Öljyn hinta on rysähtänyt 10 prosenttia maanantaina, kun Yhdysvaltain roskapankkisuunnitelma kaatui kongressin edustajainhuoneessa.
Öljyn hinta laski yli 10 dollaria päätyen 96,37 taalaan tynnyriltä. Kyseessä on suurin päivälasku sitten vuoden 1991. Öljy käväisi hetken peräti 11,85 dollarin laskussa.
Öljyn hinnanlaskuun vaikuttavat myös pelot siitä, että Yhdysvaltain finanssimyllerrys vähentää merkittävästi öljyn kysyntää globaalisti.

Kommentit
Suomessa
Öljy ja kaasualan kart.. köh keskusliitto nostaa polttoaineiden hintoja kymmenellä prosentilla samasta syystä.
Tilanne käy hankalaksi suomalaisyrityksille Venäjällä
Kuten olen kertonut, globaalitalous vaikuttaa Venäjään vipuefektein. Kaataa sen. Venäjä näet on banaanitasasuurvalta, joka onnettomuudekseen ei myy banaania, joka käy kaupaksi lamankin aikana ja hintajousto on edullinen. Venäjä myy öljyä ja kaasua: ne eivät mene kaupaksi likikään samassa määrin likikään samaan hintaan enää kohta ja pitkään aikaan, vuosiin... Venäjällä alkaa smuta ja sisällissota ja ja hyökkäilyt naapurimaihinkin saattaa lisääntyä kun ensiksi presidentti ja pääministeri selvittävät välinsä ja sitten muut putinistiset KGB-stalinisti-fasistit keskenään. Kommarit, zhirinovskilaiset ym. ym...
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1596179
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1596177
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article141857.ece?s=r&wtm=_-30092008
Alkajaisiksi tilanne käy hankalaksi suomalaisyrityksille Venäjällä Moby Dickin tapaan:
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1413914&s=r
Mika Eiramaa, globaalitalouskonsultti, KNFIJV Web
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
luettuani moisen jutun aloin
luettuani moisen jutun aloin kannattaa käsiasekieltoa,suomessa liikkuu kaikenlaisia hörhöjä vapaana.
luettuani moisen jutun aloin
luettuani moisen jutun aloin harkita käsiaseen hankkimista, Suomessa liikkuu kaikenlaisia hörhöjä vapaana.
Ja mitä tapahtuu Suomessa..
Ja mitä tapahtuu Suomessa.. bensiinin hinta kuluttajalle tippuu muutaman sentin viikoksi pariksi..kunnes markkinakehitys jälleen asettaa niitä tuttuja paineita. Ja hintaa nostetaan 2-3 päivän aikana 20-30 senttiä.
Mitä öljyn hinnan lasku kertoo
"Öljyn hinnanlaskuun vaikuttavat myös pelot siitä, että Yhdysvaltain finanssimyllerrys vähentää merkittävästi öljyn kysyntää globaalisti."
Öljyn kysyntä ei ole koskaan viimeisen sadan vuoden aikana "merkittävästi" vähentynyt minkään talouskriisin seurauksena.
Se on jatkanut suhteellisen tasaista nousuaan vuosikymmenistä toiseen.
Öljyn hinnan lasku tässä tilanteessa kertoo ennemminkin sen, että öljy on ollut osa kansainvälistä finanssikeinottelua. Öljyfutuureilla on keinoteltu ja siksi, myös tarkoituksellisesti, on luotu kuvaa siitä, että öljystä tulee kultaakin kalliimpaa jo muutaman vuoden päästä.
Pikemminkin keinottelijat ovat huolissaan siitä, että heidän riskirahoittajansa ovat menossa konkurssiin ja he itse joutuvat mahdollisesti myös kantamaan ottamiensa riskien negatiiviset seuraukset. Myös pelko mahdollisesta finanssimarkkinoiden tiukemmasta sääntelystä saa pelurit ottamaan panoksensa pois epävarmaksi muuttuneesta veikkauskohteesta.
Nyt kun keinottelukupla on puhkeamassa, katoaa myös toivotavasti öljyn hinnasta pörssispekulanttien tuoma 40 - 60%:n keinottelulisä.
jussilaari, luepa
jussilaari, luepa arvopaperi-lehden eilinen juttu, jossa IEA:n Tanaka puhuu öljyn hinnasta, niin loppuu harhaiset salaliittohöpinät.
