Uusi Suomi / Raha Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Jättivelat uhkaavat Suomea

Jättivelat uhkaavat Suomea
Julkaistu: 23.1.2009 16:06
Päivitetty: 23.1.2009 16:46
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Valtio voi joutua ottamaan lähivuosina rutkasti lisää velkaa.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan seuraavan kolmen vuoden aikana saatetaan joutua ottamaan lisää velkaa jopa noin 30 miljardia euroa.

Velalla paikataan bruttokansantuotteen laskun aiheuttamaa pudotusta verotuloissa.

Kataisen mukaan velan kasvu johtuu kokonaan taantuman aiheuttamasta tulojen vähentymisestä. Hän varoitti tiedotustilaisuudessa nopeasta velkaantumisesta, joka uhkaa myös Suomen luottokelpoisuutta.

Velan osuus bruttokansantuotteesta jää kuitenkin alle 90-luvun alun tason.
Katainen kertoi myös, että Suomen bruttokansantuote voi supistua tänä vuonna kaksi prosenttia. Tämä on selvästi aiemmin arvioitua enemmän.

EU-komissio arvioi aiemmin tällä viikolla, että kansantuote supistuisi Suomessa 1,2 prosenttia.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jyrki Katainen
 
 
 
 

Joo..

Keskustalaista kateellisuus juntteilua.

Verojen nostaminen kanttaa ehdottomasti laskusuhdanteessa. EI TODELLAKAAN.

On oma valinta asua poissa PK-seudulta.

Jospa palaisit Tapio takaisin netin ääreen ja lukisit mitä se Keskustankin yksi jumalista herra Keynes sanoisi loistavasta ideastasi.

Kunnallisverojen nosto säästää valtion varoja

Se, että kunnat maksamat yhä suuremman osan kustannuksistaan on täysin Kokoomuksen ja SDP:n politiikan mukaista. Kunnallisverojen nostolla saavutettaisiin entistä vahvempi kuntaitsehallinto, kunnallisten menojen saneeraus ja pienempi valtionvelka.

Ainoa tapa selvitä tästä

Kehotan tutustumaan siihen kuinka Amerikan Yhdysvallat hoitivat valtiontalouttaan 1785-1913.

Tuolloin ei palkkatyötä verotettu lainkaan, silti valtio ei velkaantunut ja uskomaton infrastruktuuri saatiin rakennettua.

Kuinka se oli mahdollista?

Valtio loi itse oman rahansa eikä lainannut sitä keneltäkään.

Koulu aivopesi jokaisen suomalaisen uskomaan, että vain Adolf Hitler voisi syyllistyä moiseen "kauheuteen".

Silti, tosiasiallisesti, se on ainoa oikea tapa. Se on myöskin kirjoitettu perustuslakiin valtion velvollisuudeksi Amerikassa. (Lakia on kuitenkin rikottu vuodesta 1913 saakka, jolloin suurpankkikartelli teki huomaamattoman vallankumouksen ja syntyi käytännöt, joita myöskin eurooppalaiset kansallisvaltiot alkoivat mallintamaan.)

Valtion oma, itse printtaama koroton raha on kuitenkin valtio vaurauden a & o.

Valtioiden johdossa on vain valitettavasti pelkästään pankkimaailmaa palvelevia apureita, jotka pitävät huolen siitä, että pieni pankkikeskittymä saa painaa rahan ja antolainaa sen valtioille, pitäen valtiota riippuvaisina antolainaajistaan ja kansalaiset riippuvaisina nykyisin jo pikavippaajista.

Ainoa tapa selvitä tästä pahenevasta kriisitä

Kehotan tutustumaan siihen kuinka Amerikan Yhdysvallat hoitivat valtiontalouttaan 1785-1913.

Tuolloin ei palkkatyötä verotettu lainkaan, silti valtio ei velkaantunut ja uskomaton infrastruktuuri saatiin rakennettua.

Kuinka se oli mahdollista?

Valtio loi itse oman rahansa eikä lainannut sitä keneltäkään.

Koulu aivopesi jokaisen suomalaisen uskomaan, että vain Adolf Hitler voisi syyllistyä moiseen "kauheuteen".

Silti, tosiasiallisesti, se on ainoa oikea tapa. Se on myöskin kirjoitettu perustuslakiin valtion velvollisuudeksi Amerikassa. (Lakia on kuitenkin rikottu vuodesta 1913 saakka, jolloin suurpankkikartelli teki huomaamattoman vallankumouksen ja syntyi käytännöt, joita myöskin eurooppalaiset kansallisvaltiot alkoivat mallintamaan.)

Valtion oma, itse printtaama koroton raha on kuitenkin valtio vaurauden a & o.

Valtioiden johdossa on vain valitettavasti pelkästään pankkimaailmaa palvelevia apureita, jotka pitävät huolen siitä, että pieni pankkikeskittymä saa painaa rahan ja antolainaa sen valtioille, pitäen valtiota riippuvaisina antolainaajistaan ja kansalaiset riippuvaisina nykyisin jo pikavippaajista.

