaa pitkin valonnopeudella. Ei siinä pelletti perässä pysy.

Paljon riippuu öljyn hinnasta. Jos öljy menee vaikka 500dollaria/tynnyri niin maailma on taloudellisesti ihan erinäköinen.

En usko että öljyn hinta laskee vaan pikemminkin nousee. Maailmassa on kohta 10miljardia käpyttelijää ja jokaisella on joku kone perän alla eli energiaa kuluu...

Suomen kaikki puut menee helposti pakkaus ja muuhun käyttöön, ei riitä lehdiksi. Puissa on lehtiä...

Suojeluskunta

Suomen kielessä ei vedetä johtopäätöksiä, vaan niitä tehdään.
Koetaanko netti uhkaksi vai uhaksi? Ovatko metsäyhtiöt uhkan vai uhan alla?

tuulakiilamo

Kielen ei liene tarvitse alistua Sinun eikä kenenkään muun poliittisiin kiemuroihin.
Suomenkielessä tehdään johtopäätökset. Niitä ei vedetä.

vinbju

Suomessa energian käytössä ollaan liian paljon tuonnin varassa. Kaikesta selluloosasta voidaan tehdä bensaa/dieseliä vastaavaa polttoainetta, valmis tekniikka on, kunhan otetaan käyttöön. Päästään irti öljysheikkien ja -tsaarien lieasta, myydään liika uusiutuvana polttoaineena maailmalle.
Fortumin liikevoittoja pitäisi hyödyntää koko kansan tulevaisuuden hyväksi, eikä vain Liliuksen optioihin ja Venäjän seikkailuihin. Rahat tutkimukseen ja kehitykseen, myös sähkön suhteen omavaraisuus hyväksi, mm. toriumvoimaloilla.

Dr. Schmidt

Hetkinen, eikös selluloosan tekeminen vaadi melkoisesti energiaa? Siitä sitten tehtäsiiin polttoainetta??

Eikö häkäpönttöjä voisi käyttää vaikka mihin tarkoitukseen? Missä viipyy moderni häkäpönttö?? Sinne puut sellaisenaan sisään.

Vieras

Kaikki, mikä sisältää selluloosaa, sisältää myös hiiltä. Hiilestä taas voidaan tehdä vähäisellä energian kulutuksella nestemäisiä polttoaineita. Prosessit ovat olemassa, käyttöönotosta on tehtävä päätös. Esim Fortumin järjettömät voitot voitaisiin suunnata valtion päätöksellä kotimaisen energian tuotantoon - parempi puusta jalostettu polttoaine kuin sellu. Tietenkin hyvälaatuinen puuaines käy myös rakentamiseen, huonekaluiksi ym. Tätä bisnestä pitää tukea esm. verohelpotuksin ja byrokratiaa vähentäen - perinteisesti se on pienteollisuutta, jonka tuotteet voidaan sitten massamarkkinoida.

jaakkookojo

tässä vielä kommentti. Olen lopetellut paperisten lehtien tilaamisia ja jätän vain pienen paikallislehden. Loput uutiset luen netistä. Jos tarvitsen kopiota jostakin asiasta, teen kopion sähköisenä kovalevylle. Varmaan kymmenen vuoden päästä paperilehdet ovat harvinaisia, kun vanha polvi alkaa olla mullan alla. Verkon kanssa pääsee toki halvemmallakin, kun ei juokse viimeisten uutuuksien perässä.
Mitä politiikkoihin ja virkamiehiin tulee, he alkavat olla nuorempia ja tyhmempiä kuin minä. Vanhat tervaskannot ovat viisaasti jättäytyneet eläkkeelle.
Jaska

helanes

olen itsekin vääntänyt, mm.

http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2006/12/22/paivan-haiku-36

asiasta joka on varsin vakava. Ja varsin vastuutonta on puunjalostusteollisuutemme jälkeenjääneisyys, kuvittelu jonka mukaan maailma ei muutu. Maailma muuttuu koko ajan kiihtyvää vauhtia. Vauhdissa tulisi voida pysyä. Pysytäänkö, pystytäänkö innovoimaan, aika näyttää. Vai käykö näin:

http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2007/07/19/upm-kymmene-sen-tekee