Sunnuntai 27.5.2012

Nokia N97: Liian kallis, liian vähän uutta

Luotu: 
2.12.2008 18:38
  • Kuva: Nokia

Nokia esitteli tiistaina Barcelonassa pitkään odotetun uuden N97-älypuhelimensa, jonka pitäisi vastata Applen iPhonen ja RIMin Blueberryn haasteeseen.

Uutuuslaite sai markkinoilla kuitenkin melko vaisun vastaanoton. Analyytikot pettyivät, koska se ei heidän mielestään sisältänyt mitään mullistavia, täysin uusia ominaisuuksia.

Nokian uutta lippulaivaa moitittiin myös turhan kalliiksi siihen nähden, että se on tulossa myyntiin ensi vuoden alkupuolella keskellä synkintä lamaa.

Nokian uutuus yhdistää laajan kosketusnäytön ja ison näppäimistön ja tarjoaa tukun uusia, muun muassa paikannuspalveluihin perustuvia ominaisuuksia. Yhtiö itse markkinoi sitä tehokkaimpana mobiilitietokoneena, mitä markkinoilla on tarjolla.

Laitteen veroton hinta on Nokian mukaan noin 550 euroa, mutta Suomessa verollinen suositushinta on peräti 990 euroa.

Nokian markkinointijohtaja Anssi Vanjoki torjui epäilyt, että talouden alamäki voisi leikata uuden kalliin älykännyn myyntiä.

–Kohderyhmämme ovat ne 200–300 miljoonaa teknologian edelläkävijää, jotka hankkivat kaikkina aikoina ne laitteet, jotka heitä kiinnostavat, Vanjoki sanoi toimittajille Barcelonassa uutistoimisto Reutersin mukaan. Hän uskoo, että myös operaattorit tarjoavat asiakkailleen edullisia vaihtoehtoja N97:n hankintaan.

Vanjoen mukaan Nokialla ei ole mitään aikeita lähteä netbook-laitteiden tai pienten kannettavien markkinoille, kuten jotkut analyytikot ovat veikkailleet.

–Tähtäämme jo seuraavan sukupolven mobiililaitteisiin, netbookista eteenpäin, Vanjoki sanoi.

Nokia järjesti Barcelonassa jokavuotisen Nokia World -tapaamisensa, jossa yhtiön johto esittelee sidosryhmille uusia tuotteita ja tulevia linjauksia.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan Nokian missiona on nyt tuoda sähköposti kaikkien maailman asukkaiden ulottuville.

–75 prosenttia maailman ihmisistä ei ole vielä koskaan käyttänyt sähköpostia. Suurin osa heistä kohtaa sen ensi kertaa mobiilin viestimen kautta, Kallasvuo visioi.

Barcelonassa esitelty uusi Nokia Messaging -palvelu avaa Nokian laitteiden käyttäjille pääsyn useisiin suosituimpiin sähköposti- ja pikaviestipalveluihin, kuten Yahoon Mailiin ja Messengeriin, Gmailiin ja Google Talkiin. Näytillä oli myös Nokian karttapalvelun uusin versio, joka sisältää muun muassa kolmiulotteisin maamerkein varustetut kartat 216 kaupungista.

Kallasvuon mukaan Nokia luo nyt itse asiassa aivan uudenlaista internettiä, joka mullistaa mobiililaitteen kommunikoinnin ulkomaailman kanssa. Olennainen osa tätä ovat juuri kartta- ja paikannuspalvelut, joihin yhtiö on satsannut muun muassa ostamalla 5,7 miljardilla eurolla amerikkalaisen Navteqin.

Kallasvuo muistutti myös, että Nokialla on hyvät mahdollisuudet toimia uuden mobiilin nettimaailman tienraivaajana, sillä maailmassa on jo nyt yli miljardi Nokian matkapuhelinten käyttäjää. Myös älypuhelinten valmistajana yhtiö on edelleen selvä ykkönen, vaikka onkin viime aikoina menettänyt asemia kilpailijoille.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ilkka Luoma

[orig. tiistai, marraskuu 15, 2005]

Nokia ilmoittaa haluavansa kännyköiden maksavan ihmisille niin vähän, että kaikilla on mahdollisuus langattomaan osallistumiseen maailmanlaajuisiin tietovirtoihin, jopa yhteiskunnan tukemana. Kännykkä ei ole enää pelkkä puhelin, se on kommunikointiväline taskusta kaikkeen siihen, mitä tiedonsiirtämiseksi itselle ja muille tarvitaan. Monitoimilaite taskussamme on yhteys maailman tietovarantoihin, se on myös yhteenkuuluvuuslaite kuin väylä reaalisaikaiseen osallistumiseen.

