Sunnuntai 27.5.2012

Roskapankin uusi yritys – ei nuolaista vielä

Luotu: 
2.10.2008 06:53
  • Kuva: EPA / All Over Press

Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt 700 miljardin dollarin suunnitelman roskapankin perustamisesta, mutta markkinat ovat ottaneet uutisen varovasti vastaan. Suunnitelma hyväksyttiin senaatissa äänin 74–25.

Läpimenoon suunnitelma tarvitsi vähintään 60 senaattorin tuen.

Roskapankkisuunnitelma menee seuraavaksi uudestaan edustajainhuoneen käsittelyyn. Edustajainhuoneen odotetaan äänestävän siitä perjantaina.

Markkinat ovat uutistoimisto AP:n mukaan suhtautuneet varovaisesti roskapankkisuunnitelman läpimenoon senaatissa. Sijoittajat ovat ottaneet odottavan kannan edustajainhuoneen äänestykseen asti. Varovainen suhtautuminen voi AP:n mukaan johtua myös siitä, ettei roskapankin läpimeno välttämättä heti poista talouden ongelmia.

Wall Street oli laskuvireessä eilen, ja myös Aasiassa on tänään ollut pientä alamäkeä.

Edustajainhuone torjui roskapankkisuunnitelman ensimmäisessä äänestyksessään maanantaina, mikä syöksi pörssikurssit laskuun kautta maailman. Jos suunnitelma saa tällä kertaa edustajainhuoneen kannatuksen, se voi edetä presidentti George W. Bushin hyväksyttäväksi jo viikonloppuna.

Bushin mukaan suunnitelmalla voidaan vakauttaa maan talous. Roskapankin perustamisen lisäksi suunnitelma sisältää muun muassa veronkevennyksiä yrityksille ja kuluttajille.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

turkulainen

Lisärahojen saaminen on nyt tolkuttoman hintaista, niin valtioille kuin pankeillekin, asuntolainat taas yhä liian halpoja, muistatteko vielä 10-20 % korkoja lainkaan, tuntuu että ne ovat unohdettu jo kauan sitten ja nykyään köyhäkin saa parisataatuhatta euroa eli toista miljoonaa vanhaa markkaa, ilman terveitä perusteita, ahneus vallitsee ja hillittömyyttä on jo pitkään ruokittu. Ei pitäisi sijoittaa enää senttiäkään pankkiirien pelastamiseen, antaa vain osan mennä nurin, todennäköisesti terveimmät jää eloon vaikka kaikki tulevat kärsimään, on aivan turhaa laittaa viimeisiä rahojaan uhkapeliin ja vielä varhaisessa vaiheessa, jos järjestelmä kaatuu, niin onpahan hyvä aloittaa sitten tyhjästä, on niin ennenkin osattu tehdä! Viisainta olisi valtioidenkin säästää ja käyttää velkarahansa sitten kun on viimeinen hetki, se saattaa olla lähellä mutta tämä miljonääreille rahat peli tulisi lopettaa alkuunsa, sillä pankkimaailma on ollut sairaassa, sanoisinko katonisessa tilassa, jo pitkään. Nykyinen tilanne ei ole yllätys, kaikki oli ennakoitavissa jo vuosia sitten. McCain ja Bush kumppaneineen on osasyyllinen, samoin kuin oravanpyörän ylipalkatut paperinpyörittäjät, enkä tarkoita tällä nyt paperiteollisuutta vaan osakeinottelijoita ja muita muiden rahoilla pelaajia! Syyttömiä en lähde osoittelemaan kun en heitä osaa edes nimetä, senverran syvälle pensaaseen ovat kaikki päänsä työntäneet, pakottamatta, omaloitteisesti ja tyhmyydestä joutuu yleensä jossain vaiheessa maksamaan. Velat on hoidettava, siihen luottamus perustuu ja jos ei ole luottamusta niin ei ole tulevaisuutta, tarvitaan siis uusia tekijöitä ja toimijoita, ei keinottelijoita ja loisia, joita nykymaailma tuntuu olevan liikaa pullollaan. Siinäpä kostean aamun vuodatusta nykytilasta..

atsoeerikainen

Valitettavasti ns. kehittyneitten maiden, kuten Suomen, keskeisimmät ongelmat tänään pyörivät ellipsin muotoista rataa, jonka ainoina polttopisteinä ovat talousongelmat ja ihmisoikeusongelmiin kuuluvat sukupuoliongelmat. Suomessa tosin ollaan paljon enemmän huolissaan jälkimmäisten aiheuttamista ongelmista palstamillimetreinä mitattuna.