En puhu mistää salaliitosta
Kyse ei ole mistään harhaisesta salaliittohöpinästä, vaan vapaasta markkinataloudesta, jossa öljyfutuureilla keinottelemalla on tehty rutosti rahaa viimeisten parin vuoden aikana.
Öljystä ei ole tällä hetkellä pulaa. Kaikkien öljyntuottajamaiden varastot ovat täynnä. Lisää ei voida pumpata, ennenkuin entiset on kulutettu. Tuotanto on viimeisten kuukausien aikana ylittänyt kysynnän.
Kirjoittajan mielestä siis öljyn hinnassa ei ole mukana asiatonta spekulaatiota. Miksi sitten hinta nyt putosi? Onko kulutus todella kääntymässä laskuun tähänastisen parisataavuotisen nousun jälkeen?
Lontoon ICE Futures ja New Yorkin NYMEX ovat tärkeimpiä kauppapaikkoja. Niissä asiallisesti otaen päätetään öljyn hinta.
Kirjoittajan mielestä ilmeisesti kuitenkaan öljyn hinnalla ei ole mitään tekemistä nykyisen finanssikriisin kanssa.
Muistutan kuitenkin, että London ICE Futures Exchange on
Atlanta Georgia International Commodities Exchangen täysi tytäryhtiö. Ja ICE in Atlantan perustajia on Goldman Sachs ynnä muut nyt enemmänkin julkisuutta saaneet rahoituslaitokset.
Kannattaisi ehkä lukea muitakin lehtiä kuin vain Arvopaperia.
harhaiset höpinät??!
8:23 Pattersson (kirjautumaton): "jossa IEA:n Tanaka puhuu öljyn hinnasta, niin loppuu harhaiset salaliittohöpinät."
Vai että "harhaiset salaliittohöpinät"?
Nimimerkki Patterssonilla ei näytä olevan mitään käsitystä siitä liturgiasta, jolla öljyn hinnasta ja hinnankehityksen syistä on kautta historian valehdeltu, järjestelmällisesti.
Hänellä ei myöskään näytä olevan käsitystä siitä, kuinka öljy on itseasiassa finanssijärjestelmässä paljon enemmän kuin vain pelkkä energianlähde. Energia kun on pääomaa, aivan kuten rahakin.
Tanaka ei tosiasiassa sano tuossa mainitussa jutussa mitään - ei yhtään mitään - sellaista, jolla olisi yhtään mitään todellista merkitystä.
Kannattaa tutustua siihen kuinka Bilderberg-ryhmä kokouksessaan pari kolme vuotta sitten päätti, että öljyn hinnan tulee nousta noin sataan dollariin. Öljytynnyri maksoi tuolloin alle viisikymmentä dollaria.
Kannattaisi ylipäätään tutustua hieman asioihin ennen kuin tulee laukomaan julkisesti tyhmänpuoleisia lausuntoja kenenkään harhaisuudesta tai salaliittoteorioista.
Loppujen lopuksi, mikä on salaliitto? Se on tilanne, jossa kaksi tai useampi henkilö päättä toimia yksissä tuumin tavalla, joka on haitallinen yhdelle tai useammalle muulle henkilölle. Ei mitään sen kummempaa. Kuinka Caesar kuoli? Aivan oikein. Listaa ei tarvinne jatkaa.
Miksi ajatus mahdollisesta salaliitosta herättää heti niin voimakkaita tunteita? Siksi, että meidät on systemaattisesti ehdollistettu ajattelemaan, että jokainen joka epäilee mitään pahaa, on auttamattomasti mielenterveyshäiriöinen "hörhö".
"Systemaattisesti ehdollistettu?", kuulen jo 'Patterssonin' ja hänen hengenheimolaistensa hihittelevän.
'Patterssonit' ovat hyvin tarpeellisia.
Uutinen meni bensakuppiailta
Uutinen meni bensakuppiailta täysin ohi. Hinnat nousee kun vasta viikko sitten uutisoitiin öljyn hinnan voivan raketoida jonain vuonna.
Kiinalaisten kysyntä nostaa raaka-aineiden hintoja
"Romahdus" on väliaikainen hintailmiö - öljystä on pula, nyt vain kulutuksen painopiste on siirtymässä Kauko-itään ja nimenomaan Kiinaan. Kiina voi ostaa mm. Venäjän koko kaasu- ja öljytuotannon. Meidän on turha haikailla halvasta polttoaineesta.
Öljy halpenee vasta sitten, kun vety-, aurinko- tai muu energia yltää kulkupeleihimme, ja ei silloinkaan, sillä öljy on erinomainen raaka-aine myös muiden raaka-aineiden valmistukseen (muovi yms.)---
...