Velka syö huomista ~ luoden kiihkeyttä ja painetta kulutukseen

[orig. 22.01.2008]
(Innokkaan näyttö- ja mukavuudenhaluiset amerikkalaiset söivät velaksi surutta huomisen - ostaessaan mm. liian arvokkaita asuntoja tuloihinsa nähden - nyt säädellään korkoja hallitsematta enää kierrettä)

[ ... velaksi otto syö aina huomisen tekemättömyyttä luoden painetta ennustettavuudelle. Velan vakuus on riippuvainen markkinataloudesta. Kysynnän hiipuessa vakuus alenee ja kierre epävarmuudesta alkaa - nyt elämme juuri siinä hetkessä. Velka ja korko vaatisivat täyttä ennustettavuutta, jos haluttaisiin suurta varmuutta huomisen syömisestä - ja tämähän on mahdotonta ... ]

Vanha sanonta kertoo velan veli ominaisuudesta sitä otettaessa, mutta velipuoleksi sitä maksettaessa. Luonnossa huomista syö ainoastaan ihminen - me keksimme velan kiihdyttämään kulutusta ja nopeuttamaan vuosien työt kulutettavaksi yhdessä hetkessä. Kiristykseksi syntyi samalla korko, joka eräissä uskonnoissa onkin kielletty kohtuuttomuutena.

Huonosta taloudenpidosta & olemattomasta ennakoinnista kärsimme!

Esittäisin mm. muutamia korjauksia vinoutuneeseen hyvinvointijärjestelmäämme:
Veroja on korotettava, menoja leikattava, valtionhallintoa karsittava, palkkatasoja laskettava, kulutusta vähennettävä, elintarviketuotannon omavaraisuusastetta nostettava ja etenkin nopeita päätöksiä kaikkien näiden asioiden suhteen on tehtävä välittömästi. Nyt ihmetellään kuinkas tässä näin kävi, että rahat ei riitä kulujen kattamiseen. Emme voi enää elää kasvun pilvilinnamaisessa haihattelumaailmassa, vaan meidän kaikkien on herättävä todellisuuteen ja reagoitava maailman pahenevan tilan tarpeisiin. Oi pyhä yksinkertaisuus, ei meidän kansanedustajiemme päätä taida paljoakaan pakottaa, kun elävät jälkijunassa jos sielläkään, ravintolavaunun suljettujen ikkunaverhojen harhamaailmassa sekoilevat nuo piruparat. Populismi ja häikäilemätön omaneduntavoittelu on mädättänyt meidän oman pikku "demokratian". Muutoksia ja lisää muutoksia, sanoi Mooses kun kylille lompsi!

" turkulainen Esittäisin

" turkulainen
Esittäisin mm. muutamia korjauksia vinoutuneeseen hyvinvointijärjestelmäämme:
Veroja on korotettava, menoja leikattava, valtionhallintoa karsittava, palkkatasoja laskettava, kulutusta vähennettävä, elintarviketuotannon omavaraisuusastetta nostettava ja etenkin nopeita päätöksiä kaikkien näiden asioiden suhteen on tehtävä välittömästi. Nyt ihmetellään kuinkas tässä näin kävi, että rahat ei riitä kulujen kattamiseen. Emme voi enää elää kasvun pilvilinnamaisessa haihattelumaailmassa, vaan meidän kaikkien on herättävä todellisuuteen ja reagoitava maailman pahenevan tilan tarpeisiin. Oi pyhä yksinkertaisuus, ei meidän kansanedustajiemme päätä taida paljoakaan pakottaa, kun elävät jälkijunassa jos sielläkään, ravintolavaunun suljettujen ikkunaverhojen harhamaailmassa sekoilevat nuo piruparat. Populismi ja häikäilemätön omaneduntavoittelu on mädättänyt meidän oman pikku "demokratian". Muutoksia ja lisää muutoksia, sanoi Mooses kun kylille lompsi!"
Kyl osataan tual puale jokke ajatel iha selkeest, mä o iha sama miält!!
Kyl kansanedustajia, ja kaikkia valtion tai kunnan viroissa olevia pitäisi lomauttaa ja lakkauttaa virkoja ihan samalla suhteella,kuin tapahtuu REAALITALOUDESSA.Näistä mikkihiiristä puolet pois, eikä toiminnassa olis mitään eroa. Suojatyöpaikat on lopetettava!

STT:n uutisia voi Uudessa Suomessa toki jalostaa

Muiden maiden velat voi esittää myös.

Onko Katainen enää ajantasalla - missä Suomi menee?

[orig. maanantai, joulukuu 24, 2007]
Taloudessa tapahtuu - kulutamme, säästämme ja jälleen tuhlaamme

(Eduskunnassa valtiovarainministeri antoi puutarhurin ohjeita kuinka vaalitaan kasvua, kysynnän kukintaa ja markkinoiden lannoitusta - Katainen asialla)

[ ... Suomen Pankki julkaisee juuri ennen Joulua erikoisnumeron talouden indikaattoreista - mukana on stressimittaria, kotitalouksien ylivelkaantumista ja kansantalouden pyörintää - mennäänkö yli- vai alikierroksilla ... Euro&Talous - rahoitusjärjestelmän vakaus, erikoisnumero 2007 ... ]

Suomen Pankki julkaisi poikkeuksellisesti varoituksen sanat kotoa ja maailmalta. USA:n asuntoroskalainat, ylivelkaantuneet suomalaiskodit, pienenevä vientiylijäämä ja työllisyyden hiljalleen romahdus bulkkituotannon siirtyessä kehittyviin uusiin halpatyövoiman maihin keskelle jättiläismarkkinoita - vaikka Suomessa nyt puhutaan jo työvoimapulasta!

50 000 000 000 € pankkitukeen

Suomessahan hyväksyttiin jo 50 000 000 000 € pankkitukeen. Yleensä rahoista 1/3 jää saamatta takaisin. Puhe 30 000 000 000 €:n velasta on melko rehellistä, kun on maksettava työttömyyttäkin.

Olet melkosen pihalla

Kun huomioidaan mitä tuo paketti pitää sisällään ja miten noita takauksia käytetään, olet aika kuutamolla jos oikeasti (etä panetellaksesi) luulet että 1/3 eli 16,7 miljardia tulisi valtion maksettavaksi.

