Valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) esikunta joutui tänään perjantaina oikomaan Urpilaisen haastattelusta saatua käsitystä kansainväliselle lehdistölle.
– Suomi varoittaa voivansa erota eurosta velkojen yhteisvastuun vuoksi, brittilehti Telegraph kirjoittaa Urpilaisen Kauppalehdelle antaman haastattelun pohjalta.
Urpilaisen eritysavustaja Matti Hirvola kertoo välittäneensä kansainväliselle medialle viestin, jossa tämä kova tulkinta kiistettiin.
– Suomi on sitoutunut eurojäsenyyteen ja pitää euroa hyödyllisenä. Väitteet, että Suomi uhkaa lähteä eurosta eivät pidä paikkaansa. Suomi ei tue lisääntyvää yhteisvastuuta alueella, sanotaan Hirvolan lähettämässä viestissä.
Henkilöt:


Kommentit
Johana sitä riemua kestikin.
Älä muuta virka ! Järjen valo sammui taas..
Siis mitä se Jutta nyt sönköttää? Vastustetaan yhteisvastuita mutta jos ne kuitenkin otetaan käyttöön, Suomi pysyy eurossa loppuun asti. Siltä se kuulosti että Suomi nöyrtyy isojen poikien tahtoon. Tosin poliitikot ovat kuin naiset, eivät puhu suoraan asioista.
Jutta näyttää melko ryytyneeltä. Taitaa stressi olla melkoinen.
Siis miten kukaan voi koskaan sotkea asioitaan enemmän kuin Jutta Urpilainen ja hänen esikuntansa. Saa nähdä mitä seuraavaksi.........
Viron päämediassa julkaisiin uutinen, jonka mukaan Urpilainen olisi sanonut, että jos Suomi joutuu maksamaan muiden velkoja niin Suomi mieluummin harkitsee eroa rahaliitosta:
http://www.e24.ee/899804/minister-teiste-vola-tasumise-asemel-soome-pige...
Lukiessani uutista ajattelin, että kuinka ollakaan Urpilainen on mielestäni oikeassa sanoessaan näin - tässä tilanteessa. Vielä eilen en olisi arvannut olevani tänään sitä mieltä.
Näyttää että olinkin hätäinen ajatuksessani.
Et hätäinen, mutta yltiöoptimisti kun luulit Urpilaisen tulleen järkiinsä.
Joo, paitsi eiku. Mitä uutta?
Pelikenttä on isompi kuin näkökyky. Kuten ennenkin.
Pelaten kahteen maaliin, menee luotto kaikilta.
Vaihtoon.
Se kannattaa Jutan pysyä poissa kylvystä, pienkoneista ja jättää teet juomatta muutama viikko.
Die Welt-lehden asiaa koskevan uutisen kommenteissa riemuitaan, että vakavasti otettava AAA maa Finnland on hallitustasolla rohkeasti astunut esiin kritisoimaan rahan lähettämistä ongelmamaille ja niiden pankeille. Suomea kannustetaan jatkamaan ja heidän mielestään Saksa voisi koventaa linjaansa. Kannatan.
Mitä ihmeen sekoilua? Ja Katainen on hiljaa.
Kuten Kalevi Onnela, kannatan näkemystä . Die Welt on Saksan arvovaltaisin lehti.
huomattavissa määrin ministerimme selittelevät ja oikovat enemmän ja enemmän, taitaa se keisari jo olla munasillaan ja illuusio vaatteista katoamassa
No johan se Jutan todellinen kanta tuli esiin: Rahat pois tyhmiltä suomalaisilta, kun eivät ne niitä kuitenkaan osaa oikein käyttää.