Sunnuntai 27.5.2012

Facebook valtaa webiä uudella työkalulla

Luotu: 
24.7.2008 09:28
  • Kuva: b_d_solis / Creative Commons
    Facebookin perustaja Mark Zuckerberg.

Yhteisösivusto Facebook esitteli eilen kehittäjäkonferenssissaan uusia työkaluja, joiden avulla se pyrkii laajentamaan ulottuvuuksiaan internetissä.

Facebookin 24-vuotias perustaja Mark Zuckerberg ennusti, että suuret yhteisösivustot alkavat keskittyä ”joukoksi sosiaalisia sovelluksia eri puolilla webiä”.

Zuckerberg sanoi uskovansa, että uusi liike ja uusi ala ovat syntymässä.

Jotta Facebook olisi osa tätä tulevaisuutta, yhtiö esitteli Facebook Connectin. Sen avulla toiset internetisivustot voivat integroida osia Facebookista itseensä. Näin ollen muille nettisivustoille voi kirjautua Facebookin tunnuksilla, ja esimerkiksi kaverilistoja voi siirtää Facebookista muille nettisivustoille.

Esimerkiksi Google ja MySpace ovat esitelleet vastaavia järjestelmiä käyttäjien tunnistamiseen.

Facebook pyrkii jatkossa olemaan tiiviimmässä yhteydessä sovelluskehittäjien kanssa. Yhteisösivusto haluaa nostaa esiin niitä sovelluksia, jotka käyttäjät kokevat hyödyllisiksi ja hyviksi ja toisaalta torpata haitalliset sovellukset.

Facebookin tulevaisuuden visioista kertoo New York Times.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

Haluttavuuden ja osallistumisen areena ~ netin "yhteisönaamakirjat"
(Netissä ihmisten kesken leviää ilmiö Facebook 1) - "naamakirja", jossa tehdään sitä mitä on aina tehty. Uutisointi seurailee kansalaisten omaa suoravaikuttamista, uutisvälitystä ja seurustelupäiväkirjaa)

[ ... ihminen sosiaalisena eläimenä haluaa hyväksyntää, osallistumista ja joukkoon kuulumista. Internet kaikkien verkkojen äitinä yhdistelee ujommankin äänettömänä tai äänekkäänä, nimellä tai ilman sitä. Naamakirjassa puhutaan vapaasti, avoimesti ja osin salaisuuksia varjelematta ... ]

Niskavaivat ja PC:n äärellä syödyt snacksruoat ovat suurin uhka terveydelle - vastapainoksi saamme "naamakirjoista" - tunnetaan mm. Facebook -ilmiönä - henkistä tyydytystä kisassa ystäväkirjan paisumisesta merkiksi, että olemme huomioidut ja hyväksytyt ... jonnekkin.

Amerikkalainen opiskelija hikeentyi, kun ei löytänyt opiskeluyliopistonsa opiskelijaluetteloita mistään - vapaasti ja helposti. Kirjoitti tietokoneella muutaman ohjelmarivin ja pyysi "kalastusverkkoonsa" ihmisiä kertomaan itsestään ja etsimään muita harhailevia yksinäisiä. Lista opiskelijoista rakentui. Myöhemmin koodinkirjoittaja sai Facebook yhteisöstään satoja miljoonia, kun luopui muutamasta prosentista sen omistuksesta.

Mitä tämä paljon puhuttu "Naamakirja" oikein on? Facebook ja muut vastaavat ovat yksinkertaisesti kohtaamisareenoita, joissa haetaan tunnettuutta, erikoistumista ja esilläoloa - kukin vapaaehtoisesti tavallansa. Tietonsa ja tekemisensä saa kukin ilmaista sillä vapaus- ja avoimuusasteella, mikä itselle ja omalle persoonalle parhaalta tuntuu. Facebook on avatun elämän areena, jossa käyttäjät ilmaantuvat omin erityispiirtein "kehiin" etsimään muita - tuttuja ja ehkä tuntemattomiakin.

Hiljainen tieto, yhteisöllisyys ja tallenteet jälkipolville

Parhaillaan työelämää vaivaa "hiljaisen tiedon" karkaaminen eläkkeelle. Hiljaista tietoa on kaikissa ikäluokissa, ei vain suurissa. Itse suuri sininen, IBM - tuo tietokoneyhtiö, joka muuttui palveluoperaattoriksi yhdistelemään osaamista, rahavirtoja ja ihmisiä rakennutti oman "facebookkinsa" omaan sisäiseen verkkoonsa. Naamakirjat ovat jo arkipäivää IBM sadoille tuhansille työntekijöille.

