Viljelijät hakevat EU-tukea todellista suuremmille pinta-aloille. Asiasta kertovan sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan vuosittain lähes joka toisen tarkastetun maatilan tukiin joudutaan tekemään korjauksia.
Tiloja sakotetaan, jos hakemuksiin merkityn ja todellisen alueen pinta-alaerot ovat suuria. Valtaosalla tiloista erotus on kuitenkin niin pieni, että tuki maksetaan todetun alan mukaan. Mittavien pinta-alojen ylitysten vuoksi tukikarenssiin joutui viime vuonna koko maassa yhteensä vain 65 tilaa.
Virheellisyyksien määrä on pysynyt viime vuosina samalla tasolla. Tarkoitukselliset tukipetokset ovat lehden haastatteleman Maaseutuviraston Jukka Pekonniemen mukaan harvinaista, mutta viljelijä saattaa esimerkiksi hakea tukea raivioille, jotka tarkastuksessa huomataan niin huonokuntoisiksi, ettei niitä voi hyväksyä pelloiksi.
Pinta-alaan perustuvia tukia haki viime vuonna Suomessa noin 65 000 maatilaa. Tiloista valvotaan noin kuutta prosenttia eli 4 200 tilaa.

Kommentit
Pientä benchmarkia...
Ja
vähitenhän tukivilppiä tapahtuu Kreikassa ja Italiassa. Jokainen
voi vetää omat johtopäätöksensä.
Ja tässähän oli kysymys
Ja tässähän oli kysymys siitä, viljelijä ilmoittaa pinta-alat niinkuin ne saa viranomaiselta, ja sitten kun se ei pidäkään paikkaansa niin pääsee tähän 'joka toinen huijaa' -tilastoon.
Nimenomaan. EU:n virkamiehet
Nimenomaan. EU:n virkamiehet kun mittaavat alat satelliittikuvista sellaisella sotilaallisella tarkkuudella ettei normaalit kartat riitä. Ja vaikka kävelisit GPS-laite kädessä mittaamassa alueita, niin tarkkuus ei riitä ellei kyseessä ole useamman tuhat € maksava erikois-GPS. Niinpä viisas ja asiansa osaava viljelijä mitoittaa varmuuden vuoksi tukihakemuksensa alakanttiin ettei joudu kalliiseen ja aikaa vievään tappeluun EU:n viranomaisten kanssa. Hankalaa tästä tekee sekin että suunnitelmat pitää raportoida pitkästi etukäteen ennenkuin tietä mitä luontokin voi asioihin vaikuttaa.
Ihmettelen myös Kauppalehden yhä vääristyneempää ja skandaalinhakuisempia otsikoita. Tässäkin puhutaan suurella otsikolla huijaamisesta kun teksti sanoo että kyse lähinnä pienistä mittausvirheistä ja virheiden määrä samaa luokkaa kuin aiemminkin ja että varsinaista tahallista huijaamista on vähän.
Viime viikolla monta suurta otsikkoa Nokian "surkeasta" tilasta, kun kyse on pienestä markkinaosuuden muutoksesta ja itse asiassa hetkeä myöhemmin pukkaa juttua että Nokia osake on nyt halpa! Mihin pitäisi uskoa? Ei ainakaan Kauppalehteen!
Sampopankistakin puolet jutuista oli pelkkää skandaalin hakemista. Kyllähän he tekivät suuria mokia, ja niistä pitää kirjoittaa niinkuin asia on, mutta kun samastakin jutusta oli useita toinen toistaan skandaalihakuisempia otsikoita alkoi uskottavuus mennä.
Toivoisin että Kauppalehti pysyisi tiedon välitäjänä eikä värittäjänä.
viljelijöiden pinta-alat
Valtio sopimuskumppanina?
Me kaiki viljelijät olemme joskus eu aikojen alussa allekirjoittaneet
paperin jossa kysytään hyväksymmekö valtion virkamiesten satelliittidigikuvauksen perusteella tehdyt kartat pinta-ala laskennan perustaksi. Siis olemme tehneet valtion kanssa kirjallisen sopimuksen siitä että pinta-alat ovat nämä. Sittemin
valtio on kuitenkin katsonut oikeudekseen muuttaa pinta-aloja lähes vuosittain, lähes poikkeuksetta alaspäin, ja rangaista siitä viljelijää. Missä on viljelijän oikeusturva.
Pinta-alat ilmoitetaan
Pinta-alat ilmoitetaan hallinnon jakamien digitoitujen kartta-aineistojen perusteella. Tilallamme oli kaksi vuotta sitten valvontatarkastus. Kolmella lohkolla hallinnon ilmoittama pinta-ala oli muutaman aarin 1 - 3 aaria suurempi, kuin paikanpäällä käyneiden mittaajien, jotka eivät edes osanneet lukea karttaa.
Runsaat kymmenen vuotta sitten edellisen sukupolven pitäessä tilaa oli alat ilmiotettu alakanttiin, ennen kuin digikartat ehtivät jakoon. Peltopinta-ala kasvoi digikartoilla lähes 0,5 ha.