10 000 € / asukas

Tuo päätös aiheutti tilapäisen koronnousun Suomelle. Kaikkitietävät ja kaikkivaltiaat markkinavoimat uskoivat, että Suomessa menee vielä huonommin kuin 50 000 000 000 €.

Maksimi on nyt 50 000 000 000 €, josta Katainen sanoo velkaantumista tulevan 30 000 000 000 €, joten 60% maksimista on nyt menossa.

Tulevaisuuden tietäjät voivat esittää omat lukunsa. Takaaminen on kahvinporoista lukemista.

"Se, joka ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen."

- suomalainen sanonta -

10 000 € / asukas

Tuo päätös aiheutti tilapäisen koronnousun Suomelle. Kaikkitietävät ja kaikkivaltiaat markkinavoimat uskoivat, että Suomessa menee vielä huonommin kuin 50 000 000 000 €.

Maksimi on nyt 50 000 000 000 €, josta Katainen sanoo velkaantumista tulevan 30 000 000 000 €, joten 60% maksimista on nyt menossa.

Tulevaisuuden tietäjät voivat esittää omat lukunsa. Takaaminen on kahvinporoista lukemista.

"Se, joka ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen."

- suomalainen sanonta -

Luetun ymmärtäminen

Takaus ei ole sama asia kuin tuki. Ymmärrän, että kaksi t:llä alkavaa sanaa helposti sekoittaa toisiinsa mutta yritä nyt edes...

Takaaminen on tukea

Takaaminen on tukea sitten kun se lankeaa maksettavaksi. Takaus on tukioptio.

Tuletko takaamaan

Naapurilta pitää kysyä jos se tulisi takaamaan 100000e lainaa kun muuten toi elintasoni romahtaisi. Kerron hänelle, että kyse ei ole maksamisesta vaan ystävän tuesta.

Euroopan paras valtiovarainministeri - kuin Erkki Liikanen!

Viime lamaa edeltävinä kuukausina edellisen laman lamamaakari Erkki Liikasta (sd, nyk. Suomen Pankin Powerpoint-kalvoesittelijä) suitsutettiin hienosti laaditusta budjetista ja tämä myhäili tyytyväisenä televiossa ja lehtien palstoilla.

Ja kuin kohtalon esirippujen takaa naureskellaan nyt Jyrki Kataisen (kok)saamalle tittelille EU:n parhaasta taloudenpidosta!
_____________
Suomessa elätetään valtionapu-, valtion, kuntien ja lakisääteisten maksujen ylläpitämissä organisaatiossa aivan liian paljon paksuperseitä, jotka eivät tuota mutta heille maksetaan korkeata palkkaa.

Ovatko pankit maksaneet valtiolle edelliset velat takaisin?

1990- luvun alun laman loppulasku pankkitukina oli kansalaisille suuri - toki mm. Sonera ilmatilaseikkailu maksoi noin saman verran. Mutta, ovatko valtion tukia (velkaa?) saaneet pankit maksaneet edelliset velat jo takaisin valtiolle - SKOP ei liene maksanut, joo - mutta entä muut?

Oleellista

On erittäin oleellista, ettei elvytystä tehdä siten, että siitä aiheutuu jatkuvia menoja.

Esimerkiksi EI saa perustaa elvytyksen nimissä virkaa, josta seuraa suuret kustannukset pitkälle tulevaisuuteen.

Infrastruktuuri-investoinnit, joita muutenkin jouduttaisiin tekemään, kannattaa tehdä laskukauden aikan, jolloin se on halvempaa - ja tasaa työllisyyttä.

Otsikko johtaa harhaan

Jos valtio ottaa velkaa 30 miljardia parissa vuodessa, niin Työeläkelaitokset hävisivät 2008 sijoituksissa 20 miljardia, eikä se Harri Sailaksen mukaan tunnu vielä missään. Ei kai, kun rahastojen arvo on vielä 130 miljardia. Mitään tarvetta korottaa työeläkemaksuja ei ole.

Kuka kustantaa

Kun lähes joka ikinen maa ottaa samanaikaisesti valtavia summia velkaa, niin mikä ihmeen taho niitä kaikille myöntää, Kiinako? Vai onko pelkästään kyse lisärahan painamisesta, eli bittien lisäämisestä tietokoneiden debit ja kredit puolille?

Näin on

Todellakin näin on. Tyhjästä tehdään rahaa ja pumpataan se markkinoille josta seuraa valtava koronmaksutarve ja viime kädessä jätti-inflaatio jonka avustuksella taas hoidetaan velka nopeasti pois.
Taitaa olla ainoa keino enää.

vastaus viimeiseen kysymykseesi

on

Pankit rahoittavat valtioita, eivät toiset valtiot

Esimerkiksi yhdysvaltalaiset pankit voivat myöntää Suomen valtiolle uutta lainaa, koska ne ovat saaneet omalta keskuspankiltaan tukea toimintaansa. Se tuki on järjestetty ainakin osittain niin sanotulla setelirahoituksella, eli nykyajan tekniikkaa toteutuksessa käyttäen, juuri sillä bittien lisäämisellä tietokantoihin.

bittiäbittiä

Tietoisuus tästä

Tietoisuus tästä rahapolitiikan perusolemuksesta lisääntyy kun kriisi kärjistää tilanteen helpommin havaittavaksi. Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä.

"Ei koske Eurooppaa,

eikä ainakaan Suomea."

Kataisen mahalasku, oppositio oli oikeassa

Viime syksynä Jyrki sanoi ettei taantuma koske Suomea, sossut puhuivat jo silloin lamasta ja olivat näemmä oikeassa. Jyrkin pitäisi erota koska valehteli Suomen kansalle!

