Sunnuntai 27.5.2012

Pentik – Made in Finland, vai…?

Luotu: 
16.2.2009 18:03
  • Kuva: Uusi Suomi
    Pentik-liike Helsingin Pohjois-Esplanadilla

Posiolainen keramiikka- ja sisustusketju Pentik palkittiin Kauppalehden teettämässä tutkimuksessa Suomen yhteiskuntavastuullisimpana yrityksenä. Menestyneenä Suomi-brändinä tunnettu Pentik ei vastuullisuudesta huolimatta kerro, missä sen tuotteet on valmistettu.

Uusi Suomi kysyi asiaa yrityksen toimitusjohtajalta Pasi Pentikäiseltä.

– Se ei ole lakisääteistä, Pentikäinen vastaa.

Pentikäinen paljastaa, että yhtiön tuotteista peräti noin puolet tuotetaan Suomen ulkopuolella. Kauppalehden mukaan tuotteita valmistetaan muun muassa Baltiassa, Puolassa, Turkissa, Kiinassa ja Vietnamissa.
Pentikäinen myöntää, että raha vaikuttaa asiaan.

– Raha on syy, mutta ei ainoa syy. Olisi kiva tuottaa kaikki tuotteet Suomessa, mutta täällä ei ole kaikkia materiaaleja eikä kaikkea osata tehdä täällä.

Pentik on posiolainen perheyritys, jonka Anu ja Topi Pentikäinen perustivat 1971. Vajaassa 40 vuodessa Pentikistä on kasvanut kansainvälinen 80 myymälän ketju, joka kuitenkin muistaa mainostaa lappilaista alkuperäänsä.

– Yksikään suomalainen ei luule, että kaikki Pentikin tuotteet tehdään Suomessa, Pentikäinen vakuuttaa.

– Ei tätä piilotella.

Pentikin tuotteista Suomessa tehdään muun muassa kaikki lautaset, kupit ja muut keramiikkatuotteet, kahvi- ja teevalmisteet, postikortteja ja serviettejä. Suomessa on myös oma kynttilätehdas.

Pentikäisen mielestä alkuperämerkintöjen puuttumisen suhteen Pentik ei ole mikään poikkeustapaus.

– Samaa voisi kysyä Iittalalta tai Aarikalta, hän päättää.

Pentik työllistää Suomessa 300 ihmistä. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli Kauppalehden mukaan 35,3 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen oli 14 prosenttia. Nettotulosta yritys takoi hyvin, yli neljä miljoonaa euroa.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

simo L

"Tuotteeseen on henkisesti vaikeaa laittaa lappu, jossa lukee Made in India, toimitusjohtaja Pasi Pentikäinen myöntää lehdessä." Ei siis piilotella, on vain henkisesti vaikeaa. Nyt kriistyöntekijä(t) asialle!

Veteraani

Milloin on kotomaani Suomi?

Hyvä Uusi Suomi, yritetään kuoria jyvät akanoista - siitäkin
huolimatta mitä yrityksen toimitusjohtaja vastasi: "Raha on .."!

Toimitusjohtajan mukaan laki ei velvoita ilmoittamaan
valmistusmaata. Siitä huolimatta kysympähän vaan: Kävin
eräässä Pentikin myymälässä ja kysyin jotakin tuotteen
valmistusmaasta, myyjä / liikkeenhoitaja suorastaan vimmastui:
"Meillä myydään vain kotimaassa valmistettuja tuotteita".

Kuinkas näin toimitusjohtaja?

mariax

Meillä on pari huopaa, jotka on ostettu Baltiasta suoraan tehtaalta tehtaan hinnalla, vajaa 10 e. Tehdasta pyöritti suomalaisyntyinen mies paikallisen vaimonsa kanssa. Maa oli Liettua. Tehtaalla ommeltiin surutta Aito suomalainen tuote-lippuja mm. Pohjanmaan kankureiden tekemiksi väitettyihin pellavatuotteisiin. Että tällaasta pohjalaisuutta! Valetta siis.

