Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli heinä-syyskuussa noin 2 800 euroa kuukaudessa, kertoo Tilastokeskus. Miehet ansaitsivat keskimäärin 3 110 ja naiset 2 520 euroa. Kuukausipalkkaisten keskiansio oli noin 2 920 euroa ja tuntipalkkaisten laskennallinen kuukausiansio 2 370 euroa.
Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2008 heinä-syyskuussa 6,1 prosenttia edellisen vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna.
Sopimuskorotusten osuus ansiotason noususta oli viisi prosenttia.
Vuoden 2007 keskimääräinen ansiotason nousu edelliseen vuoteen verrattuna oli lopullisten tietojen mukaan 3,4 prosenttia. Reaaliansiot nousivat 0,9 prosenttia viime vuonna.

Mur
Joo, joillakin on sitten pirun hyvät tulot, kun itse tienaa kuin reilusti alle 2000 euroa/kk, vaikka kahta työtä teenkin. Tasan ei mene onnenlahjat. Mutta keskipalkka tuntuu todella kaukaiselta. :(
Sitä saa mitä tilaa
Kyllä ovat keskipalkat muutamassa vuodessa nousseet. Sitäkin se inflaatio teettää. Ja viime vuosien tavoitteet leventää palkkahaitaria. Sitä saa mitä tilaa. Nythän korotukset on poliittisin päätöksin pyritty kohdistamaan palkkaryhmien yläpäähän. Erityisesti julkisella puolella.
Ja kannatta vielä muistaa, että pääomatulot eivät edes näy keskipalkoissa. Ja kaikenmaailman bonukset, osakeoptiot ja pääomatulot kartuttavat kaikkein rikkaimpien sijoitussalkkua. Joka taisi juuri hiukan oheta. Useimmilta.
Siksi itse asiassa jokaisen, joka muutosta haluaa kannattaisi miettiä mitä äänestää. Ja äänestää sitä, mitä pitää järkevänä.
Koska itse todella muutosta haluan, äänestän KIRKKOVENEen VALTUUSTOON. Suurimman vaalivoittajan.
Katso http://kirkkovene.blogit.kauppalehti.fi ja tiedät miksi.
Oikea osaaminen
Jotkut ovat kaukoviisasti hankkineet sellaista osaamista, mistä työnantaja joutuu maksamaan enemmän. Se on kysyntä ja tarjonta, joka palkatkin määrää. Näin sen pitää ollakin. Vapaasti toimiva hintamekanismi on paras resurssien kohdentaja.
Sosialistinen koulujärjestelmä ei osaa tulkita näitä signaaleja, vaan kouluttaa vääriä ihmisiä, väärille aloille, väärään aikaan ja väärän määrän.
Mutta mutta
mikähän keskipalkka mahtaa olla kun summasta poistetaan yritysjohtajien ja muiden tilastojen kallistajien huippupalkat?
Ehkä pyörin ihan väärissä piireissä, kun edes tuntemani korkeasti koulutetut ja kunnon töissä olevat ihmiset eivät noita liksoja näe..
Itse sain joskus kerran 3000e tilin - kyseisenä kuukautena oli kaksi vapaata viikonloppua, muu aika tehtiin töitä 10-15 tuntia.
Tämähän on palkkojen
Tämähän on palkkojen keskiarvo. Mediaanipalkka on muistaakseni 300 e/kk pienempi. Eli puolet ei saa yli 2800 e/kk palkkaa.
Viilausta
"Sopimuskorotusten osuus ansiotason noususta oli viisi prosenttia."
Olisiko sittenkin kyse prosenttiyksiköistä tuossa yhteydessä?
Meillä on perheessä
Meillä on perheessä nettotulot 7 000 €/kk, eikä yhtään velkaa. Silti rahat koko ajan tiukilla. Millä ihmiset oikein pärjää?
? 7000e/kk öö ja ei
? 7000e/kk öö ja ei pärjää... kattos peilii
Miksi ei samalla 20000 Euroa
Mikä sai sinut päätymään 7000 Euroon? Olisit samantien laittanut vaikka 20000 Euroa. Ei 7000 Euroa sen uskottavampi ole.
Tämä on tämä vanha
Tämä on tämä vanha linssiinviilaus.. keskipalkan käyttö palkkojen yleistä tasoa kuvaavana mittarina. Eihän se sellainen ole. Mediaani on se todellinen mittari.