Huomasitteko

Pieni sosialistisetä taas nostaa päätään ja heristää meille kunnon porvareille. Hyi hel.....

Kyllä huomattiin.

Tietenkin sossut puhuvat oppositiosta käsin kaikkea joka voisi pysäyttää kannatuksen laskun. Jos puheet menevät ns. pieleen oppositio ei joudu niistä vastuuseen - kansa ei nimittäin muista mitä sanoivat. Sossujen oppoisitiopolitiikka perustuu sille, että joka käänteessä moititaan hallitusta. Siis, mahdollisimman paljon mediassa kirjattuja hallituksen mollauksia. Näin syntyy sossujen mielipidevarasto, josta voi poimia sopivia periatteella "mehän sanoimme jo silloin". Tämä kyllä toimii vaikka ei kovin rehellistä olekaan. Oppositio (sossut)vastusti valtion velan lyhentämistäkin aikaisemmin, vaan olisi pitänyt käyttää rahat saman tien. Kokomuksen taholta viestittiin, että valtio saan näin liikkumavaraa seuraavaa laskukautta vastaan.

Ministerien erovaatimukset ovat jonkinlainen kummallinen muoti-ilmiö. Niitä on viimeaikoina ilmestynyt aika monta täysin aiheetta. Ministerillä on poliittinen vastuu sanomisistaan, joka toteutuu vaaleissa. Lisäksi virkavastuu laittomuuksien varalle. Onneksi useimmat ihmiset ymmärtävät, että ministereiden on pakko sanoa arvio tulevasta kulloisenkin hetken mukaan - sanomatta mitään ei voi olla. Ennuste tai arvio voi osoittautua vääräksi mutta on kuitenkinn ollut oikea sanomishetkellä. Näin kävi nytkin jopa finassi-ammattilaisille - aika harva ennusti kohdalleen.

Loppukommenttiasi voisi vielä jyrkentää

Kirjoitit siinä: "Näin kävi nytkin jopa finassi-ammattilaisille - aika harva ennusti kohdalleen".

Oikeastaan kukaan talousalan ammattiennustaja ei ole osannut tai uskaltanut kertoa esimerkiksi vuosi tai kaksi vuotta sitten tämän hetken tilannetta eri puolilla maailmaa oikein.

Yleensäkin työkseen ennusteita esittävät ovat sen verran varovaisia sanoissaan, että erehtyvät arvioissaan aina, kun eletään nopeiden ja/tai suurten muutosten aikaa.

Olen samaa mieltä myös siitä, ettei sosialistien jatkuva valtionvelan vähentämisen vastustaminen ollut järkevää. Meillähän on edelleen yli 50 miljardia euroa velkaa edellisen laman jäljiltä, eli sitä ei ole huipputasosta saatu vähennettyä edes täyttä 20 miljardia. Ja nyt se alkaa taas kasvaa.

Todellinen näkijä tuo kokoomuksen Katainen

Historiallisen pitkän nousukauden viimeisenä vuotenakin, siis viime vuonna, Suomen valtio joutui ottamaan 2 000 000 000 LISÄÄ velkaa. Silti Kataisen mielestä suurin ongelma oli huutava työvoimapula. Imagokonsultin huolella valmentama mimiikka ja veromaksajien puoluetuen muodossa kustantamat mainoskampanjat eivät pystyne peittämään tilannetta sitten kun velkaa ei enää saada edes puhelinvippikorolla. Nauttikaa tästä vuodesta, ensi vuosi on paljon huonompi monille teistä.

Olisi se hyvä se oma Markka

niin saisi painella kuin Zimbabwessa!

Sillä kun makselisi virkamiesten palkat niin valtio ei velkaantuisi!

ei koske meitä

sääli että sattu miespuolinen hyssälä valtiovaraiministeriksi.ensin ei lama koske meitä.
sitten oppositio pelottelee,ja turhaan synkistelee taloustilannetta.
seuraava talouspaketti 100mil.e
nyt pitää ottaa 30miljardia euroa lainaa,kyllä pojulla on pallo aivan hukassa.
eikä viinanen ja niinistö vois pikkusen opastaa jyrkipojua.talousasioissa ois ainakin hiljaa jos ei ymmärrä asioista mitään.

LEKAA KAALIIN

Meillä mennään aina myöhässä. Kauniita ajatuksia, jotka ei kuitenkaan toteudu. Ei verokevennyksiä vaikka tiedetään niiden elvyttävät vaikutukset. Ei työvoiman vapaata liikkuvuutta sekä joustavia työsuhteita ja käytännöllistä työvoimapolitiikkaa vaikka tiedetään sen hyödyllisyys. Ei ulkoistamista ja yksityistämistä vaikka tiedetään sen tehokkuus. Ei vapaata markkinataloutta vaikka tiedetään sen vaurautta ja hyvinvointia edistävä seuraus. Ei koska ei ja kun ei niin sitten ei. Suomi elää pitkään jälkineuvostoniaanista ja suomettuniaanista aikaa vaikka joillakin olisi tahtoa. Ei löysätä työvoima kustannuksista ja verotaakasta, ei koska suojatyöpaikat vähenisivät. Ei poisteta yhteisöveroa, ei koska se pelastaisi konkursseilta ja elinkeinotoiminnan selviytymisen. Ei houkutella investointeja. Karkotetaan pääoma ulkomaille. Luodaan lisää tytäryhtiötaloutta. Poltetaan jäitä. Ei luoda 300 mirjardia. Otetaan mieluummin lainaa. Maksetaan sitten velkaa. Mitä pahaa me taas ollaan tehty kun meitä aina sorsitaan. Eikö me päästä koskaan lentoon?