Lähdekritiikki on todella tarpeen tässä uutisoinnissa. On tarpeetonta ja kansalliselle turvallisuudelle vaarallista ruokkia asioihin perehtymättömien ennakkoasenteita.
Ruoka on kuten muukin Suomessa
Maataloustuotanto on kuten muutkin asiat Suomessa. Itse itseään ruokkiva ja heikoin tuloksin toimiva järjestelmä, jota kansa vaan maksaa kiltisti. Maatalousyrittäjien tuloista puolet koostuu erilaisista tuista. Sillä me kuluttajat saavat eurooppalaisittain keskinkertaista evästä huippuhintaan.
Elintarvikkeista puhumattakaan. Käykääpä vaikka tuossa Saksalaisessa "halpaketjussa" ja verratkaa muiden eurooppalaisten (pääasiassa Saksalaisten) elintarvikkeiden tuoteselosteita tuttuihin kotimaisiin "ruokatalojen" tuotteisiin. Suomalaiset elintarvikkeet ovat täynnä erilaisia säilöntäaineita ja aromivahventeita ja maunparanteita ja väriaineita, jotta edes näyttäisivät ravinnoksi kelpaavilta. Sellaiset tähteistä tehdyt einekset eivät kunnon ruokaan tottuneille keski- ja eteläeurooppalaisille syötäväksi kelpaisi. Kuten ei monelle noissa ruokataloissa työskentelevillekään.
Arvostan Suomalaista työteliäisyyttä ja ahkeruutta, jota maanviljelijätkin edustavat, mutta kyllä tässä nykyisessä toiminta- / tuotantotavassa on jotakin erittäin pahasti vialla.
En silti ymmärrä tällaista juorulehtitasoista sensaatiohakuista "viljelijät vedättävät" tyyppistä uutisointia. Nykypäivänä on "vedätettävä" kaikkien, jotka aikovat ylipäätään tässä "järjestelmässä" mukana pysyä. Sen verran byrokraattinen rakennelma koko EU on. jos yhden teet oikein, niin samalla teet toisessa väärin.
Ja kaikenmaailman idioottien perässä mekin vain kävellään...
Todellakin toivoisi pientä
Todellakin toivoisi pientä lähdekritiikkiä. Jos samat ilmoitetut pinta-alat, jotka ovat viranomaisten itsensä mittaamat, kelpaavat toisena vuotena ja toisena taas ei, on jossakin mätää. Vika on virkamieskoneistossa jossa on liian paljon joutilaita laskemassa pinta-aloja joka vuosi uudelleen, ja nähtävästi kerta toisensa jälkeen vielä väärinkin.
Ongelma tavallisen ihmisen oikeusturvan näkökulmasta katsottuna on, että kun viranomaiset tekevät tällaisen virheen, on vika viljelijöissä. Usein on kyse vain prosenttien osien korjauksista pinta-aloihin, joten on aika liioiteltua puhua huijauksesta, kun satelliittikartoista tuo mittaustarkkuus jää alhaisemmaksi. Eikä viranomaisille edes kelpaa maanmittaajan tekemät tarkemmat mittaukset kun pitää käyttää satelliittiä.
Eli opetettaisiin ne virkamiehet mittaamaan pinta-aloja niin iso osa näistä sähellyksistä jäisi tekemättä.
"Tarkoitukselliset
"Tarkoitukselliset tukipetokset ovat lehden haastatteleman Maaseutuviraston Jukka Pekonniemen mukaan harvinaista" ja silti jutun otsikkona on "Suomalaiset viljelijät vedättävät EU:ta"? Vedättäminen on käsittääkseni tahallista harhaanjohtamista, mikä puolestaan kuvaa parhaiten tämän artikkelin sisältöä. Tätäkö nykypäivän journalismi on?
Mutta ne didegtiivit
Tässä soittavat ensiviulua? Maanviljelijät ovat maan rehellisin kansanosa, mutta EU:n aina uudet ja uudet määräykset sotkevat kaiken!Ensin oli suo Jussi ja kuokka, sanoi Väinö Linna kirjassaan!Nyt on vain EU määräyksineen? Maanviljeliät, Te olette paljon kärsineet vaihtelevista didegtiiveistä, mutta viimein rehellisyys maan perii? Didektiivi nimitys muuttuu Eurooppa määräykseksi. Mutta muuttuuko teidän kohtelunne, eipä tietenkään!Omavaraistalous oli aikanaan suuri vahvuutemme, mutta nyt EU on ajanut vahvuutemme alas. Muistakaa Maatalous-Yrittäjät seuraavissa EU-vaaleissa harkita tarkkaan äänestyskopissa, se on ainoa mahdollisuus nousta sorron yöstä! Toivotan jaksamista Teille, kansamme selkäranka!
