Ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ryhtyy saksalais-venäläisen maakaasuyhtiö Nord Streamin neuvonantajaksi. Asiasta kertovan Helsingin Sanomien mukaan Lipponen on solminut vuoden mittaisen konsulttisopimuksen yhtiön kanssa.
Lipposen tehtävä on vauhdittaa Itämeren kaasuputken ympäristölupien käsittelyä Suomessa ja pitää yllä hyviä suhteita suomalaispoliitikkoihin.
Nord Streamin Itämerelle suunnittelema kaasuputkea on vastustettu muun muassa sen epäiltyjen ympäristöhaittojen takia.
Lipposen mielestä kaasuputkihanketta ei pidä koplata muihin kysymyksiin kuten puutulleihin tai Itämeren suojeluun. Putki pitää hänen mielestään nähdä vain ympäristöasiana, ja silloinkin säädöksiä tulisi soveltaa kohtuudessa.
Lipponen kertoo, että hänen työstään saama korvaus vastaa kansainvälisen tason konsulttipalkkiota. Eli aivan pikkurahoista ei ole kyse.
-Isompiakin on nähty, hän vähättelee lehdessä.
Lipponen lähti tehtävään, koska hän pitää putkea kannatettavana yhteistyöhankkeena Venäjän ja EU:n välillä.
Lipposta pyysi tehtävään kuukausi sitten Nord Streamin toimitusjohtaja Matthias Warning ja hallintoneuvoston puheenjohtajan, Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder.

Kommentit
Mikään ei muutu
Melkoista Nord Steamia maanpetturi Lipposen puheenvuorot ovat olleet tähänkin asti. Hoitaakohan vanha sika konsulttifirmaansa eduskunnan työhuoneesta vai joko oven eteen naulatut laudat tohditaan repiä irti?
Venäjä-kriittisen Carl Bildtin tilalle ostettiin Paavo Lipponen?
- Ei kai se vaan näin mennyt: Georgian sodan myötä Venäjä-kriittiseksi herenneen Carl Bildtin tilalle ostettiin Paavo Lipponen? Samalla vaiennettiin keskeinen Nato-jäsenyyden suosittelija Suomessa.
Kaasuputkihanke näet on todella merkittävä ja paljon merkittävämpikin Venäjälle ja sen kehitykselle kuin tämä on julkisuudessa edes antanut ymmärtää.
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/article119104.ece?s=r&wtm=-15082008
Toivon todella, että tässä ei nyt olla ostettu yhtä merkittävintä Nato-suosittelijaamme vastapuolen eräiltä osin putinistissävytteiseen leiriin ja viemään Pohjois-Eurooppaa uuden tason riippuvuuteen Venäjästä. Ns. Molotov-Ribbentrop-putkihanke on monen mielestä sitä, eikä Georgian tilanne vähennä epäilyjämme nyky-Venäjän pyrkimyksistä energiantuottamisen ja -jakelun monopolipelissä.
Aiemmat Gerhard Schröderin ja Carl Bildtin lipsumiset kritiikittömänoloiseen NordStream-myönetisyyteen järkyttivät jo riittävästi. Miksi Lipposen valinnasta ilmoitetaan juuri nyt? Ei kai informaatiosodan taktiikkaa? Pikemminkin kun olisi luullut, että Bildtkin ilmoittaa selvästi kannattavansa hankkeen jäihinpanoa vastatoimeksi Venäjän aggressioille naapurustossaan ja pakotteeksi parempaan politiikkaan.
Toivon yhäkin, että Lipposen lähestymistapa putkihankkeen suhteen käytännössä on lähellä sitä näkökulmaa, mitä KNFIJV:n Mats Klangin luonnostelema Ehdotus 2007 on esitellyt jo runsaan vuoden ajan mm. Venäjän suurlähettiläälle ja kotimaiselle medialle. Juuri nyt olisi sopiva hetki tehdä tätä tiekarttaa pysyvään eurooppalais-venäläiseen hyvinvointiin ja kaikkia kunnioittavaan rauhaan tunnetuksi kansainvälisestikin. Siinä olisi esimerkkiä Kaukasuksellekin - ks.