Puskurirahat

.....joita meillä piti tässä valtiossa olla? Mikä suuri puhallus on mahtanut tapahtua, kun ei niitä löydykään mistään?

No, ei hätää, otetaan sitten 30 miljardia euroa velkaa....onks' se paljon vai vähän...=> Kummeli sketsistä "artisti maksaa."

Että hilipatirallaa nyt sitten vaan, eihän tässä mitään. Oikein "hyvin" johdettu talous on meillä viime vuosina Suomessa ollut....huokaus.

-EP-

Se 30 miljardia oli kyllä aivan tuulesta temmattu arvaus

Sen kummemmin Katainen kuin kukaan muukaan ei tunne tulevaisuutta eikä voi tietää, paljonko valtio velkaantuu seuraavien kahden, kolmen tai kuuden vuoden aikana.

On kyllä hyvin todennäköistä, että valtionvelka kasvaa muutamalla kymmenellä miljardilla seuraavina vuosina, jos Suomen talous hidastuu pitkäksi aikaa. Velkamääriä ei kuitenkaan voi mitenkään järkevästi ennustaa vielä karkeasti haarukoidenkaan, ennen kuin nähdään, mitä Suomen reaalitaloudessa tapahtuu tämän vuoden aikana.

90-luvun laman jälkeenkin valtionvelka kasvoi pitkään, koska työttömyys nousi niin suureksi. Sen pahenemisen määrästä riippuu tälläkin kertaa velan tarve kaikkein eniten. Tähän mennessä ei ole vielä suurta hätää.

Ei varmaan voikaan

....mutta Katainen ainakin yrittää; 30 miljardia euroa kolmen vuoden aikana.

Voi sinua armas "Liike", tiedän, että olet rehellinen pohojalaanen ja ajattelet asioita mahdollisimman positiivisesti. Mutta nyt tuollaiseen ajatusmalliin on alkanut tulla "lunta tupaan" niin paljon kuin ikinä.

Kyllä tässä on nyt jo hätää, ei kannata yrittää kieltää sitä. Sen sijaan on aloitettava kaikki mahdolliset toimet Suomen taloudessa. Sen Katainen nyt siis aloitti ja erittäin suuresta syystäkin.

Tehkää joku parempi analyysi, jos osaatte.

-EP-

Poliitikot eivät voi tehdä paljoa

Kataisen sanoissa oli kyllä se hyvä puoli, että hän toivottavasti herätteli vasemmisto-opposition edustajia tajuamaan, ettei miljardeja euroja voi noin vain jakaa "kaikkeen kivaan". Mahdollisesti ja todennäköisesti kasvava työttömyys aiheuttaa aivan riittävän suuren velkamäärän kasvun joka tapauksessa.

Kritisoin lähinnä sitä, että hän esitti jonkin yksittäisen summan vailla perusteita, vaikka selvän summan sanominen kieltämättä on psykologisesti tehokkaampaa kuin puhuminen esimerkiksi 20-80 miljardin mahdollisesta haarukasta.

Poliitikkojen päättämillä elvytyksillä ei mielestäni Suomen eikä muiden maiden talouksia laiteta kuntoon. Nousun tekevät yritykset omistajineen ja työntekijöineen.

Näyttää edelleen siltä, että Suomi voi selvitä taantumasta monia muita maita vähemmin kolhuin. Meillä on vahvuutena se, että täällä on runsaasti sellaisia erikoistuneita vientiyrityksiä, joiden tuotteilla on kysyntää vaikeissakin oloissa.

Esimerkiksi Pohjanmaan maakunta on ollut viime vuosina yksi parhaiten viennissä pärjänneistä alueista. Maakunnassa voidaan vielä zoomata vaikkapa sähkömoottoreiden taajuusmuuttajia kaikkialle maailmaan toimittavaan Vaconiin. Se on kasvanut voimakkaasti, koska sen tuotteet säästävät teollisuudessa energiaa ja niitä ostetaan siksi yhä enemmän.

http://www.vacon.fi/Default.aspx?id=461620

Iltaa Liike

Olenhan kertonut sinulle, että Pohjanmaa oli aikanaan minulle hyvinkin tuttu ja rakas paikka. Melkein minusta tuli emäntä yhteen vauraaseen maatilalle....Ja tänä päivänäkin minulla on ollut useita Pohjanmaalta lähtöisin olevia työkavereita ja täytyy sanoa, että olen tullut heidän kanssaan aina todella hyvin toimeen:)

Ei kai tässä nyt sitten sen ihmeempää, me taisimme olla kuitenkin jokseenkin sama mieltä?

Parhain terveisin,

Edis

Kiitos itsellesi mielipiteiden vertailusta

Meidän pohjalaisten kanssa on kaikkien helppo tulla toimeen. Tunnetaanhan meidät eloisina, puheliaina ja alati uusia tuttavia etsivinä. ;)

Kyllä me varmaankin riittävän lähellä toisiamme olemme tässä aiheessa.

Eikö navetta kiinnostanut?

Eikös sitten navettahommat kiinnostaneetkaan?

Sinä olet....

....joskus niin hauska:):) Taisi olla pitkä välimatka se suurin syy.

-EP-

Välimatka talosta navettaan on usein alle 50 metriä

Perinteisesti Suomessa välimatka talosta navettaan ei ole kuin noin 50 metriä. Työmatka ei lypsäjällä ole lainkaan pitkä. Aamulla navettaan 04:30 ja illalla 16:30. Lisäksi lehmiä on hoidettava myös viikonloppuisin ja juhlapyhinäkin!