Jos kylässä asuu 9 ihmistä jotka saavat 1 euron palkkaa ja yksi joka saa 1000 euron palkkaa..keskipalkkahan on silloin 101 euroa, kuvaako tilannetta kuinka hyvin?
Aina sama juttu kun näitä keskipalkkatilastoja ( mikki hiiri tilastointia..) julkistetaan: ihmiset kauhistelevat omaa tilannettaan kuinka tulot ovat jääneet muista kansalaisista. Julkaiskaapa joskus todellisia tilastoja, mediaanipalkka EU:ssa ja OECD-maissa vaikkapa.
Miksei asioita voida tehdä kunnolla?!
Kaikki asioista hajulla olevat tietävät, että mediaanipalkka on oikea mittari. Joten kuka tilastonikkari kieltää sen julkaisemisen? Olen useasti koettanut etsiä mediaanipalkkaa Suomesta, Saksasta ja koko EU:n alueelta, mutta ei, ei, ei. Aina tunkevat tuota h*tin average salaryä joka on kiinnostava vain jos tietää myös mediaanipalkan (silloinhan hyväosaisten osuus väestöstä näkyy hauskalla tavalla).
Oma tilipussi on n.
Oma tilipussi on n. 5000-7500€/kk riippuen työviikoista ja lomista. Olen nyt eka vuotta töissä, joten ihan mukava uran aloituspalkka 25-vuotiaalle.
Keskipalkka tosiaan tuntuu kaukaiselta. :)
Töitä teen n. 40h/viikko.
Hirvittää vain jos palkka tästä nyt työpaikkojen vaihdoksissa laskee, kuinka sitä voi sopeutua sitten, kun on nyt tottunut tähän ansiotasoon?
Juurikin tätä skeidaahan
Juurikin tätä skeidaahan se Suomessa on. Lisäksi ilmapiiri yrittämistä kohtaan on edelleen maailman viiden vihamielisimmän joukossa. Jos panostat kaikkesi hoidetaan rahat muualle tulonsiirroilla ja lisäksi yhteiskunta katsoo kollektiivisesti kieroon "menestyvää".
Mulla on kuukausipalkka
Mulla on kuukausipalkka juurikin tuo 2800 €/kk..., mutta kuinka tuo keskipalkka lasketaan: lasketaanko se peruskuukausipalkasta vai onko vuoden tuloihin laskettu mukaan myös lomarahat, ateriaedut, ylityöt jne.? Jos lasken kaikki nämä mukaan, niin vuositulo pyörii siinä 40 k€:n paikkeilla ja silloinhan keskipalkkani on n. 3300 €.
Ettäkä mitäkä?
Ansiotaso vaihtelee paljon,
Ansiotaso vaihtelee paljon, mutta omalta kohdaltani voin kyllä todeta, että kyllä tuohon keskiansioon pääsee aika helpollakin. Olen nyt opiskellut kolme vuotta korkeakoulussa ja kolmena kesänä olen työskennellyt samassa suomalaisessa suuryrityksessä sekä palkkani on ylittänyt tuon miesten keskimääräisen ansion.
Itse opiskelen kaupallista alaa, mutta myös ystäväni, jotka eivät tältä alalta ole, ovat kyllä tuon ansiotason saavuttaneet. Tämä siis jo opiskeluaikana!
huhhuh
Aika hurjalta kuulostaa. Itse jäin juuri työttömäksi maailman johtavasta putkifirmasta YT neuvottelujen seurauksena. Juuri otettu asuntolaina ja työttömän tulot! Ei voi muuta kun hymyillä noille keskipalkoille.
Ja kysymyshän on bruttopalkoista,
moni sekoittaa nämäkin käsitteet ja katsoo vain käteen jäävää summaa.
Meillä maksetaan joistain tarpeellisista ja kunniallisista töistä noin seitsemän euron tuntipalkkoja. Jos tekee 40 tuntia viikossa tulee kuukausiansioksi 160 x 7 = 1120 euroa brutto + lomarahat. Tästä ei enää juuri veroa tarvitse maksaa mutta käteen jää noin tonni kuussa.
Näillä tuloilla ei tule toimeen vaan on haettava subventiota puolisolta tai yhteiskunnalta asumistuin, alennetuin päiväkotimaksuin ym...