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#yhteistyoehdotus2007
Mika Eiramaa KNFIJV, tutkija, KNFIJV Web
"Virolaiset solvaavat kaasuputki-Lipposta" (KL)
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=200...
No tietysti tämä aiheuttaa tyrmistystä ja pitemmän päälle varmaan suomalaishalveksuntaakin sivistyneiden naapurimaiden silmissä samalla kun Internatsi-Venäjällä hymistellään tyytyväisinä. Voi Paavo, Paavo!
"Virolaiset solvaavat kaasuputki-Lipposta"
- Minusta tämä Paavon käänne on takaperoisuudessaan verrattavissa pahimmillaan mahdollisia seurauksia ajatellen päästöihin, joita lipsahteli kaasuhanoista Siperia-Auschwitz-akselilla 1939 lähtien...
Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
Montako hopearahaa saat Paavo?
Jessus sentään. Minä olen tätä kahden Mannerheim-ristin ritarin sisarenpoikaa jotenkin yrittänyt pitää arvossa, vaikka mies myikin periaatteensa ja käänsi takkinsa Nato-kannanotossa aikaisemmin kyykyttämänsä naisen presidentinvaalien yhteydessä. Halosta ja Moskovaa alettiin hyysätä Suomen turvallisuuden kustannuksella.
Itämeren kaasuputkihankkeesta ja Paavo Lipposen roolista voi aiheellisesti kysyä: montako hopearahaa saat Paavo Venäjän intressien edistämisestä, ennenkuin välttämättömät lakisääteiset ympäristöselvitykset ovat edes valmiit.
Uhkaillaanko seuraavaksi Suomea ryssän panssareilla? Sekö on viimeinen valttisi?
Lipponen ja Oma etu
Näin se eläkesossu palkitaan nöyristelystä, siis ruskien. Nyt on aika ulostaa mies eduskunnan tiloista poliittisen uskottavuuden nimissä. Nyt Tehtaankatu sai oman miehen eduskunnan tiloihin. Tai sitten kaikille muille lobbaajille myös omat tilat ja eduskunnan tietoverkko käyttöön.
Demareilla olisi ollut
Demareilla olisi ollut tarjolla Nodstreamille parempikin ehdokas - Tarja Halonen.
Kävi kuitenkin ilmi, että hänellä on entistä pestiä liian kauan jäljellä.
Mikähän mahtaa olla Lipposen konsulttipalkkion arvo?
Jos hän pystyy maasuttamaan suomalaisia viranomaisia ja poliitikoita siten, että ympäristölupa heltiää vuotta aiemmin, Nordstreamin investoinnin koko huomioiden, pelkät korkovoitot ovat pulskia.
Kuka ryhtyy Lipposen kolleegaksi Virossa? Se taitaa olla vaikeampi kysymys.
Ostettu hymypoika
Tulemme näkemään uudenlaisen, rahan voimalla hymyilevän Paavon.
Putkihullut
"Lipposen mielestä kaasuputkihanketta ei pidä koplata muihin kysymyksiin kuten puutulleihin tai Itämeren suojeluun. Putki pitää hänen mielestään nähdä vain ympäristöasiana, ja silloinkin säädöksiä tulisi soveltaa kohtuudessa."
Mitä ihmeen dementoitunutta houretta Lipponen suustaan päästelee??
Venäjä hoiti juuri kaasuputkihankkeiden koplauksen eräisiin muihin kysymyksiin Georgiassa. Mikäli Lipponen on liian sokea nähdäkseen asioiden välillä mitään yhteyttä, niin suosittelen kokopäiväistä eläkettä.