Great!

Sinustahan alkaa kuoriutua oikea herjan heittäjä ja vielä hyvä sellainen:):) Se on muuten yksi hyvä selviytymiskeino vaikeissa tilanteissa, huumorilla pärjää pitkälle ja ainakin se nostattaa mielialaa:):)

-EP-

Suojatyöpaikkoja vähennettävä eikä valtiovelkaa lisää

Ei mene minulle jakeluun se, että Suomessa ei voida vähentää suojatyöpaikkoja, siis valtion ja kuntien virkoja. Se on kummallista, että normaalia työtä tekevä väki, siis me jotka kerätään rahaa, meille annetaan monoa heti, kun firmassa menee hiukankin heikommin. Näin, että osakkeenomistajat olisivat tyytyväisiä. No jos laman tullessa valtio ei saa riittävästi rahaa, niin ei jostain kumman syystä siellä puolella anneta monoa, vaan valtio ottaa lisää velkaa, jonka me rehelliset työläiset sitten joudumme maksamaan.
Meistä rehellisistä työläisistä tänä vuonna todella moni joutuu ansiosidonnaiselle päivärahalle ja kuka millekin, mutta valtion väki senkun porskuttaa. Pitäisi sielläkin lomauttaa ja antaa monoa. Sossuväkihän tietysti on vastaan tämmöistä oikeudenmukaisuutta.

Arviota tulee päivittää tilannekuvan tarkentuessa

On selkeämpää puhua päivän tilanteesta kuin esittää asia logaritmisesti vaikkapa 10 000 000 000 € - 100 000 000 000 €.

Aivan oikein

Talous on dynaaminen kokonaisuus, jossa tapahtuu koko ajan muutoksia. Me itse vaikutamme faktoihin ja faktat meihin. Jos velkaantumisella saadaan parannetua vaikkapa yrittäjien mahdollisuuksia, uusien työpaikkojen luomista eli yksinkertaisesti luoda uutta verotettavaa tuloa, velkaantumisen tarve pienenee. Elämme siis jatkuvan muutoksen keskellä, jossa mitkään faktat eivät ole kiveenhakattuja pitemmällä tähtäyksellä.

Jos sen sijaan käytämme rahat "kädestä suuhun" huonoimmalla mahdollisella tavalla, velka todella lisääntyy pitemmällä tähtäykselläkin. Siksi julkisen kulutuksen lisääminen esim. infrastruktuurin investointeihin puoltaa paikkaansa. Olennaista on, kuinka pystymme panostamaan rahat siten, että sillä on tuloa synnyttävä vaikutus työpaikkojen säilymisen ja ennen kaikkea syntymisen kautta.

Krugmanilla on aika erikoinen väite julkisesta velasta

Hän kirjoittaa linkittämässäsi tekstissä: "Although public debt isn’t as bad a thing as many people believe — it’s basically money we owe to ourselves — in the long run the government, like private individuals, has to match its spending to its income".

Virkkeen pääajatus pitää epäilemättä paikkansa, mutta ajatusviivojen välissä oleva väite, että julkinen velka olisi pohjimmiltaan rahaa, jonka olemme velkaa itsellemme, on vaikeasti perusteltavissa.

Myös kolumnin loppukappaleesta saa käsityksen, että Krugman on valmis vaikka epätoivoisiin tekoihin, jotta talous vain saataisiin edes jonkinlaiseen liikkeeseen.

Meillä Suomessa on kokemus, että 90-luvun laman jälkeen valtionvelka kasvoi edelleen vuosien ajan hyvästä talouskasvusta huolimatta, eikä sen määrää saatu viime vuodenvaihteeseen mennessä alennettua enempää kuin 22% kymmenen vuotta sitten olleesta huipputasosta, vaikka saimme nauttia vertaansa vailla olleesta pitkästä nousukaudesta.

Paul Krugman on kuitenkin saanut jo ensimmäisen Nobelin taloustieteen palkintonsa ja minä vasta odottelen palkintojeni sarjan alkua, joten en kehtaa lytätä hänen kirjoitustaan kokonaan.

En väitä,

että Krugman edustaa kaiken tietävää jumalolentoa. Nykyisessä tilanteessa kaikki uudet ajatukset ovat tervetulleita etsittäessä ulospääsyä katastrofista. Joissain kolumneissa olin huomaavinani samoja asioita kuin Obaman virkaanastujaispuheessa, tosin kirjoitettuna jo viikkoja ennen.

Monet "uudet ajatukset" eivät ole uusia. Nykypäivän subprime -ongelmaan verrattavia asioita löytyy historiasta. Keskeistä on, että huono raha syrjäyttää aina hyvän rahan. Galbraithin sarkastisen huomautuksen mukaan. Esimerkkeinä: jalometalliin sekoitetaan vaikkapa tinaa tai kuparia, seteleitä painetaan enemmän kuin niitä paniikkitilanteessa pystytään metallirahaan vaihtamaan jne. Subprime -luottojen kohdalla paketoitiin roska kauniiseen pakettiin markkinoille. Ahneus johtaa kiusaukseen tinkiä laadusta. Ja lopputulos on selvillä.

Jo 80-luvulla luin suurella mielenkiinnolla John Kenneth Galbraithin ajatuksia ja erityisesti teosta Raha. Galbraith on toki kiistelty persoona taloustieteilijänä, mutta myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tämän päivän ongelmia sivuaa hänen katsauksensa budjetin tasapainottamiseen 30 -luvun lamassa ja siihen, miksi keynesiläinen ajatus ei oikein ottanut aluksi tulta (Raha, WSOY 1979, esim. sivut 250 - 254).