Tällainen subventio ei sovi markkinatalouteen eikä tällainen elintaso reiluun meininkiin. Mutta yritähän kiskoa tähän rakentava kommentti EK:lta, kuntatyönantajalta tai Paperiliitolta!
Akateemisesta päätyöstä
Akateemisesta päätyöstä saan 1800 e/kk ja sivutyöstä kaupassa kertyy noin 500 e/kk (teen noin 15 tuntia viikossa kaupassa). Eli 55-tuntisesta viikosta tulee 2300 e/kk bruttotuloja, netto aika pieni. Näin olen jo vuosia elänyt. Nyt yritän etsiä uutta päätyötä, josta saisi enemmän. Lama tosin hiukan pelottaa! Ja se, että olen työnantajan silmissä jo ikäloppu, 41-vuotias.
Uusi tutkimus
Mistä hitosta tuommoista muka oot saanut tietoon että keskipalkka olis noin korkea!!! Kyllä se on että keskiverto ihminen tienaa suomessa n.2100/kk!! Siihenkin on laskettu ikälisät,korvaukset ja semmoset,jos tienaa yli 2500/kk niin se lasketaan täälä normaalien työihmisten keskuudessa hyvä tuloiseksi,ja jos palkka alkaa kolmosella niin mennään jo tosi hyvätuloisten luokkaan,kannattaisi ennemmin tehdä laskelma jossa jättää pois nokian pääjohtajat ja semmoset ja ottaisit huomioon vain sellaiset jotka tekevät oikeita töitä.
Keskimäärin
Apraz sen jo sanoikin, keskimäärät eivät kerro oikeastaan yhtään mitään koska muutama bonusmiljonääri sekottaa tilaston täysin.
Tilastokeskuksen sivuilta löytyy se mediaanipalkkakin joka on yksityisellä sektorilla 2 586 euroa/kk. Valtion ja kuntien palkoista ei kerrota mediaania mutta keskiarvo on 2901 euroa/kk ja kuntasektorilla 2 498 euroa/kk.
Kalle Isokallio totesi joskus kolumnissaan että koska Suomessa on yksijalkaisia ja kokonaan jalattomia ihmisiä niin suurimmalla osalla suomalaisista on keskimääräistä enemmän jalkoja.
saa mullekkin kertoa mistä
saa mullekkin kertoa mistä tuoleen tienaisi?
olen ollut myyntityössä + siivous työttä samaan aikaan et usein pv siinä 11-12h ja silti tuloni ei ylety 1500 ylemäski - verot tietty.
Mediaani
Mielenkiintoista olisi tietää mediaanipalkka...
Tonni pois tosta
Tonni pois tosta keskipalkasta niin liikutaan mun kuukausitulon tienoilla. Eikä ole normaalipalkka mun alalla, mut ei voi mitään, onpahan edes jotain työtä ettei työttömänä tarvitse olla.
Tilastokeskuksen mukaan
Tilastokeskuksen mukaan 76,2% tulonsaajista sijoittui tuloluokkaan 0-29999 euroa/vuosi vuonna 2006. 53,7% sijoittui tuloluokkaan 0-19999 euroa/vuosi. Mediaani lienee tällä hetkellä n. 20000 euroa/vuosi.
1v kokemuksella
Just tuli vuosi täyteen ja palkka on juurikin tuo, mutta tuo ei muuten minusta ole kovin vertailu kelpoinen.
Tässä on paljon parempi, jos haluat tietää mikä omalla alallasi on keskipallkka:
http://www.palkkalaskuri.fi/main
Keskipalkka keskityöstä?
Mikähän se on se keskityö, josta todennäköisimmin keskipalkan saa?
Hoho! Itsellä jää vajaaks
Hoho! Itsellä jää vajaaks 1200€.
olen yrittäjä ja
olen yrittäjä ja keskimäärin sisäänpäin kuukaudessa tulee noin 10kiloa, ei sillä oikein tahdo pärjätä ja velekaa on mahottoman paljon
Naispalkat
Taitaapa jäädä akateemisesti koulutetun lastentarhanopettajan palkka vastuullisesta työstä varsin alle tuon naisten keskipalkan. Tuttavani 19 vuotias tyttärentytär meni kouluttamattomana johonkin myyntifirmaan ja saa jo 1700 €. Tietenkin se hänestä on huono palkka, mutta taitaa kuitenkin mennä aika lailla lähelle tuoreen lastentarhanopettajan kasvatustieteen maisterin palkkaa. Ei oo oikein!