Nokia haluaa tietysti itsellisistä syistä myydä kännykän kaikille. Näin hyvä, sillä "kotimainen" yhtiömme säilyy maailman ykkösenä edesauttaen Suomalaista insinööri- ja yhteiskunnan informaatiologistiikan osaamistaitoa. Saamme mm. Nokian osaamisesta ja johtavasta asemasta maailmalla positiivista nostetta myös muille tekniikan ja tekniikan soveltamisen alueille. Nokian rohkea uutisointi oli perusteltu, vaikka kaupallisuus sitä leimaa.

Nokia otti oman irtiottonsa lähemmäksi yhteiskunnallista ajattelua sekä osaamisen ja osallistumisen filosofiaa, sillä yksinkertaisempikin ennustaja on jo huomannut kännykän tai taskumonitoimilaitteen kehittyvän merkityksellisimmäksi linkiksi ja bittivirraksi maailman "hermoverkkoihin" ja tietovarastoihin. On vain ajan kysymys kun "taskussa kulkeva tietokeskus" korvaa kiinteät koti- ja työpöytälaitteet yhteyksineen.

Voisi myös kuvitella henkilökohtaisten päiväkirjojen, blogien, laajenevan kokonaisvaltaisiksi koko elonkaaremme historiatallentimiksi kaikkien käytännön toimenpiteidemme arkistoiksi; kännykkä on erinomainen tallennusväline. Tulevaisuudessa henkilökohtainen tietoalueemme maailman hermoverkostossa sisältää kaiken informaation meistä kuitteineen, tileineen, kuva-arkistoineen, matkakertomuksineen, kulutuskäyttäytymisineen sekä yhteyksiin niin verottajaan kuin muihinkin viranomaisiin ja sidosryhmiin. Taskulaite pitää meidät halutessamme aina "kartalla". Olemme aina saatavilla ja saavutamme aina itse kaiken sen tiedon ja informaation, mitä haluamme ja tarvitsemme ajasta ja paikasta riippumatta.

Maailmanlaajuinen osallistumismahdollisuus luo tasa-arvoa, se luo meille kaikille kykyä päästä yhteenkuuluvuuteen ja yhteisöllisyyteen. Kaikki meidän tarvitsema informaatio kulkee "taskussa" ja näitä laitteita Nokia haluaa valmistaa maailman johtavassa asemassa alallansa. Huomisen kännykkä on meidän tulevaisuuspassimme, pankkimme, elämänkulkuarkistomme, kulutustarkkailijamme sekä terveyshuolehtijamme, tiedonetsijämme, "silmämme ja korvamme" ja yhteenkuuluvuuden tekninen järjestelijä avuksemme vaanivaa yksilöerakoitumista vastaan. Kännykän eräs yksilösuojan huippuominaisuus alusta alkaen on ollut on-off kytkin, joka sekin toimii täysin omassa vallassamme. Ostakaamme Nokia takaisin kotimaahamme.

Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net

EdisPearl

....miehelleni, kun katselimme uutisia ja Kallasvuo "loistavalla" englannillaan kertoi, että nyt on koko internet "just for You."

Mä siinä sitten olin jonkin aikaa hiljaa ja kysäisin sitten mieheltäni, että "eikö tollanen ole jo, että mitä uutta tossa nyt muka oli?"

Hän vastasi, että eihän siinä mitään uutta olekaan, mutta kun pitää vaan vääntää markkinoille kamaa.....

Sitten taidettiin uutisissa vielä sanoa, että laite ei ehdi vaikuttaa joulumyyntiin, koska sitä on saatavilla vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Hetken päästä tuli Elisan kytkymainos ja siinä minun mielestäni mainostettiin juuri tuota uutta mallia.

Oikaiskaa, jos olen väärässä. Ei noita numerosarjoja enää hullukaan ulkoa osaa.

Mutta onhan se nyt aika kornia, mikäli niitä yritetään myydä jouluksi, jos niitä ei ole saatavilla.

Kuten sanoin, saatan hyvin olla väärässä ja se Elisan mainostama malli olikin joku muu?

-EP-

Ahti Piirainen

Puhelin vaikuttaa kuvatarkastelun perusteella hyvältä.
Toivoisi kokemukseni perusteella kännyköistä, että puhelimen näyttöä
voisi zoomata esim valikkoja, sähköpostia ja karttoja lukiessa.
Siitä olisi myös se etu että näytössä voisi olla kerralla enemmän informaatiota koska tarkastelun kohdetta voi suurentaa ko.alueelta.
Puhelimen riittävä paino on myös tarpeellinen, koska liian kevyt ei pysy
paikoillaan kirjoittaessa vaan keikkuu.