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana käytetyillä lääkkeillä ei nyt vain selvitä.

Julkinen valta taakka Suomelle

"Velalla paikataan bruttokansantuotteen laskun aiheuttamaa pudotusta verotuloissa."

Eli kysymys ei ole mistään "elvytyksestä", vaan siitä että läskiä julkista sektoria ei voi supistaa missään tilanteessa.

Ja seuraavaksi kuulemme Jyrki Boy & Työvoimapula-orkesterin tulkitsemana kappaleet "Maksamme velkaa" ja "Kansainvälinen" sekä orkesterin oman sovituksen "ROM ROM".

Hyvä Kokoomus, tehän alatte oppia! (valitettavasti kuitenkin kommareilta)
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/5a...

heh heh ja plups

Sinne män kapitalismi.
Pitäsköhän taas takkia kääntää?

Kaksikielisyys on valtava taakka

Suomen kaksikielisyyden hinta on miljardi euroa vuodessa. 5 vuodessa se tekee 5 miljardia, jolla pönkitetään suomenruotsalaisia (4,6 %) hyväosaisia.
Onko tässä mitään järkeä?

Mistä sä noita lukuja

Mistä sä noita lukuja oikein revit?

Huh, huh mitä soopaa. Tosin

Huh, huh mitä soopaa. Tosin naamioitu ihan kauniiseen ulkoasuun!

Lause "Pakkoruotsi.net on pääkaupunkiseudulla asuvan yksityishenkilön hallinnoima verkkojulkaisu, jota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin" kuvastaa hyvin miten objektiivinen sivusto oikeasti on.

Niin on

Paljon objektiivisempi kuin jonkin korporaation sivusto, jossa ei saa kirjoittaa vapaasti.

Jättivelka

Jälleen on todistettu, ettei poliitikot tiedä taloudenpidosta mitään.
Puhutaan puuta, heinää niin kauan kun valtiolla on varaa.
Sen jälkeen yritetään turvautua ammattilaisiin.
Virkamieshallitus hätiin kaikilla valtuuksilla.
Nyt Vuotos, Kollaja, Sokli yms. suuret hankkeet käyntiin.

Virkamieshallitus on presidentin hallitus

Meillä ei voi olla muuta virkamieshallitusta kuin valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas (sd.), jota Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen on toteltavat. Kohta julkaistaan Sailaksen leikkauslistat, koska ei uskalleta velkaantua täyttä tahtia siksi, että 2010 ja 2011 on vielä huonommin.

Valtio-opillisesti virkamieshallitus on puolueiden pohjanoteeraus, jolloin virkamieshallitus on presidentinhallitus.

Kun Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi sekä Jyrki Katainen ovat NATO-jäsenyytemme vuoksi ja Sauli Niinistön pelottavan äksyn luoteen vuoksi mitätöimässä presidenttiä, ei virkamieshallitus Urho Kekkosen tapaan ole mahdollista, koska ei sellaista voi oll Yhdistyneessä kuningaskunnassa eikä Ruotsinkaan kuningaskunnassa niin kuin Suomessa ennen.

Virkamieshallitus ratkaisuna on mahdotonta, koska Kokoomuksen ideologiset syyt NATO-jäsenyyden vuoksi estävät sen. Tässäkin kysymyksessä Kokoomus on periaatteessa väärässä, mutta tätä asiaa ajetaan federalismin vuoksi kuin isoa ja lihavaa kyykäärmettä piippuun.

Suomelta puuttuu oma Obama

Joka osaa puhua ja on kouluttautunut ihminen.Näitä nato höpöttäjiä riittää ja pelkältä opettaja koulutus pohjalta puhujia.Suomella ei ole mitään suunnitelmaa,miten estää velka miljardien valuminen sijoittajien taskuun.Suomi on vakavassa talous-ja johtaja lamassa.

No rauhoitu nyt - tuttujen kesken ollaan niin kuin ennenkin

Suomessa ei ole mitään hätää, NATO:onkin mennään mahdollisimman pian, niin turvallisuus paranee entisestään.

Vanhaselle ei anneta oikeutta ottaa velkamiljardejasi.

Lola Wallinkoski

Ehdotan Suomen Barack Obamaksi nigerialaista Lola Wallinkoskea, jolla on kansainvälistä tunnettavuutta jo melkoisesti.

Katainen puhui hätäpäissään totta.

Katainen ansaitsee tunnustusta sanoessaan yksinkerataisen totuuden. Velka on velkaa ja maksettava ajallaan takaisin. Maksajina ovat tulevat veronmaksajat ja ne nuoret jotka ovat lähivuosina valmistumassa työ-elämään- eivät ne politikot jotka nyt käyvät elvytysmiljardi huutokauppaa.
Edellisestä lamasta selvittiin osittain hyvällä onnella ja vientiteollisuuden hyvän vedon avulla. Meidät pelasti metsäteollisuus ja edulliset valuuttakurssit ja vientihintojen kehitys,- sekä ennenkaikkea Nokia joka antoi veto-apua ja uskottavuutta koko kansantalouteen. Nyt tilanne on täysin toinen. Metsäteollisuus käy kuolinkamppailuaan ja Nokian on tehtävä omat johtopäätöksensä pysyäkseen hengissä. Tässä kuviossa meidän on turha siltä odottaa mitään extraa. Ainoksi mahdollisuudeksi jää julkisen talouden saattaminen tasolle, jossa menot vastaavat tuloja. Mitä tämä merkitsee, sitä ei vielä tajuta oikein millään taholla.

Julkisia menoja täytyy leikata

Tilanteen arvioinnista olen kuitenkin kanssasi eri mieltä.