Talouden ongelmat hoituvat roskapankeilla, jotka pelastavat ainakin pankit ja vakuutuslaitokset konkursseilta veronmaksajien varoilla tai viisaammin taloutensa hoitaneitten maitten lainoilla. Vähemmistö ajaa noissa operaatioissa aina enemmistön yli, mutta mitä sillä väliä, jos globaalimaailma taas muutaman vuoden porskuttelee, ennen kuin on taas uuden kriisin kourissa jne. kunnes koko systeemi lopullisesti jähmettyy kuin tietokone toistuvien virheitten sumaan.

Sukupuolisen suuntautumisen ongelma on vaikeampi ratkaista. Se ei ratkea ainakaan siten kuin suomalainen keskustelu antaa aavistaa, nimittäin että ärhäköitynyt vähemmistö ajaa enemmistön yli. Ei se ratkea toisinpäinkään sen paremmin. Ongelmahan ei ole pelkästään eettinen, parisuhdekysymys, vaan myös biologinen, ihmiskunnan olemassaolon kysymys.

Säilykseen ihmiskunnan tulee uusiutua synnyttämällä uusia sukupolvia. Kehittyneimmissä maissa heteropareillakin alkaa jo olla vaikeuksia lisääntymiseen, koska miesten sperma heikkenee huolestuttavasti. Kaikilla lisääntymiskykyisilläkään ei liene halua saada perheeseen lapsia. Tietenkään lisääntyminen ei onnistu miehiltä keskenään. Naiset ovat onnellisemmassa asemassa. Ongelman ratkaisu ovat spermapankit, joita pitäisi kartuttaa, ennen kuin ihmiskunta on lopullisesti lisääntymiskyvytön, muutoin Huippuvuorille tallennetuilla eloonjäämisvarastoilla ei ole käyttäjiä. Tuskin maapallon valloittavilla viruksilla on niille mitään käyttöä ihmiskunnan hävittyä elonjäämistaistelunsa.

Pohjoismailla ja Japanilla on lisäksi naimaikäisten naimattomien ongelma. Japanissa 25-35-vuotiaista miehistä noin 70 % ja naisista noin 54 % on naimattomia. Naisista 10 % ei koskaan halua avioitua. Jonkinlaisessa parisuhteessa hekin kuitenkin elävät, mutta eivät tietenkään halua lapsia. Niinpä 50 vuoden kuluttua japanilaisia on arvioitu olevan puolet nykyisestä noin 130 miljoonasta. Nykyisen kaltaisen elintason säilyttäminen edellyttää valtavaa maahanmuuttoa kehitysmaista.

Suomenkin väkilukua ja työvoimaa voi tulevaisuudessa lisätä vain paisuva maahanmuutto kehitysmaista, joilla ei ole ollut ainakaan lisääntymisongelmia. Kyllä Suomeen mahtuu hyvin yli 100 miljoonaa ihmistä, kuten samankokoisessa Japanissakin on jo pitkään ollut.

Vai oliko Uuno Kailas sittenkin oikeassa, kun hän kirjoitti itsestään: "Yhden vain teki hyvän työn: ei jatkanut sukuaan"?

kettujuh

Jos homma menisi noin yksinkertaisesti kuten ajattelet, sehän olisi helppo homma.
Epäilen suuresti, että siitä seuraisi vaikeuksia myös enemmän niille, jotka ovat taloutensa viisaammin hoitaneet.

JiiTL

...mutkun tipahti jo?

Vaan entäpä Kiina ja sen talousmahti? Ei taida ihan vielä olla yuanista yiniksi yangin rinnalle, vai oliko se toisinpäin? Tilanne ei kuitenkaan ole sama kuin 1990-luvulla, jolloin US$ oli globaalitalouden ainoa universaali. € ei ole oikea valuutta vielä pitkään aikaan, paitsi täällä pohjan perillä. Intian rupi ei ole matkalla universaaliksi, mutta kinuskit näyttävät ihan tosissaan olevan globaalimahdin tiellä.

Minä en ole huolissani, vaikka jenkit eivät roskapankkia saisikaan aikaan, tai saisivat sen liian myöhään. Kenen etua palvelee meidän pelottelu tälläkin asialla?