Venäjän laivasto ei ole vielä Helsingin edustalla, mutta Lipposen kaltaiset maksetut putkisuharit ovat sitä sinne kovasti vetämässä. Ellei joku vieläkään ymmärrä millainen naapuri meillä on itärajan takana kehittymässä, niin kannattaa varata aika neurologille.
Presidentin linnasta kannattaa tehdä ajanvaraus samantien.
SDP businesshenkinen
Punapääoman sortumisen jälkeen sdp-pomoilla on ollut puutetta sivutuloa tuottavista bisneksistä, vaikka tärkeä ja vaikutusvaltainen pankkiosakkuus sentään jäi. Tälläinen kilpailuton ja poliitikan voimalla kannattava bisnes on juuri se ihanne.
Nyt Urpilainenkin sai tietää, ettei Paavo pyri pääministeriksi tai presidentiksi.
Nord Streamilla panokset
Nord Streamilla panokset kovenee. Ehkä firma ottaa sittenkin Suomen ympäristöviranomaiset vakavasti, kun heitä varten piti hommata ihan oma Schröder.
Toivottavasti tälläkertaa kaikki nappiin
Ettei jää luu käteen, niinkuin elintarvikeviraston myymisessä Italiaan.
EU:n huippuvirka jäi saamatta.
Terkkuja Paavolle
Nahkurin orsilla tavataan.
Terveisiä P. Lipposelle
Nahkurin orsilla tavataan.
KGB/stasi -tausta palkitaan
Kannattaa olla isänmaanpetturi (demari), se tietää rahaa. Myykää sielunne ja voikaa paksusti.
Putinin toimiupseeri
Aseenkantaja saa aina palkkansa.
Kateutta
Taitaa olla kateutta ilmassa. Paavollahan on pieniä lapsia ja asuntolainaa.
Yleensä vasemmistopoliitikkojen retoriikka tuloeroista on aina pelkkää kateutta, heille kelpaa kyllä raha, jos vain joku sitä tarjoaisi. Politiikka on keino rahan ja vallan haalimiseen.
Puolueveljet ja -siskot verotoimistossa sitten tarkkana, ettei Paavo yritä laskuttaa työtään firman kautta, niin kuin ne lakimiehet tai lääkärit, vaan kaikki pannaan ansiotuloksi ja että konsulttipalkkiosta pidätetään ennakonpidätys, sotu, eläkemaksu ja lomaraha.
Odotamme, alkaako Tarja konsultoida naapuria presidenttikautensa jälkeen.
ja Paavon rouvalla on hyvin
ja Paavon rouvalla on hyvin istuva PUNAINEN nahkatakki puhuessaan vappuna huolestuneena kansalaisille.
PS. Koska demarit myivät aattensa ja isänmaansa. Oliko se Lipposen aikana vaiko jo ennen sitä.
Ruotsalaiset demarit ymmärtävät, mikä venäjä on. Suomen demarit taas ovat osa putinin järjestelmää.
Miksi niitä stasi-listoja ei edes avattu.
Onko Suomen ns. eliitti jo täysin idästä ohjattua. Suomella on nukke-presidentti ja vallan käytön elimiin on ujuttautunut Venäjä putineineen. paavo Lipponen muuten sai Putinilta venäläisen kunniamerkin. Hän ei kieltäytynyt siitä.
Stasin viimeinen työhuone Suomen eduskunnan kellareissa
Lipponen sai myös Freudentahl mitalin svenska-nu projektista toiminnastaan ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten hyväksi suomalaisia vastaan. Suomalaset pitää kuulemma ruotsalaistaa. Kunnon rotupläjäys, varsinainen ruskeakielisten kruunamaton kuningas.
Tyyppi on myynyt itsensä niin monille ettei edes lukua osaa pitää, kaikki kelpaa.
Pitkässä juoksussa kaikki mitä se on ajanut, on osoittautunut myöhemmin turmiolliseksi Suomelle. Se maanpetturi pitää savustaa ehdottomasti ulos lymyilemästä eduskunnan kellareista.
