Sunnuntai 27.5.2012

Paljonko Suomi antaa Islannille?

Luotu: 
10.11.2008 07:40

Islannille kaavaillun mittavan tukipaketin kohtalo ratkennee tänään. Puolan valtiovarainministeriö paljasti perjantaina, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja ryhmä eurooppalaisia maita valmistelee Islannille viiden miljardin euron tukipakettia.

Mukana paketissa olisivat Puolan ohella Pohjoismaat, Britannia ja Hollanti.

IMF on jo alustavasti luvannut tukea Islantia noin 1,7 miljardilla eurolla. Islannin pääministerin Geir Haarden mukaan IMF päättää tuesta tänään.

Puola tarjoaa Islannille vajaata 200:aa miljoonaa euroa. Muut maat ovat toistaiseksi hiljaisia tukipaketista. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen vahvisti kuitenkin perjantaina, että neuvottelut asiasta ovat meneillään.

Liikasen mukaan Pohjoismaiden osuudet tukipaketista heijastelevat todennäköisesti maiden talouksien kokoa. Ruotsin keskuspankki kertoi, että se odottaa ensin IMF:n päätöstä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vierailija

Jo aikaa sitten sovittiin jonkinlaisesta avusta pohjoismaisten pankkien kesken, tosin homma ei mennyt aivan siten kuin oli suunniteltu.

"Suomen Pankki auttaa myös islantilaisia

Suomen Pankki voi joutua kovaankin tuleen, mikäli Suomeen jalkautuneita islantilaispankkeja uhkaa paha rahoituskriisi.

Suomen Pankki ja muut pohjoismaiset keskuspankit löivät nimittäin pääjohtajatasolla yli neljä vuotta sitten lukkoon yhteistoimintasopimuksen. Se velvoittaa huolehtimaan rahoitusjärjestelmän vakaudesta Pohjoismaiden pankkijärjestelmässä. "

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=110...

Vieras

Kysymys liekin, maksetaanko tuki EKP:n Suomen pankissa hallinnoimista varoista vai Suomen valtion verottamista varoista. Arvatenkin se on veronmaksaja, joka maksaa tämän islantilaisten tietoisen vastuuttoman törppöilyn.

Enthronics

Mutta entäs sitten, kun omassa maassa olisi avun tarvitsijoita, niin
hanat ovat kiinni. Joo voidaan perustella, että kyse onkin nyt liike-
toiminnasta, mutta jos kerran pankkiongelman kansallistetaan ja tuet,
velat ja lainat revitään veronmaksajien taskusta, niin on perusteltua
kysyä miksi ihmeessä aina riittää rahaa jaettavaksi ulkomaille asti?

Mm. kehitysapu, josta ei ole mitään konkreettista todistetta, että se
ketään tai mitään hyödyttäisi. Ja nyt sitten meidän pitää pelastaa
Islantikin, vedoten pohjoimaalaiseen "kansallistunteeseen". Itse ovat
itsensä kasinotalouspeliä pelaamalla ajaneet konkurssiin, niin pitääkö
nyt vielä meidänkin rahat upottaa sinne samaan merenpohjaan? Kansa,
jossa asukkaita on n. 300.000 (ja risat) imevät enemmän rahaa itseensä
kuin Suomessa moni kaupunki yhteensä. Olisiko siellä Islannissa aika
tajuta, ettei yli varojen voi elää, uhkapeli valtion varoilla ei ole
kannattavaa ja lainaa ei voi loputtomasti saada.

Antaisitte mielummin niitä rahoja suomalaisille avuntarvitsijoille. On
monta homekoulua ja terveyspalvelua, jonne ne rahat kelpaisi. Sitäkö
varten täällä veroja maksetaan, että niillä elätetään kaikkea muuta
mahdollista sakkia, paitsi omaa porukkaa?

Vieras

Suomi antaa veronmaksajien selästä revittyä rahaa, jotta Islanti voi maksaa Lontoolaisille limanuljaska pankkiirielle velkansa? Vai mistä tässä on kysymys? Miksi maan ei anneta mennä konkurssiin, velat mitätöidään ja talletuksiahan noilla ei ollutkaan?

kokemuksesta oppineena

Suomen mahdollisen tuen mitoituksessa tulisi huomioida ensisijaisesti ne kattamattomat vastuut, joita islantilaisten pankkien toiminta jätti jälkeensä suomalaisille veronmaksajille. Institutionaaliset sijoittajat kärsikööt toimintansa seuraukset itse. Muun tuen tulisi olla vastikkeellista rahoitustoimintaa.
Täytyy muistaa, että suomalaistenkin työpaikkojen ja yritystoiminnan jatkuminen vaatii rahoitusta edessä olevasta yleismaailmallisesta lamasta selviytymiseksi. Kaikkeen ei revetä pelkästään hyvällä maan maineella!