Akateemisia on niin monta eri laatua
Koulutus ja sen tuomat tittelit ovat poliittisista syistä kärsinyt inflaation. Eräs koulutuksesta vastaava naisministeri väläytti, että yli 70% Suomen kansasta koulutettaisiin akateemisiksi. Tämä on mahdollista vain laskemalla koulutuksen vaatimustasoa. Ideahan on hölmö, mutta se jätti jälkensä... kuten myös se, että aikoinaan koulutettiin liikaa akateemikkoja. Tämän korjaamiseksi tehtiin päätös luoda valtiolle ja kunnille lisää virkoja muuttamalla tietyt vanhat ei-akateemiset virat akateemisiksi tai luoda uusia sellaisia. Palkkaus vain pysyi samana.
Lisäksi tietty ahneus ja kateus on lyönyt leimansa tähän pienipalkkaisuuteen. Mikäli alaiset ovat akateemikkoja, niin ollaan akateemisten pomo, joka tietysti on hienompaa kuin naapuriyksikön ei-akateemisten pomo, joka vuorostaan haluaa myös olla akateemisten pomo. Näillä pyrkimyksillä generoidaan tavallaan turhia akateemisia virkoja. Seuraus tästä on lisätä akateemista koulutusta.
Kysynnän ja tarjonnan laki toimii tässäkin tapauksessa. Mikäli tarjontaa on paljon, hinnat laskevat. Näin on myös työvoiman ja sen palkkauksen laita.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole vähätellä kirjoittajaa. Haluan vain tuoda esille eräitä syitä tiettyjen akateemisten virkojen tai toimien pienipalkkaisuuteen. Ne ovat suurelta osin poliittisten päätöksien seurauksia. Tästä on kärsinyt ja kärsii edelleen ei-turhatkin akateemikot.
Nimimerkillä ei-akateeminen, mutta yhteiskuntatietoinen
Naispalkat
Kyse on ensisijaisesti työn vastuullisuudesta. Mitä paremman koulutuksen siihen saa, sitä osaavampi työ. Silloin tulisi myös korvauksen olla oikeudenmukainen. Varmaan Sinäkin toivot että mahdolliset/tulevat lapsesi ovat riittävän osaavien ja vastuuta kantavien aikuisten hoidossa. - Rahojen hoitamisesta on aina saanut parempaa palkkaa kuin lasten, vanhusten tai sairaitten hoitamisesta!
Kahdesta työstäni saan
Kahdesta työstäni saan 3800 - 5000 euroa joista verjoen jälkeen jää 2700-3500 kouraan. Näyttää olevan aika keskimääräinen.
Nii joo Työ on haukkua (ja joskus kehua) toisia ja surffailla webissä
Miksikö ei pärjää
Täällä jotkut ihmettelivät miksei yli keskipalkankaan meinaa pärjätä ja sitten taas toiset, että miksei muka pärjää. Syyhän siihen on veroprogressio. Keskimäärin oma palkkani on laskennallisesti noin 4200 euroa kuukaudessa. Veroja maksan näin espoolaisena siitä laskennallisesti 16748 euroa vuodessa. Joku toinen täällä samalla paikkakunnalla, joka ansaitsee tasan puolet eli 2100e/kk, maksaa vuodessa veroa 6344 euroa. Siis kun palkka kaksinkertaistuu, verot lähes kolminkertaistuvat. Ja tämähän ei tietenkään riitä, sillä progressiotahan on muuallakin kuin verotuksessa; esimerkiksi päivähoitomaksuissa. Turha sitä on siis ihmetellä ettei isommalta tuntuvalla palkalla meinaa pärjätä, koska vain NETTOTULOT merkitsevät, ja verotuksella on Suomessa hoidettu se, ettei nettotuloissa kovin suuria eroja pääse tulemaan. Todella kannustava maa. Perkele.
Joo äänestäkää vaan
Joo äänestäkää vaan kokoomusta niin saadaan tuo luku nousemaan, koska porvarien palkat nousee ja duunareiden palkat pysyy samana tai nostetaan jollain nimellisellä korotuksella jolla ei tee yhtään mitään!
Kyse bruttoliksasta..
Monen voivottelijan kannattaa muistaa se, että kyse on bruttoliksasta, ei siitä "käteen jäävästä" ja tuohon _on_ laskettu myös lomarahat, jne mukaan ja jaettu se koko könttä 12.