Onko jo unohdettu että
Onko jo unohdettu että kaasuputken turvaamiseksi luodaan gazpromin oma armeja? Käitanossa voi Venajä sulke liikenteen merellä yli kaasuputken millon vain halua turvallisussyista tietenkin:) Kaasuputki jakaa koko meren kahden osan missä ylipääsua valvoo isoveli naapurista niin kuin halua milloin haluaa. Kylla historiotsiat ja kirjailijat saavat tulevaisuudessa paljon työtaa suomalaispoliitikoiden ja venäjaan seosten kirjamisessa.
Lipponen saa suuremman mersun
Nyt kun hän pääsee putinin öljy-yhtiötä lobbailemaan.
Kyllä nyt Lipposen lapset ovat onnellisia.
"Lipponen kertoo saaneensa
"Lipponen kertoo saaneensa tehtävään hyväksynnän pääministeriltä ja presidentiltä."
Kertokaapas viisaammat miksi Lipponen tarvitsee pääministerin ja presidentin hyväksynnän ryhtyessään saksalais-venäläisen maakaasuyhtiö Nord Streamin neuvonantajaksi? Miksi he olisivat antaneet hyväksynnän? Mitä se niille kuuluu, mitä Lipponen tekee tai minne hän menee.
Aivan niin, miksi ja mihin
Aivan niin, miksi ja mihin Lipponen tarvitsisi presidentin tai pääministerin suostumuksen, kun ei ole kummankaan alainen?
Päinvastoin presidentti ja pääministeri ovat, valtion viranhaltijoiden ja kansanedustajien tavoin, Lipposen - ja meidän kansalaisten, äänestäjien ja veronmaksajien - alaisia.
Ikuinen rauha pian taattu
"Onko jo unohdettu että kaasuputken turvaamiseksi luodaan gazpromin oma armeja? Käitanossa voi Venajä sulke liikenteen merellä yli kaasuputken millon vain halua turvallisussyista tietenkin:) Kaasuputki jakaa koko meren kahden osan missä ylipääsua valvoo isoveli naapurista niin kuin halua milloin haluaa."
Mutta eihän Venäjä koskaan voimatoimin voisi meitä uhata, ei suinkaan. Gazpromin armeijahan on nimenomaan rauhan tae ja turvaaja Suomenlahdella. Kuinka turvatonta Suomen edustalla onkaan ollut, kun sitä ei ole ollut venäläinen yksityisarmeija turvaamassa.
Kun kolina alkaa, se armeija varmasti noutaa paavo lipposet rannoilta ruhtinaiden hoveihin suojaan. Näinkin Venäjä suojelee Suomen valtion asukkaiden turvallisuutta.
"Sua kuunnellaan, sillä seinilläkin korvat on..."
"Lipposen mielestä kaasuputkihanketta ei pidä koplata muihin kysymyksiin kuten puutulleihin tai Itämeren suojeluun. Putki pitää hänen mielestään nähdä vain ympäristöasiana, ja silloinkin säädöksiä tulisi soveltaa kohtuudessa."
Ei pidä koplata ITÄMEREN SUOJELUUN! Ei J*****uta! Pistä Paavo sukelluspuku päälle ja käy katsomassa missä kunnossa Itämeri jo nyt on! Tuskin uskallat näin aseista riisuvaan operaatioon. Yksikin riski Itämeressä on liikaa enää tässä vaiheessa!
Ei vaan Venäjä uskalla vetää putkiansa Baltian tai Nato -maiden läpi joutuessaan antamaan etua vastakumppanilleen.
Älä sinä Paavo pelaa shakkia, edes näin moukkana, jos et peluuta hallitse. Ei sinua mihinkään ylennetä.
Muuta Venäjälle NYT, jälkeenpäin se voi olla myöhäistä!
Myötähävettää...
