Google kertoi tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa tarkemmin Haminan palvelinkeskussuunnitelmistaan.
Google uskoo projektin työllistävän vaikutuksen olevan noin 200 miestyövuotta.
Valmis keskus työllistää noin 50 vakituista työntekijää, esimerkiksi insinöörejä, teknistä henkilökuntaa, vartijoita, ruokapalvelu- ja huoltohenkilökuntaa sekä alihankkijoita.
Palvelinkeskus eli datacenter pyörittää osaa Googlen palveluista, kuten Google-hakukonetta, Gmail-sähköpostia sekä Google Maps -karttapalvelua.
Alustavat testit alkavat vuoden 2010 alkupuolella, jolloin keskus alkaa vähitellen avautua.
Google investoi projektiin noin 200 miljoonaa euroa, johon on laskettu mukaan tehtaan hankintahinta. Stora Enson ja Google välisen kaupan yhteydessä tehdasalueen hinnaksi ilmoitettiin noin 40 miljoonaa euroa.
Stora Enso ja Google ovat sopineet, että osa tehdasalueesta luovutetaan edelleen Haminan kaupungille muuta teollista käyttöä varten.
Paperin tuotanto lopetettiin Summan tehtaalla tammikuussa 2008, eikä tuotantoa jatketa.

Kommentit
Sankarimme Google
Hyvä Google!
Olisi kiva nähdä joku arvio siitä, kuinka monta ihmistä oikeasti on työllistetty Suomessa Googlen toimesta.
Mukaan luettuna siis kaikki hakukonemarkkinointialan työntekijät ym.
Kauhea haloo
viidestäkymmenestä työpaikasta.
Google
Googlehan työllistää myöskin hakukoneyhtiö Vihtorin kautta Porissa ainakin,lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa...
Myönteistä uutisointia
Myönteistä uutisointia olisi ilmoittaa myös elintarvikekioskin avaamisesta paperitehtaiden maakunnassa-