Vieras

Nim. mariax, varmaan tarkoitat Lapuan Kankureita. Sivuillaan kertovat tuotannosta Liettuassa. Alla linkki:

http://www.lapuankankurit.fi/fi/tuotteet/huovat-peitot/etusivu/

Itselläni on Kankureiden villahuopa myös ja tarkistin mitä tuotelapussa lukee: "Designed by Lapuan Kankurit" ja tuon alla "Finland". Ei siis tuosta selviä, että olisi Liettuassa tehty, mutta Kankureiden sivujen tietojen perusteella niin voi itse päätellä. Ei siis ilmeisesti ole pakko ilmoittaa valmistusmaata tuossa tuotelapussa?

matttimayranpaa

Yhteiskuntavastuu on paljon muutakin, kuin missä myytävä kama on valmistettu. Lappilainen yritys ja suomalainen brändi. Brändi kuin Nokialla, volyymi vain paljon, paljon vähäisempi.

Lähes 40 vuoden nousukiito, perheyrityksenä ja tuotteet (vain) tavallista terndikkäämpiä kodin käyttöesineitä.

Menestystä vastakin, talouden taatumassakin!

TakojaIlmarinen

Nyt kerrotaan mitä tehdään Suomessa.
Jos tuntee tuotteet voisi siitä päätellä että kaikki muu tehdään "Intiassa"?

Samaa linjaa kuin kepu on meille syöttänyt vuosikymmenet.
Puhdasta suomalaista ruokaa - taitaa sekin olla pian tehty ulkomailla?
Ainakin muista maista tuodaan viljaa "suomalaiseen leipään", joka saattaa
käyttää paistamiseen Venäjältä tuotua sähköä ja paistajana on jostain muusta maasta muuttanut työsiirtolainen.

semi

Työllistää 300 ihmistä Suomessa ja 500 lasta intiassa, on parempi olla paljastamatta mistä intialaisesta lähteestä tuotteet on kotoisin. Ihan kotimaista vain, nyt olisikin paikka tutkivalle journalismille ja Seiska Päiväälle, onko Pentikäisellä salasuhde missin kanssa tai jonkun jääkiekko vaimon.?
kansan pitää saada tietää totuus.

Vieras

Olet aivan oikeassa. Aloin muutama vuosi sitten reissuillani aina poiketa (usein kotikutoisissa ja kulahtaneissakin) käsityöläis- ja kotiteollisuusliikkeissä Suomessa. Aikamoisen sälän keskeltä löytyy melkein aina hyviä ideoita ja upeita totetutuksia. Ja hinnatkin panevat ihmettelemään, miten käsin tehty voi vielä nykyään olla myös edullista. Erityisesti tekstiilit.
Ja kotonani käyvät vieraat ihmettelevät, mistä erikoiset tyynynpäälliset, kynttilänjalat ja keramiikka oikein ovat kotoisin. Hinnat ovat kilpailukykyisiä jopa (myös arvostamani) Pentikin kanssa.

ginssi

Ihmisten sanat ja teot ovat eri asia. Kotimaista arvostetaan, mutta sankoin joukoin vaelletaan halpamarketteihin ostamaan ulkomaista, kun halvalla saa. Kotimaisuus ei myy, tiedän sen kun istun ypöyksin kotimaisten tavaroitteni myymälässä. Välillä käydään kyllä katselemassa, mutta harvalla on varaa... Vaikka ei kai heillekään makseta thaimaalaista palkkaa?

seppoilmari

Valmistettu Finlandia nimisessä kylässä jossakin idässä päin.

Lapsityövoiman käyttö ei este, pienisormisena ovat näppäriä ja vähäruokaisia.

Valmistutamme, tuomme ja myymme kaikkea teille tarpeetonta tavaraa rahat mulle
roina sulle.

Ilkka Luoma

On hyvin selvää, että suurin osa tuotteista, varsinkin lukumääräisesti on ulkomailta, helppo arvata: Kiinasta, Vietnamista ja Intiasta... mutta esim. jokin koriste-esine, joka myydään suomalaiselle kuluttajalle, maksaa rajalla esim. 3 euroa, niin se myydään ulos loppukuluttajalle noin 20 eurolla, sis. alv. - siis alv. on jo enemmän kuin tuotteen "rajalla hinta" ilman mitään tulleja yms...

