Googlen mobiilijohtaja Ann Mei Chang sanoo Financial Timesille, että Google haluaa siirtää kaikki tietokoneen työpöydällä tehtävät toiminnot kännykkään. Toisaalta kännykkä mahdollistaa omanlaisensa toiminnot, kuten nettihaun äänikomennolla.
Älypuhelinten ja kosketusnäyttöjen esiinmarssi on auttanut Googlen mukaan kännykkämarkkinoille. Samalla kilpailutilanne on muuttunut. FT kirjoittaa, että Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on selväsanaisesti ilmoittanut Nokian tavoitteeksi mobiilipalveluiden markkinoiden dominoimisen. Vaikka suomalaisyhtiöllä on kännykkämarkkinoilla 40 prosentin osuus, Microsoftin oppia ei pidä unohtaa, FT kirjoittaa.
Microsoft nimittäin epäonnistui kääntämään PC-käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen markkinajohtajuutensa läsnäoloksi online-tilassa, ja Google vei yhtiön apajat. Sama prosessi on FT:n mukaan käynnissä nyt kännykkärintamalla.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Me hautaamme teidät...
Nokian on kannattava yritys, joka ei ole Ollilan eikä Kallasvuon aikanakaan sortunut kehittelemään mitään uutta, vaan on raa'asti rahastanut toisten innovaatiot valmistamalla ne 2-3 vuotta myöhemmin kustannustehokkaammin. Nokian osaamista ovat tavaramerkki, rahoitus ja valmistuttaminen.
Nokia on myöhässä kaikessa. Edellinen kerta, kun Nokia oli jossain edellä, oli Nokia 7110i, puhelin, jonka runko oli 6510, ja jossa olivat WAP-ominaisuudet.
Sitten Nokia rupesi jarruttamaan. Kesällä 2001 ei Nokia 6310 ollut valmis ja GPRS-puhelimieksi piti ostaa Ericsson R520m, jollaisia oli ollut Aasiassa jo vajaat pari vuotta.
Tuon jälkeen vanhoja malleja tuli uutuutena, kuten 9210 Communicator, jossa oli vanha näyttö eikä ajanmukaista tietoliikennettä. Sitten Nokia myöhästyi simpukkapuhelimissa, mikä ei ole suuri harmi.
Rahaa - ei puhelimia
Nokian tarkoitus on tehdä rahaa - ei puhelimia. Innovatiivinen uusia tuoteinnovaatioita myyvä firma ei koskaan pysty takomaan suuria voittoja (ehkä Apple poislukien) vaan rahat korjaavat juuri ne jotka iskevät lähes uutuuksilla suuriin massoihin.
Benefonilla oli paikannuskännykkä jo 2003, moniko muistaa?
Ei se
Joo luova toiminta ei lienee nokian vahvuuksia.
Perässä on joutunut kulkemaan formaateissa saranaläppärit ja kosketusnäytöt.
Olisikohan muutoksen aika.
Kehitysyksiköitä ajetaan alas joka on tietenkin oikein jos kehittäjät eivät kehitä.
OVI se humoristinen kyhäelmä ehkä kuvastaa yrityksen johtajuuden olevan hukassa.
Muutenkin pitäisi tuotevalikoimaa karsia kaupat kun on näitä muovimokia
ja keskityä valmistamaan asiallisia ja käytännöllisiä viestintäpäätteitä.
Kallasvuo ja E71
Kaikkein huvittavinta Nokiassa on Olli-Pekka Kallasvuo, joka kehuu, että Nokia E71:n markkinaosuus Nokian sisäisissä palavereissa on 90%. Mikä oli otos ja kenen puhelimilla Nokian johto, joka Kallasvuon kanssa palveeraa, puhuu.
Ylin johto saa Nokialta ilmaiseksi puhelimensa, joten siellä ei tosiaankaan ole kuluttajanvalinnaksi muita kuin Nokian puhelimia. Jos Kallasvuolla on Ollilaakin kapeammat hartiat niin kuka tahansa ottaisi riskin eläkekertymälleen käyttämällä niitä puhelimia, joita kuluttajana haluaisi pitää.
Kallasvuo tietenkin yrittää löytää edes jotain myönteitä kerrottavaa, mutta ei silti pitäisi aliarvioida kuulijaa ja lukijaa aivan näin paljon. On vanha poliittisen toimittajan peukalosääntö se, ettei koskaan voi riittävästi aliarvioida lukijaa. Ollila oli ylioppilaspoliitikko, Kallasvuo ei ollut.
