Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan Suomenkin taantuma on todennäköinen. Etla sanoo finanssikriisiä koskevassa tiedotteessaan, että Suomen talouden näkymät eivät voine näissä talousoloissa poiketa oleellisesti muusta maailmasta.
Etlan mukaan Yhdysvallat ja suuri osa Eurooppaa on todennäköisesti paraikaa ajautumassa taantumaan, jonka arvioidaan kestävän ensi vuoden puoliväliin asti. ”Maailmantalouden jäähtyminen pysäyttäisi talouskasvun myös Suomessa; ajautuisimme taantumaan, kokonaistuotanto otaksuttavasti vähenisi 2-3 vuosineljänneksenä peräkkäin, kahden lähimmän vuoden keskimääräinen kasvuvauhti olisi nollaluokkaa”, sanoo Etla.
Etlan mukaan kehitys voi kuitenkin muodostua paremmaksi öljyn ja muiden raaka-aineiden halpenemisen sekä rahapolitiikan tuntuvan keventämisen ansiosta. Etlan mukaan avainasemassa ovat suurten maiden viranomaiset sekä Euroopan keskuspankki. Keskuspankkien pitäisi pystyä Etlan mukaan turvaamaan rahoitusmarkkinoiden luottamus ja toimivuus – muuten on edessä heikompi kehitys.
Koska talouskasvu hidastuu voimakkaasti, ei työllisyyden heikkenemistä voi Etlan mukaan välttää. Yrityksistä 11 prosenttia on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Yli puolet yrityksistä arvioi kysyntänsä heikentyneen kriisin takia, ilmenee Etlan internetkyselystä.
Lisäksi jopa 39 prosenttia kuluttajista on Etlan kyselyn mukaan vähentänyt epävarmuuden takia kulutustaan. ”Kuluttajien näin voimakas reaktio osoittaa, että odotukset ja varovaisuuden lisääntyminen saattavat tuntuvastikin heikentää kotimaista kysyntää”, Etla sanoo.
Etlan internetkyselyihin vastasi viime ja toissa viikolla noin 2 000 kuluttajaa ja 2 000 yritysjohtajaa.

Kommentit
Median lietsomalla lamauutisoinnilla
on iso osa siinä, että firmat jäädyttävät investointejaan, ym.. Lumipalloefekti.
En enää katso tv-uutisia, jotka pakkosyöttävät tuota ´skaa.
niin
Luet kuitenkin tätäkin palstaa.
Taantuma nr. N
Moneskohan sodanjälkeiseen aikaan iskenyt taantuma tämä mahtaakaan olla? Neljä-viisi notkahdusta muistuu mieleen, varmaan niitä on enemmänkin. Normaalin tossunkuluttajan elämään näillä ei oman kokemuksen mukaan ole suurtakaan merkitystä, mitä nyt hetken aikaa markkinoilla on luksistavaraa pilahintaan jos semmoisesta on kiinnostunut.
Mutta yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää ja sadetta pouta niin notkahduksen jälkeen alkaa taas nousu. Tässä välissä pannaan vaan omaisuuksia uudella tavalla jakoon. Rikkaat rikastuu, varovaiset vaurastuu ja velkarahalla rikasta leikkineille jää musta pekka käteen.
"Koska talouskasvu hidastuu voimakkaasti, ei työllisyyden heikkenemistä voi Etlan mukaan välttää. Yrityksistä 11 prosenttia on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Yli puolet yrityksistä arvioi kysyntänsä heikentyneen kriisin takia, ilmenee Etlan internetkyselystä."
Tuo taas on normaalia hysteeristä ylireagointia, nähty ennekin. Työpaikkojen vähenemistä kompensoi suurten ikäluokkien aikaistuva eläköityminen. Nuorilla ja keski-ikäisillä on jatkossakin kysyntää.
Äiti, onhan kaikki kuten on opetettu?
Älä missään tapauksessa katso linkin dokumenttia.
Se on ihan täysin kielletty, koska se voi avata silmäsi, mikä ei ole hyvä kenellekään. Tämä talouskriisihän on itsemme aiheuttama ja sille ei nyt oikein voi mitään. Shit happens. Sorry että kämppäsi ja duunisi meni. Nyt isot pojat ottaa ne haltuun kun on ihan pakko. So sorry again.
http://video.google.com/videoplay?docid=5547481422...
Jatko-osa löytyy googlettamalla "zeitgeist addendum".
Mutta katsominen ajatuksen kanssa siis ihan totaalisen kiellettyä.
G.W.Push
PS. Leffa on ihan vain keksittyä salaliittoteoriaa, mikä on luonnollisesti puppua. Virallinen totuus on ainoa oikea. Totuus löytyy vain valtamediasta. Älä ajattele itse, se ei sovi sinulle.