Eli jos _bruttoliksasi_ on tasan 2500e, kerro se 13 ja jaa tulos 12 -> 2708e. Tuossa bruttopalkkasi jota voi verrata tuohon uutisen lukuun.
Hiljattain taisi olla IT-alalla tehty tutkimus, josta joku Talentumin lehdistä uutisoi, jossa todettiin IT-alan _mediaanipalkan_ (josta taas täällä voivoteltiin) olevan noin 3700 euroa. Keskipalkka samalla alalla noin 4100 euroa.
kk tulot 0€,köyhää se
kk tulot 0€,köyhää se koittelis.
Olen sillä paljon
Olen sillä paljon parjatulla IT-alalla ja saan n. 3500e/kk brutto. Ja tulen ihan hyvin toimeen, rahaa jää vielä säästöönkin.
Ihme valitusta
Tämä suomalaisten kansantauti, naapurikateus, rehottaa täällä aika monessa viestissä. Ymmärrän tosin heitä, kuten lastentarhanopettajia, jotka ovat kouluttautuneet kunnolla ja ovat alallaan töissä, mutta eivät saa koulutusta vastaavaa palkkaa. En kuitenkaan voi ymmärtää niitä, jotka ovat menneet suoraan peruskoulun tai lukion jälkeen töihin lisäkoulutusta hankkimatta ja heidän pitäisi mielestään tienata saman verran kuin akateemisesti koulutetut. Sitten puhutaan katkerana "bonusmiljonääreistä" jotka eivät tee "oikeita töitä" ja käärivät rahaa. Tiedoksi kateellisille, että hyvät johtajat eivät tuurilla asemiaan saavuta ja heillä on usein taustallaan jopa useampi akateeminen tm. tutkinto. Epäreilua? Mielestäni he kyllä rahansa ansaitevat, koska niiden eteen on opiskeltu ja tehty paljon töitä - ja tehdään edelleen.
Vastuusta maksetaan - ei koulutustasosta
Monasti on niin, että yrityksissä maksetaan vastuusta, eikä koulutustasosta. Yleinen harha on se, että akateemisuus ja pitkä koulutus olisi tie vaurauteen, mitä se ei todellakaan ole.
Se että istuu hautoen per*****n jopa 10v yliopistossa ei takaa juuri yhtään mitään. Eikö olekin epäreilua? Elämä on. Sieltä kuplasta on hyvä tulla ulos ja nähdä miten työelämä oikeasti toimii.
Mistä johtuu se, että työelämässä hyvin toimeentulevia on huomattavasti enemmän kuin akateemisia?
Mutta voi joutua myös luopumaan.
Kerron omakohtaisen esimerkin lyhyesti.
34500e/v
viimevuoden tulot oli 34500e
ja työpäivä on 8h x 5 ma-pe
ja aamu ja iltavuoroa no oikeesti iltavuoro ei kestä sitä 8h (6.5) keskiarvo ja 80h normi 2viikonjakso
eikä tosin yli töitä tule kun korkeintaan 1h joka toinen viikko...
eli en tiedä onko tämä hyvä vai huono.. amiskalaiselle paskasta työtä tekevälle..
Kyllä ne rahat vaan hujahtaa
Kaikki on niin suhteellista. Kyllä palkkarahat saa törsättyä hyvinkin nopeasti, jos ei osaa yhtään säästää. Oli palkka sitten 1000-7000, niin kyllä se hujahtaa kuin kankkulan kaivoon, jos ei yhtään osaa katsoa mihin rahaa pistää!
Hyvinvointiyhteiskunta
Eihän hyvinvointiyhteiskunnassa tarvitse säästää. Valtio huolehtii sinut kohdusta hautaan, olet persaukinen tai upporikas. Valtio huolehtii sinut tarvittaessa jopa kohtuun.
Sen kun annat mennä vaan. Turha huolehtia huomisesta. Meillä on hyvinvointivirkamiehet juuri sinua varten - huolehtimassa puolestasi - jokaisesta pienen pienestä arkimurheestasi.
1300€ käteen ja
1300€ käteen ja koneistajana samassa työpaikassa 2vuotta.
Brutto 5300€/kk, kaikki
Brutto 5300€/kk, kaikki menee mitä tulee.
Kirjoita uusi kommentti