[orig. tiistai, maaliskuu 15, 2005]
Kiinalaisten kysyntä nostaa raaka-aineiden maailmanmarkkinahintoja
Kiinalaisten kysyntä nostaa raaka-aineiden maailmanmarkkinahintoja
Markkinataloudessa kysyntä määrää hinnat. Raaka-aineiden hinnannousu koituu kierrätyksen ja uudelleenkäsittelyn hyväksi. Jo nyt on kannattavaa kerätä rautaromua talteen "takapihoilta ja kaatopaikoilta". Puhtainta kierrätystä on 99% kierrätys, tosin se vaatii muodonmuutoksiin aina energiaa niin kuljetuksissa kuin käsittelyissä ja pieni osa jää kuitenkin jätteeksi.
Ihmisten kulutusinto katutasolla nostaa vääjäämättä kaikkien kulutus- ja investointihyödykkeiden hintaa. Länsimainen markkinamekanismi elää tällä kaavalla. Demokratiat yrittävät padota liiallista kysyntää kulutusta verottamalla ja kysynnän pakkotasaamista tulonsiirroilla vähempiosaisille.
Kiinassa on jatkunut jo kauan voimakas kansantalouden kasvu. Heidän valmistuskoneistonsa vaatettaa suuren osan maailmaa sekä valmistaa muutoinkin valtavat vuoret kulutushyödykkeitä katutasolle; leikkikaluista kännyköihin. Kiinassa palkat ovat vain 10.-20. osa meidän palkoista. Meillä ei kannata koota liukuhihnatuotteita, missä ihmistyöpanos on korkea. Me voimme suunnitella, koordinoida ja analysoida sekä filosofoida, kuinka tässä näin on käynyt.
Kiinan valtava tuotanto - ja rakennuskoneisto "imuroi" maailmalta raaka-aineita; rautaa, rautaromua, muovin raaka-aineita, myös kierrätysmuovia ja monia muita aineita, joita saadaan alun alkaen joko kaivoksista tai lähteistä (öljy) sekä ennen kaikkea kierrätyksestä. Tämä hinnannousu on mahdollistanut monien loppuun käytettyjen tuotteiden ja hyödykkeiden uudelleenkierrätyksen. Suomi on harjoitellut kierrätystä vasta vähän aikaa. EU-alueella Saksa ja Sveitsi ovat edelläkävijöitä kierrätyksessä.
Ideaalinen toimintamalli on 100% kierrätys, siis täydellinen paluu uudelleen kulutukseen. Nykyisin olisi kannattavaa suunnata tutkimusvaroja ja -panoksia sellaisiin materiaaleihin, jotka ovat tehokkaasti ja pienellä energian tarpeella kierrätyskelpoisia. Niin kauan kun kysyntä ylittää tarjonnan, antaa se hinnoille sellaisen nousun, että ennen kannattamaton kierrätys tulee taloudellisesti kannattavaksi. Siispä Kiina ilmiössä on myös runsaasti hyviä puolia.
Meillä Suomessa on voivoteltu työpaikkojen katoamisesta; se hyvä, sillä joudumme ajattelemaan oikeasti asemaamme maailman taloudellisessa kiertokulussa. Me joudumme tosissaan pohtimaan, mitä teemme. Ilmiöllä on myös hyvät puolensa; on todettavaa, että esimerkiksi Kiinan kauppamme on kääntynyt meille edulliseksi, Kiinaa ostaa meiltä enemmän kuin me heiltä. Pitkässä juoksussa tasapaino on tavoite. Meillä on paljon sellaista, mitä Kiinassa halutaan ja merkittävää on se, että suomalaisia pidetään rehteinä ja suorina kauppamiehinä, joihin voi luottaa.
Suomi voisi osaltansa erikoistua mm. kierrätysmateriaalien kehittelyyn ja - logistiikan tutkimiseen sekä hyötysuhteen parantamisprojekteihin. Viime kädessä maapallo on suljettu systeemi, jossa materiaalikierto on "ikuista" ja vain energia tulee muualta. Kulutuksen kasvaessa monin kerroin, on perin selvää, että niukkuuden aika koittaa ja tällöin kierrätyksen energiaa säästävät mallit ovat kysyttyjä.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
Kiina ostaa energiansa
Kiina ostaa energiansa pääsasiassa tuottaakseen sen avulla tavaroita länsimaille. Kun länsimaat ei osta, niin ei energiaakaan kulu.