Innovaatiota kerrakseen
Tulee mieleen sellainen pikkujuttu, kun vastaamattoman puhelun ja saapuneen viestin merkkivalo - siis sellainen joka alkaa vilkkumaan, jos on puhelu tai viesti tullut.
Kumisaapastehdas on päässyt tuohon kiinni vasta viime vuonna, vaikka muistan sen löytyneen länsinaapurin puhelinlaitteesta jo yli kymmenen vuotta sitten (melkein sama pätee vaikka automaagiseen näppäinlukkoon tai johonkin muuhun pikkujuttuun) - toki senkin pystyy ehkä käsittämään, että ne siellä Botnian lahden länsipuolella teki puhelimia jo silloin, kun Suomen Gummitehtaalla ei ollut mitään suunnitelmiakaan puhelinten valmistuksesta...
Joo
Vaimo huutaa ettei osaa vastata vanhaan nokialaiseeni, mutta osaa ajaa erillaisia autoja heti kun rattiin käy, ihmeellistä.
Vilkkuihan se jo 2004
Kyllä Nokian 5140:ssa oli tuo vilkkuvalo jo kun se tuli markkinoille 2004 vai olisiko ollut jo 2003. Mainio systeemi, kuka sen sitten lanseerasikin, saisi olla jokaikisessä puhelimessa vakio-ominaisuutena.
Jep, johtuu siitä, että
Jep, johtuu siitä, että patentti on Motorolalla. Aikaisemmin on siis laskettu, että on tuottavampaa myydä ilman vilkkua, kuin vilkulla ja maksaa rojalteja. Nyttemmin ehkä tehty jotain patenttivaihdoksia, tai muuten kierretty patentti.
Kohtalo
Summa summarum
Google tulee summaamaan käyttäjiensä prosesseja Nokian kotikentälle.
G-kapula onkin tyhmä pääte, kaikki prosessointi tapahtuu Summan konehallissa.
Kuka tahansa voi jo tällä hetkellä hankkia sähköpostikseen Gmailin joka toimii samalla periaatteella.
Nokia, confusing people
Nokian strategia on nyt joku ihme sekoita ja supista. Eri kännykkämalleja suolletaan siihen malliin, että kuluttajat ei enää pysy mukana kehityksessä. On suunnattoman vaikea muistaa eri mallinimiä, niiden ominaisuuksia/vajavaisuuksia.
Kun muut valmistajat tuovat markkinoille selkeämpiä, käyttäjäystävällisiä kännyköitä, niin Nokia näyttää auttamattoman kömpelöltä. Edes siitä ei ole apua, että on aikaisemmin omistanut Nokian, sillä uusien mallien käyttöliittymä ja valikkorakenne on sekava.
Ei siis mikään ihme, jos kuluttajat hylkäävät Nokian, sillä muiden mallien ja niiden nimien/ominaisuuksien opetteleminen on helpompaa, kuin Nokian.
Nokia on siirtynyt vaarallisille vesille ja siitä seuraa se mitä tapahtui Nokian innovaatiolle, N-Gagellekin. Pian Nokia on vain kaukoidässä toimiva kokoonpanotehdas, joka tekee puhelimia muille brändeille. Tuotekehitystä ei enää ole, innovaatioita ei enää ole.
Ei enää hallinnassa
Tuotevalikoma ei hallittavissa suunta ei hallinnassa.
Strategia ei hallinnassa.
Henkilöstö supistukset hyvin hallinnassa.
Nokian puhelin
Olen omistanut noin kymmenen kannykkaa, mutta koskaan ei ole ollut Nokiaa. Motoroloja ja Sony-Eriksoneja olen vaihdellut tasaisesti ja ollut tyytyvainen. Minulle riittaa peruspuhelin, jolla voi soittaa ja johon voi ottaa vastaan puheluja ja SMS viesteja. Tietsikana pieni lappari ja kotikoneena suuri lappari, jolla voi katsoa TV:ta.
Miten kuukaan jaksaa surffailla postimerkinkkoiseselta naytolta mitaan? ja kuka on jatkuvasti kokoaika online tilassa.
Eipä tarvitse vaihdella
Minulla on ollut 15-vuoden aikana aina Nokia, nyt on kolmas käytössä. Ihan OK.
Ohjelmistojen läsnäolo online-tilassa.
On kyllä suppea näkemys, että Googlella olisi online-ohjelmistojen markkinat hallussa. Kyllä esim. salesforce.comilla ja Microsoftilla on tässä sanansa sanottavana. SaaS-puolella ei ole viimeistä sanaa vielä sanottu suuntaan eikä toiseen, enterprise-markkina on vasta kehittymässä.