Rauhoittava Lipponen
Venäjä toimii Suomen suhteissa tyylikkäästi;
Ensiksi annettiin Lipposelle korkea kunniamerkki ja nyt seuraavaksi "kunniavakanssi". Näin saadaan varmasti demarit riviin..
ja kuulemma Museovirasto vaatii Sallan radalle uudet kiskot .. museaalisesti tuiki tärkeälle rataosalle...
jälleen hommat hallinnassa.
Lipposen konsulttiasema
Niinpä niin, "rahalla saa ja hevosella pääsee". Vai oikeinko luvan kanssa konsultoimaan. Asemaan, jossa Lipposen mukaan konsultti toimii vain neutraalina henkilönä eri osapuolien välillä. Varmaan palkanmaksukin toteutuu kaikilta osapuolilta!
Hyvä Paavo
Taas oikeistonasset tärisee ja "isänmaalliset" oireilee.
Nyt eletään hyviä aikoja. voi näiden oikeistolaisten tuskaa :)
Ainakaan minä en ole oikeistolainen ja "isänmaallinen"
Mitä vasemmistolaista on Paavo Lipposessa???
ketkä oikeistolaiset?
Ketkä oikeistolaiset? Lipponen on itse pesunkestävä oikeistolainen.
Aihe Hesarissa jatkuu...
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Lipposta+haukutaan+petturiksi+Suomea+p...
Rahasta vaikka pyllistän
Rahasta vaikka pyllistän sanoi aikoinaan Severi Suhonen alias Esa Pakarinen
Putin (KGB) - Warning (Stasi) - Lipponen
Ei voi olla tulematta monenlaista mieleen:
Lipposta "pyysivät tehtävään Nord Streamin toimitusjohtaja Matthias Warning ja hallintoneuvoston puheenjohtaja Gerhard Schröder."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808158106085_uu.shtml
Ja kuka on Warning?
"East Germany-born Matthias Warning is a former Stasi officer who is reputed to be friends with the Russian president since the late 1980s when Vladimir Putin worked as a KGB agent in East Germany. The banker, however, insists that he met Putin in October 1991 in St. Petersburg."
http://www.kommersant.com/p750975/r_500/VTB_IPO_Warning/
"Matthias Warnig -- according to media reports he denies -- has until 1989 been a high-ranking member of the communist East German intelligence service Stasi. "
http://eureferendum.blogspot.com/2005/12/guy-needs-job-ok.html
Lipposen on siis palkannut hommaan todennäköisesti Stasi-mies, joka on tutustunut Putiniin tämän ollessa itä-Saksassa KGB-upseerina.
Ketähän sillä Supon Stasi-listalla muuten mahtaa olla?
Oiva kysymys.
Tässä alkaa pikkuhiljaa itselläkin, avoimuuden johtoajatuksen vierellä epäillä salaliittoteorioita...
26.11.2007 Ex-puhemies Paavo
26.11.2007
Ex-puhemies Paavo Lipponen (sd) sai viikonloppuna Virossa aikaan vilkkaan Venäjä-keskustelun arvostelemalla Viron Venäjän-politiikkaa.
Tallinnassa vieraillut Lipponen kyseenalaisti Viron toiminnan Georgiassa ja Ukrainassa, jos se vahingoittaa suhdetta Venäjään.
"Jos mielessä on jonkinlainen turvallisuusyhteisö (Georgian ja Ukrainan kanssa), siinä ei ole mitään realismia. Eikä tätä (yhteistyötä) pidä minun mielestäni sillä lailla harjoittaa, että se ikään kuin hankaloittaa suhteita Venäjään", Lipponen sanoi Viron television haastattelussa.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lipponen+arvosteli+Viron+Ven%C3%A4...
Tosi hyvä "neuvonantaja"
Vai päätti kaksi metriä kävelevää Kuopiolaista p*skaa oikein "mennä töihin". Todella hyvä "neuvonantaja"; seniili haiseva möhkö ajatukset sumeina ja vetelät housuissa.