Maanviljelijät ovat maan rehellisin kansanosa - tässä näyte
Suomalaiset viljelijät vedättävät meitä kaikkia ja muussakin kuin rahassa. Todetkaa itse. Näitä ette saa käsiinne Ylestä tai Hesarista tai mistään muualta:
http://pseudonyymi.blogspot.com/search/label/Maatalouspolitiikka
Hämärä linkki
Katsoin linkin, yhteyttä en ymmärtänyt.
En ymmärrä asiayhteyttä
En ymmärrä asiayhteyttä minäkään. Puhutaan yksityismetsistä ja haukutaan maanviljelijöitä? Maanviljelijät eivät ole ainoita yksityismetsien omistajia, vaan suuri osa on kaupunkilaisillakin. Mutta riippumatta siitä missä metsänomistaja sattuu asumaan en ymmärrä minkä ihmeen vuoksi kenenkään pitää myydä yhtään mitään jos hinta ei tyydytä? Vai oletko sinä valmis myymään omaisuuttasi puoleen hintaan jos vaadin saada ostaa? Nykyisillä energiahinnoilla puu on paljon arvokkaampaa energiana kuin sellua tekevät tehtaat ovat valmiit maksamaan.
Ne tietenkin myy jotka tarvitsevat käteistä, mutta miksi muiden suomalaisten metsänomistajien olisi pakko antaa puu puoli-ilmaiseksi paperiyhtiöille jolla kuitenkin on varaa maksaa esim puolitoistakertaista hintaa venäläisestä puusta?
Sama juttu kotimaisen ruoan kanssa; ruoka on Suomessa muuta Eurooppaa kalliimpaa vaikka raaka-aine olisi ilmaista, mutta viljelijöitä syytetään. Nyt jo alkaa valitus että maito loppuu Suomesta. No ihan varmasti loppuu, eikä mene edes montaa vuotta. Tuotanto vaatii kalliita investointeja, tulot ei kata menoja puhumattakaan että jäisi jonkinlaista palkkaa. Eikä työ ei ole nykynuorison kaipaamaa siistiä sisätyötä josta jää runsaasti aikaa harrastuksille.
Tiedänkö mistä puhun? Kyllä, useiden sukupolvien sukutilan tarina valitettavasti katkeaa kun isä lopettaa. Kukaan meistä lapsista ei edes harkitse satojentuhansien investointeja jotta saisi tehdä nälkäpalkalla pitkää päivää säiden ja viranomaisten armoilla. Siisteissä sisätöissä tienaan jopa sen verran hyvin etten kuulu ensimmäisten nälkää näkevien joukkoon jos Eurooppaakin joskus kohtaa luonnonkatastrofi niin ettei tuotavaa ole. Mutta monien muiden puolesta toivon että Suomessa olisi edes jonkinlainen omavaraisuus jos näin huonosti kävisi.
Ihmettelen kovasti näitä muutamia viljelijöitä vihaavia katkeria kaupunkilaisia. Siitä vaan pankkiin neuvottelemaan miljoonalainaa tai perinnöllä tilanostoon. Niin ne nykyisetkin viljelijät ovat tehneet. Sen jälkeen saa vapaasti täytellä EU-lappuja ja "nauttia" tukiaisista. Ai niin, näiden tukiaisten eteen pitää tehdä töitä ja laittaa omat rahat likoon, päinvastoin kuin Kelan luukulla!
"Katsoin linkin, yhteyttä en ymmärtänyt"
Pitää lukeakin vähän...
MAATALOUS IMEE KULUTTAJIEN VERTA
Eikä maanviljelijöille riitä että suomalaiset kuluttajat maksavat EU:n kalleinta ruokalaskua - pitääkö meitä rokottaa vielä unioninkin kautta?
Koko idea maataloustuesta on
Koko idea maataloustuesta on tyhmä! Alas kaiken maailman maataloustuet ja ylös raaka kapitalistinen Eurooppa!
Maajussit aina huijaamassa
Ei ollut iso uutinen, maajussit ovat Suomen epärehellisintä porukkaa olleet aina. mm sotien aikainen mustan pörssin kauppa, se ei ollut kovinkaan "isänmaallista".
Nyt olisi aika saada nämäkin rötöstelijä kuriin ja edesvastuuseen, maajussit ovat Suomen talouden vapaamatkustajia.
Uutisoinnista
Kauppalehden uutisoinnista ihan samaa mieltä yllä olevien kanssa. Sukariakin puhutellaan "ryvettyneenä" ja asiallisista asioista yritetään hakea Taloussanomat- tyyppisiä sosialistista ideologiaa ruokkivia kohuotsikoita. Vihreät ´naisasianaiset ja kateuden perikuva Boxeri ulos ja lehdistöneuvos Helven henkeä takaisin toimitukseen niin lehteä voisi taas kutsua laatulehdeksi eikä kohutalouslehdeksi.
Muuten ruuan hinnasta sen verran, että suomessa on kyllä kalliit elintarvikkeet, mutta raaka-aineet (vilja, kanamunat, sianliha) ovat euroopan halvimpia.