Kotimaisuusaste hinnasta on korkea, vaikka tuote on Kiinasta - näin se menee... Jotain savikuppeja yms. tehdään varmaan vielä Suomessa? Suomessa on kalliit tuotantokulut. Kiinassa palka on keskimäärin 80-120 euroa/kk, Suomen palkat ovat alimmillaan noin 1.350-1.400 euroa/ kk. Pitää muistaa, että Pasi Pentikäinen työllistää paljon suomalaisia myymälöissään, hekin maksavat veroa ja kuluttavat - yhteiskuntavastuuta on monenlaista...

Ilkka Luoma

Timo Tapaninen

Olen nähnyt varsin läheltä Pentikin tarinan kehittymisen ja itsekin työskennellyt muutaman kuukauden tehtaalla. Pentik brändi on kehittynyt keramiikka astioiden valmistajasta sisustusmyymäläketjuksi. On aivan luonnollista, että siinä vaiheessa kun tuotteiden määrä alkoi kasvaa ja niistä alettiin tehdä kodin sisustuksen kokonaisuuksia oli pakko siirtyä oheismyyntitavaran hankkimiseen muualta. Pienten lähinnä keramiikkatavaran kanssa myytävien oheistuotteiden tekeminen itse, ei voi olla kannattavaa, sillä myyntimäärät pitäisi olla niin suuret.

Itse posiolaisena olen hyvin ylpeä Pentikistä ja tulen aina viemään Pentikin tuotteita tuliaisiksi, missä kissanristiäisissä ikinä kuljenkaan.

Comment7

"Kyllä julkiseen uutisointiin kuuluu tiedonanto-missä tuoteet on
valmistettu-olkoon paikka sitten Suomessa tai ulkomailla=ulkomailla!

"Ei Turussa" vaan ulkomailla-Turun rajojen ulkopuolella täsmennettynä-kun nuo porvarit taas eivät tienneet reviiriään-rakennetaanko ahtaaseen
keskustaan autoparkki jonka kaupunki takaa ja Toriparkki Oy rahastaa suorastaan törkeiden vaihden jälkeen-sama kuin otettaisiin ortodoksisen kirkon kahden piispan tekemiset yksityishenkilöinä tarkempaan syyniin-ne otetaan mutta muuta reittiä-sillä näinh pitkälle ei kirkossa olkoon mikä tahansa saada mennä"!

Pentikin valmistaja kuvio on tarkasti tiedossa-kertokoot itse-niin ei
tarvitse palata asiaan!!

"Miten se on-onko uskonto se-jossa privattibisness rehottaa"!!

Kysykää ensin ort. kirkollishallituksen kautta asiaa ja puuttukaa pieninkiin yksittäisiin asioihin-sillä me tuomme asiat julkisuuteen¨
kevään aikana tarkasti!

Jos haluatte yhteistyötä-kaivakaa meitä esiin!!

Tervesisiä Tampereelta.

Vieras

Mieleni ei tee ostaa yhtään Suomessa valmistettua tuotetta. Miksi ihmeessä maksaisin Suomi-lisää ja samalla kannustaisin jatkamaan epätervettä tukityöllisyyttä?

nobody

Tiedossahan tämä on jo ollut iät ajat, kuten Arabian sesonki Muumimukien teettäminen halpalandiassa... ihan sama, mutta sikäli ikävää, että jos turistit ajattelevat vievänsä kotiin jotain "uniikkia suomalaista" ja ostavatkin lähes kotiseudun tavaraa....