IBM koki murroksensa samoihin aikoihin kuin kotoinen Nokiamme, 1990-luvun alkutaipaleella. IBM oli aaltonsa pohjalla - nyt, kuten Nokiakin - aaltonsa huipulla. IBM hyväksyi tosiasian, että ihmiset kaikilla tasoilla tekevät busineksen ja asiakaspalvelun, ei organisaatiot tai käskytykset korkeuksista. Kaiken ideaksi syntyi avoimuus, uteliaisuus ja yhteenkuuluvuus kuin keskustelu anarkistiskollektivisteina - "löydä lisää omaan - siitä voi syntyä uutta ja saan vahvistetta itselleni - olinko oikealla vai väärällä tiellä". --- IBM hyväksyi ihmisen oikeasti osaksi IBM-yhteisöä sen kaikilta päätöstasoilta.

Tekijöille annettiin arvo - ryhmät IBM:n sisällä kehittivät vapaasti muotoutuen kehitysprojekteiksi, joille esimiehet antoivat edellytysten täyttyessä rahoituksen. Malli oli aivan uusi. Mallia tuki oma sisäinen "naamakirja" - koska se avautti mieliä, ideoita ja näin innovaatioille oli tie viitoitettu. Jatkuvasti kompleksoituva maailma vaatii yhä suurempia panoksia ymmärtää, oivaltaa ja haluta tehdä yhteisesti synergiaa ja harmoniaa ratkaisuiksi, kuin itse yksin siihen pystyisi.

Huomista maailmaa tehdään jo nyt yksityisten kansalaisten toimesta netissä ja näissä "naamakirjoissa", joissa ryhmätyö hakee nyt suuntiaan ja menetelmiään - ollen tiensä alkutaipaleella. Rakenne, pohja ja perustukset ovat valmiina. Tarpeemme salata asioita heikkenee, koska olemme ymmärtäneet, että vain yhä suurempi yhteen hiileen puhaltava keskitetty vapaan tiedonmuodostuksen "frame" -kehys, voi ratkoa jatkuvasti suurentuvia yleismaailmallisia ongelmia, jotka eivät ole enää yksittäisten maiden, vaan koko globaalin yhteisön yhteisiä.

Facebook ja muut naamakirjat avaavat rajat, sekoittavat rodut, värit, uskonnot ja mielipiteet, jättäen silti reviirit sellaisiksi, joissa turhaa sotaa maasta, vedestä ja puhtaasta ilmasta ei tarvitsisi käydä. Suomi on suomalaisille, Ranska ranskalaisille ja USA amerikkalaisille kuten Intia intialaisille. Verkko ulottuu yli rajojen turvallisesti - ilman fyysistä jännitettä, kun metrossa väri- ja uskontokirjot ylittävät kiusallisuuden rajat.

Naamakirja on avoin kaikille. Suomalaisia tuolla yhteisössä lienee noin 200.000 ja luku kasvaa joka päivä. Verkossa ovat myös blogit, kuva- ja videoarkistot kuin keskusteluareenat - kullekin mieltymyksiensä puitteissa. Yhteisöllisyyden verkostollinen vallankumous alkaa näiden MySpace -, Flickr -, Panoramio -, "naamakirjojen" ja blog-alueiden yhdistelystä. Yhdisteleminen synnyttää virtuaalisia maailmoja tekijälleen juuri siihen tarpeeseen mitä halu, uteliaisuus, tarve ja kyvyt uskallukseen pystyvät synnyttämään.

Maailma on nyt verkoiltaan avoin ja tavallinen kansalainen voi jo harjoitella omaehtoista itsepäätäntää niin kulutusinformoinnissa, politiikassa kuin muissakin yhteisissä asioissa. Maailma muuttuu kansalaista kohden poistaen täyttä riippuvuutta edustukselliseen länsidemokratiaan - olemme tiellä kohti suoraa kansalaisvaikutetta.

1)
Facebook --- LINKKI
http://fi.wikipedia.org/wiki/Facebook

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
http://ilkkaluoma.blogspot.com
...............................

Kuvakertomus ylläolevaan mielipidekirjoitukseen-
[ kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - osa kuvista on kuvattu julkisessa seminaarissa, lähteet: IBM ja Sofor Oy (lähde näissä mainiten) --- kuvina copyright by Ilkka Luoma 2008 ]
LISÄKUVAT (kooste)
http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28ptt+i ... tieto.html

Kuvat
--- http://www.panoramio.com/user/500685/ta ... 0knowledge ---

Kuvatekstit linkin alta... ryhmänä.