Helsingin opiskelija-asuntosäätiön Hoasin asuntohakemusjonot ovat kasvaneet ennätyspitkiksi. Tällä hetkellä asuntoa jonottaa 6000 hakijaa.
- Jonot ovat ennätyksellisen suuret. 2000-luvulla ei ole tällaisia jonoja ollut, enkä pysty muistamaan, että vastaavia olisi ollut viime vuosikymmenelläkään, Hoasin toimitusjohtaja Heikki Valkjärvi kertoo Uudelle Suomelle.
Pitkät asuntojonot tarkoittavat, että haluttuihin Hoas-taloihin Helsingin kantakaupunkiin on entistäkin hankalampi päästä. Vähemmän nirsoille hakijoille asunto saattaa vapautua Espoosta, Vantaalta tai Helsingin lähiöistä hyvinkin nopeasti.
- Tilanne on vaikeampi kuin koskaan aiemmin, Valkjärvi myöntää.
Hoasin asuntojonoissa on pahin ruuhka aina keskikesällä, kun viimeisetkin korkeakouluhakijat ovat saaneet tiedot opiskelupaikoistaan.
Valkjärven mukaan esimerkiksi vuosi sitten jonossa oli noin 5300 hakijaa, eli kasvua on tullut noin 13 prosenttia.
Syynä ennätyksellisiin jonoihin Valkjärvi pitää yleistä asuntomarkkinatilannetta: vuokra-asuntoja ei ole valmistunut siinä tahdissa kuin niille on kysyntää.
Tyypillinen jonotusaika Hoas-asuntoon on parista viikosta muutamaan kuukauteen. Jonotusaika on sitä pidempi, mitä tarkemmin hakemukseen on määritelty esimerkiksi asuinalue ja vuokrakatto. Hoasin kriteerien mukaan etusijalla jonossa ovat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat opiskelijat.
- En voi luvata että kaikki saavat lopulta asunnon, mutta olen toiveikas. Jos ei ole kovin tarkka sen suhteen, missä asuu, asunnon voi saada nopeastikin.
Hoasin suosituimmat asuinalueet ovat Helsingin kantakaupungissa, missä opiskelija-asuntoja on muun muassa Kampissa, Katajanokalla, Arabianrannassa ja Merihaassa.
Espooseen ja Vantaalle sekä Helsingin lähiöihin jonot ovat lyhyempiä. Esimerkiksi Itä-Vantaan Koivukylästä, Ruskeasannasta ja Korsosta löytyy heti vapaita perhe- ja kaveriasuntoja.
Valkjärven mukaan koko totuus jonotustilanteesta tulee ilmi vasta syys-lokakuussa, kun selviää, paljonko asuntoja vapautuu.
- Nyt valmistui ennätysmäärä maistereita, joten myös asuntoja pitäisi vapautua, Valkjärvi huomauttaa.

Kommentit
Kansainväliset investoijat ovat ostaneet Suomen asunnot...
... ja pitävät niitä nyt tyhjillään.
Tilastokeskuksen mukaan tyhjiä asuntoja olisi 255 000, eli 10% koko asuntokannasta. Mutta onkohan tuo edes lopullinen totuus?
Kun investoijilla on 10% varastossaan ja sama pankkikartelli omistaa kiinnityksinä lähes tulkoon kaikki loput asunnot, on Suomi valjastettuna uus-feodalismiin.
Näinhäin ei tarvitsisi olla, jos valtiojohto ymmärtäisi, että sen suuri luova mahdollisuus olisi ottaa rahan liikkeellepano- ja luontioikeus itselleen!
Mikään ei estä sitä. Nythän tuo oikeus luoda olematonta rahaa ja inflaatiota on pankkikartellilla, jolta VALTIO LAINAA JA ME MAKSAMME alati kasvavat KOROT kohoavina veroina!
Siinä on kurjistumisemme syy.
Valitettavasti valtiojohto on korruptoitunutta ja pankin suojatyöpaikoissaan sekä koulussa aivopeseytynyttä. Näin tätä mahdollisuutta ei myönnetä edes olevan olemassa.
Pelastaisiko tämä pankkikartellin omaisuudeksi päätyneen Suomen?
>>että sen suuri luova mahdollisuus olisi ottaa rahan liikkeellepano- ja luontioikeus itselleen!
Juuri näin toimi Yhdysvaltoihin syntyneiden siirtokuntien talous.
Raha, Colonial Script, oli käytännössä samanlaista fiat-rahaa kuin se raha, jota globaali pankkikartelli nyt luo, mutta SUURI ERO oli siinä, että se oli PELKKÄ VAIHDON VÄLINE, EIKÄ VAATINUT KORONMAKSUA ulkopuoliselle taholle, vaan pienen koron otti itse valtio.
Verot pystyttiin pitämään minimaalisena.
Näin työ loi todellista vaurautta itse siirtokunnissa, eikä pankkijärjestelmässä.
Asiassa on sekin puoli,
Asiassa on sekin puoli, että maahanmuuttajia on paljon enemmän kuin aiemmin pk-seudulla, ja johonkin heidätkin on majoitettava, harmillisen usein veronmaksajien kustannuksella ja asuntojonoja kasvattaen.
Mutta mitäpä emme tekisi monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden eteen.