Helena Laakkonen

Anu ja Topi Pentikäinen ovat tehneet mittavan uran, joka on pitkän ja ajoittain raskaan uurastuksen tulosta. Sitkeys ja oikeanlaiset visiot ja valinnat (välillä on menty metsäänkin rytisten) näkyvät liikevaihdossa tänä päivänä. Me suomalaiset kuluttajathan teemme valinnan ostamalla tuotuja tuotteita. Jos ei olisi kysyntää, ei olisi tarjontaakaan. Jos tuontitavaroiden tuottajilta ja tekijöiltä vietäisiin tämäkin mahdollisuus ansaita elantonsa, se olisi kohtuutonta. Olen varma, ettei Pentik käytä lapsityövoimaa. Itsekin käsityöläisenä kärvistelen nälkärajalla. Suomessa ei elä pelkällä kättensä työllä kuin aniharva. Luomisen ilo kuitenkin kattaa vaivan.

Munkkiniemen Kreivi

Eikös tuolle kupintekijä-krääsäkauppiaalle Anu Pentikille puuhattu pari vuotta sitten rohvessoorin arvonimeä?

Ei mennyt ihan läpi, taisi tulla käsityöneuvos.Jotain sentään.Ja Linnan kutsuja satelee...

No, sehän on maan tapa, Dannystakin hinguttiin musiikkineuvosta;-)

Muuten ei tarvii kun kattella minuutti ympärilleen Pentikin tai minkä muun tahansa rihkamakaupan touhua niin käsittää yhden asian:

Seksistähän tässä on kyse. Tai siis seksin puutteesta. Tarkemmin: Keski-ikäisten naisten seksin puutteesta, jonka pääasiallisimpia ilmenemismuotoja (syöpöttelyn ohella) on turhan roinan shoppailumania.

Vieras

Vanhana "arabialaisena" katsoin jo vuosia sitten Marimekon
kukkaistuopin pohjaan. Englantilainen valmistajahan se siellä.
Soitinkin johtaja Paakkaselle ihan mielenkiinnosta asiaan,
kotimaisuutta ja eritoten Arabian laatua ajatellen.
En ymmärtänyt vastausta.
Usein nähdessäni esim. kauppakeskuksen käytävällä näitä mukeja,
kurkistan pohjaan. Kyllä siellä hintalapun alla on jatkuvasti
Made in England.
Takuulla kuitenkin on kyseessä tuote, johon kotimaassa on mate-
riaalia ja osaamista

mariax

Kyseessä on varmaankin Lapuan Kankurit. Heidän tuotteensa tehdään silminnäkijähavainnon perusteella liettualaisella työvoimalla Kaunasten lähellä kazakstanilaisesta puuvillasta. Eihän siinä mitään pahaa ole, tietenkään.
Mutta miksi niihin ommellaan Suomi-liput ja pohjalaisella sananparrella höystetty mainoslause, jos vain ns. design on suomalaista.
Mikä osa näissä tuotteissa siis on suomalaista?
Hineoa on se, että liettualaiset naiset saavat kurjaan asemaansa hiukan kohennusta, vaikka palkat ovat uskomattoman pienet. Kyse on tietenkin puhdasverisestä riistosta, kai sen nyt jokainen älyää...

Sivustaseuraaja

Pentikin pomon mukaan suomalaiset "tietävät", etteivät kaikki heidän tuotteensa ole kotimaassa valmistettuja. Eivät muuten tiedä, vaan luulevat niiden olevan posiolaisia. Niin luulin minäkin. Nyt en enää Pentikkiä osta, enkä käy pohjoisen reissuillani siellä "muka tehtaalla" vierailemassa. Eipä silti, ei sieltä Lapin turistipaikoilta juurikaan oikeaa lappilaistuotetta enää löydy. Kannattaa mennä katselemaan ja kyselemään pikkuteiden varsien tarjontaa.

Vieras

Muuten lopetti syksyllä kaikkien mukien tekemisen ja
siirti tuotannon mukien osalta kokonaan thaimaahan.
Eli sesonkimukit ovat vain selitys, 100% mukeista tulee nyt
ulkomailta. Muumit kunniaan!

Vieras

Muuten lopetti syksyllä kaikkien mukien tekemisen ja
siirti tuotannon mukien osalta kokonaan thaimaahan.
Eli sesonkimukit ovat vain selitys, 100% mukeista tulee nyt
ulkomailta. Muumit kunniaan!