Lentoyhtiöiden välinen hintakilpailu on saamassa syksyllä rajuja piirteitä, käy ilmi hakukoneyhtiö Travelmarketin lentojen hintoja seuraavasta indeksistä.
Erityisen aggressiivisesti Suomen markkinoilla toimii SAS:n omistama Blue1, jonka hinnat ovat painuneet todella alas.
Travelmarket laskee, että Blue1 tarjoaa esimerkiksi Oulu-Kööpenhamina-välille lentoa halvimmalla hinnalla 85 euroa eli 3,43 euroa sadalta kilometriltä. Esimerkiksi Finnairin tarjouslento Helsingistä Kööpenhaminaan maksaa 99 euroa, mikä tekee 8,9 euroa sadalta kilometriltä.
Yhtiön selvityksessä Blue1:n hinta-ale on painanut alas jo Finnairinkin hintoja. Alen syynä on Travelmarketin maajohtaja Mikko Vartiaisen mukaan Blue1:n uusi strategia.
- Blue1 toteuttaa uutta strategiaansa, jossa liikenne on suunnattu viideltä maakuntakentältä Kööpenhaminaan SAS:n jatkolentoja ajatellen. Ottaa aikansa ennen kuin matkustajat löytävät uudet yhteydet ja sen vuoksi Blue1 joutuu edelleen houkuttelemaan asiakkaita alennettuilla hinnoilla, Vartiainen arvioi.
Travelmarketin lentohintaindeksi näyttää lomasesongin jälkeen selvää laskua halpojen lentojen hinnoissa. Indeksiin on haettu heinäkuussa lentoja Suomesta. Indeksi näyttää yhden hetken hinnat ja ne ovat suuntaa-antavia. Tutustu Travelmarketin lentoindeksiin yhtiön verkkosivuilla.


Kommentit
Noilla kilometrihinnoilla Köpikseen ei lennä syksyllä kukaan.
Miten toi laskukaava ei mun mielestä vaan osu kohdalleen? Kuulostaa sellaisilta hinnoilta, että itse voisi lentää maksimissaan Helsinki-Turku välillä. Helsingistä rovaniemelle noilla hinnoilla tekee jo aika pahaa.
Eikö köpikseen ole helsingistä kuin 11 kilometriä? Ja silti en ole tajunnut käydä koskaan.
Jaahas. Toimittajan laskukone näyttää tehneen hauskan kepposen ja muuttanut euroa sadalta kilometriltä muotoon euroa kilometriltä.
Korjataan ja pidetään pieni tauko hakaten päätä seinään.
Kiitos ihmiset huomautuksesta.
Näillä luvuilla Oulusta Köpikseen on vain noin 25km. Ei kannata lentää.
Kokeilkaapa etsiä noita tarjoushintoja. Ilmoituksissa on kaikenlaisia tosi halpoja lentoja, vaan kun menet sitten esim. etsimään lentoa Helsinki-Köpis meno-paluu hintaa 89 euroa jota tuossa tälläkin sivulla mainostetaan, et muuten löydä ko. halpalentoa.
Hinta on alkaen hinta, ja tuommoista hintaa ei ole olemassa kuin ehkä yksi lento joskus vuoden päästä.
Toisinsanoen lehtoyhtiöiden halvat hinnat ovat täyttä tuubaa ja nykyään kuluttajaviranomaisen kehoituksesta käytetään tekstiä alk.