Metsäteollisuus ei käy kuolinkamppailuaan, koska paperilehtiä luetaan ja takamuksia pyyhitään jatkossakin. Nyt varastot ovat täynnä ja asiakkaat työntävät ostojaan kauemmas, mutta tekevät ne kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.

Nokia myy puhelimia suunnilleen saman määrän kilpailijoihinsa verrattuna kuin tähänkin asti. Mitään syytä muulle oletukselle ei ole, paitsi jos osaat kertoa sellaisen.

Nyt ei ole vielä mitään todellista hätää, mutta hätä voi tulla, jos muutkin suomalaiset asettuvat sinun tavoin ikään kuin ulkopuolisiksi tarkkailijoiksi, jotka vain katsovat sivusta, kuinka suomalaiset onnistuvat tällä kertaa.

Sivustakatsojia ei saa olla, vaan tästä taantumasta selviämiseen täytyy osallistua jokaisen, joka haluaa nauttia taas tulevina vuosina Suomen talousmenestyksen hedelmiä.

Vai oletko eri mieltä?

Metsä teollisuus hävisi

Metsä teollisuus hävisi nämä kekkerit jo,suomeen jää ainoastaan joitakin erikois paperi tehtaita.
Nokian kysymys taas soinin sanoin kuinka monella pultilla nokia on kiinni keilaniemen ranta kalliossa?
niin kauan kuin tulos pysyy hyvänä suomalainen johto pysyy,muutaman huonon vuoden jälkeen suur omistajat miamista rupevat kyselemään uttajohtoa ehkäpä kotiakin

Suomen tehtaathan ovat jo erikoistuneet

Ei tänne voi jäädä vähennysten jälkeen vain joitakin erikoispaperitehtaita, koska meillä on jo nyt vain erikoispaperitehtaita.

Nokian pääkonttorin sijaintiin sinä tai minä emme voi vaikuttaa merkityksellisesti.

Kenelläkään isänmaallisella suomalaisella ei myöskään ole mitään syytä vihjailla tai yrittää väittää, että Nokia olisi siirtämässä pääkonttorinsa pois Suomesta. Suomen talouden romahtamista haluavat voivat Venäjä-kiimassaan väittää sellaistakin, joskaan eivät tosissaan.

En tiennytkään että

En tiennytkään että nykyisin isänmaallisuus on toive ajattelua.Oikeat isänmaalliset ihmiset ottavat huomioon myös huonot ajat.
Nokia vain on hyvä esimerkki tilanteesta jossa suurin yksittäinen suomea pyörittävä taho on muiden päätäntä vallassa ei suomalaisten.
Tokihan jokaisella isänmaallisella suomalaisella pitää olla nokian osakkeita jotta pääsee yhtiökokoukseen vaikuttamaan asioihin.

Kuntien budjetit uusiksi

Missä on kuntien budjettiuudistus?

Omavaraistalous ovella?

Kiviniemi patistaa naisia ja nuoria metsästämään. Mummot supisee torilla ”uhkaako meitä nälänhätä”!

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kiviniemi+kehot...

Eipä ole kyennyt kokoomus

hyvinäkään aikoina purkamaan ylisuurta ja tehotonta julkista sektoria
tai edes pienentämään. Onko edes yritetty? Rakenteita on pakko muuttaa
se on varmaa. Enää ei suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tuloksena
saa syntyä vaan kallispalkkaisia virkamiehiä pykäliä pyörittämään ja
viilaamaan. Vientisektorille hakeutuvat vain ne jotka eivät julkisiin
,hyväpalkkaisiin ja vastuuta vailla oleviin posteihin yllä, elikä lahjattomimmat. Tähän on tultava muutos, julkisen alan palkkoja laskettava rutkasti jotta parhaat voimat saadaan tuottavaan työhön. Paljon on pielessä
kun virassa olemisesta maksetaan paremmin kuin työn tekemisestä.

Mistä virkamieskokoomuslaisille töitä?

Jos sosialidemokratiaa purettaisiin tai romutettaisiin niin mistä löytyisi korkeasti koulutetuille kokoomuslaisille virkamiehille töitä julkiselta sektorilta?

kymmeniä miljardeja lisää

kymmeniä miljardeja lisää valtionvelkaa,eläkepommissa loppuu kohta sytytyslanka,
turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa valtavaa vauhtia jne jne

artisti maksaa

What else is new?

Kaikellahan sitä voi pelotella ja pelotellaankin, kun halutaan peittää kyllästymistä ja pitkästymistä ja OMIA MOKIA!

Turhan tekijöitä on niin paljon. Tästä esimerkkinä ovat nerokkaat hakkerit, jotka ovat luoneet itselleen todellisen teollisuudensuunnan. Osaaminen on käytetty vastavoimaksi tuottavuudelle.

Haavoittuvuudet on käytetty hyväksi sen sijaan, että olisi tukittu! Hop hop Suomen teknonerot!!!!

Kuningas on kuollut ...

Opittiinko lamasta mitään kun otetaan taas samat keinot käyttöön vaikka tiedetään miten olisimme välttäneet taantuman ja keränneet osan muualta maailmasta vapautuneen pääoman tuottavaan toimintaan Suomessa mutta kun ei kelpaa niin sitten ei. Stalinistit antoivat jossain vaiheessa jopa mandaatin nykyiselle hallitukselle alentaa veroja mutta ei mitään kuitenkaan tapahtunut. Eikö tämä uutinen velan ottamisesta ole vanha jo punikkihallitusten ajoilta? Onko meillä Eero Jyrkin rotsissa ja Paavo Matin kledjuissa? Tsiikatkaa mitä ne duunaa eikä mitä ne bamlaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely