Torstai 18.12.2014

Tästä syystä Espanja rysähti tänään

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.7.2012 18:54
  • Kuva: All Over Press/EPA
    Kuva
|

Espanjan joukkovelkakirjojen korko nousi ennätykselliseen lukemaan tänään, minkä seurauksena osakemarkkinat vajosivat. Espanjan taantuma on syventynyt ja euron arvo laskenut edelleen.

Espanjan 10-vuoden joukkovelkakirjojen korko nousi 7,5 prosenttiin tänään, kertoo The New York Times.

Koron nousun taustalla on ilmoitus Espanjassa, jonka mukaan Katalonia liittyy niiden maakuntien joukkoon, jotka voivat tarvita valtiolta apua, Bloomberg kertoo.

Korko on nyt tasolla, joka monien analyytikkojen mielestä voi ajaa Espanjan yhtä huonoon taloudelliseen tilaan Kreikan kanssa, kertoo The New York Times.

Kreikalla pelätään olevan vaikeuksia pysyä säästötavoitteessaan. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, EU:n komission ja Euroopan keskuspankin EKP:n troikka menee huomenna Kreikkaan arvioimaan valtion säästötoimia, Bloomberg kertoo.

Espanjassa on nyt nähty kolme peräkkäistä vuosineljännestä talouden taantumaa. Talous taantui juuri päättyneellä vuosineljänneksellä 0,4 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen, The New York Times kertoo.

Lehden mukaan euro laski alimmilleen kahteen vuoteen verrattuna dollariin. Euron arvo on tänään maanantaina alle 1,21 dollaria.

Osakemarkkinat rysähtivät alas myös Yhdysvalloissa tänään, The New York Times kertoo.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juhani Putkinen

Espanjan ja espanjalaisten pitää oppia elämään suu säkkiä myöten - ei saa syödä enempää kuin tienaa.

Sama koskee tietysti myös Suomea ja suomalaisia.

Menot pitää leikata tulojen mukaisiksi.

Lainaa saa ottaa VAIN tuottaviin investointeihin - EI kulutukseen.

Johan Von

Ei espanjalla Kreikan pelkoa. Konhan pankit ja yli-inokkaat asunnon ja muun kulutustavaran ostajajat realisoisivat tilanteen. Ja hyväksyisivät, ettei aina voita vaan joskus häviää. Jos muutama pankki kaatuu se kaadetakoon valtion syliin. Tämä opettaisi pankkeja myös elämään ilman valtion apua. Kreikasssa asia on eri siellä tulee olemaan puute leivästä. Ja aivan oikein ei suoessa kannata taputtaa käsiä. Meillä asia ei vielä ole aikanut laukeamaan. Pelkään syksyä ja talvea kun varmasti pudotaan., mutta toivottavasti ei välimeren maiden kastiin.

Toimi Kankaanniemi

Niinpä niin, " Espanjan ja espanjalaisten ptää oppia elämään suu säkkiä myöten".

On vaan niin, että nyt on myöhäistä jaella tuollaisia neuvoja heille kuten Kreikalle, Italialle, Kyprokselle jne.

Espanja huseerasi EU:n ja matalan eurokoron piikkiin vuosia. Nyt on maksun aika. Mistään eivät löydä sellaisia säästöjä, joilla olemassa oleva velka ja siitä riistokorkoja perivät saksalais- ym pankit vaativat. Konkurssi on edessä, ellei EVM pelasta mm. suomalaisten piikkiin. Ja kyllähän Kataisen hallitus tukee.

Nyt on syytä sanoa Kataisellle, Urpilaiselle, Arhinmäelle, V Niinistölle, Haglundille ja Räsäselle, että "Suomen on alettava elämään suu säkkiä myöten". Nyt he ottavat uutta velkaa ja valtavia vastuita. Piikki kiinni!

Erkki Penttinen

Elätte maassa jossa on maailman tyhmin lukutaitoinen kansa.Täällä ei ole enää
järkeä missään päätöksissä ja tulevat sukupolvet syntyvät maahan joka ei pysty niitä enää elättämään sillä koko maan rahavarat menevät eteläeuroopan ja saksan
pankin velkoihin ja korkoihin.Suuri valtiomies Katainen & Lipponen& Urpilainen
ja Kiviniemi hoitivat suomen asiat niin että nyt maksamme kreikan ,espanjan
valtionvelkoja vuoteen 3012 saakka.

Hannu Mikael

Espanjan talouden koko surkeus ei ole kokonaisuudessaan vielä edes paljastunut pankki-, ja maakuntatasolla.
Pankeille kaatuvat parin miljoonan myymättömän asunnon luottotappiot, ja maakuntatasolla elettiin leveästi velkavetoisena.
Seuraavana vuorossa myöhemmin on mitä ilmeisimmin Italia.

"Italia harkitsee avunpyyntöä euromaille

Italian valtiolla on tänään iltapäivällä velkaa 1 946 miljardia euroa eli 32 247 euroa jokaista kansalaistaan kohden. Saapasmaa on maailman kolmanneksi velkaantunein maa Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen.Italia on kolmanneksi suurin euroalueen talous. Velkaa sillä on kuitenkin 120 prosenttia bkt:sta, mikä tekee Italiasta Euroopan toiseksi velkaisimman, heti Kreikan perään.

Saapasmaan on löydettävä sekä tänä että ensi vuonna 415 miljardia euroa uutta lainaa rahoittaakseen erääntyviä velkojaan. Summa on huikea, sillä se vastaa noin 25 prosenttia Italian bkt:sta."
(Kauppalehti 11.07.)

Erkki Penttinen

Minä pahoin pelkään että siinä siintää EU:n paskanen loppu
sillä sille tunkiolle tulee olemaan tunkua muistakin maista kuin espanjasta joka varmasti seuraa italiaa kuin hullut muhamedia.
Katainen on siinä vaiheessa jo Merkelin järjestämässä palkkiovirassa ja seuraa tyytyväisenä kun ei itse enää tarvitse rämpiä paskassa.

Ossi Onni

Jos Italialla on ongelmia, niin sitten on Suomellakin. Suomen ja Italian velkatasot eivät juuri eroa toisistaan. Itse asiassa Italian velka on vain julkista Suomessa yksityistä, mikä pitää maksaa takaisin. Ennen Italiaa kupsahtavat Hollanti ja Tanska.

Johan Von

Ei ainakaan hallituksen taholta. Kannattais ainkin yritää lukea syitä miksi mikin maa on pulassa. Ja vielä kannatais mietiiä ja vaikka yrittää laskea mitä euron hajoaminen merkitsee. Ja enenkaikke muistaa suomen markan asema ennen -90 lukua ja pikkasen jälkeenkin. Tätä viimemainuittua kun tutkaillee, Niin kannataa hakea jo köysi valmiiksi jos siihen mennään.

Jouni Santakari

Here is a prime investment idea; borrow 1 Bln Eur from a Chinese bank for 2,5% for 10 years and invest that on Spanish 10 year bond for 7,5% interest. If Spain falls, other Euro countries will guarantee your investment. 500 Million easy money in 10 years time - where is any risk in any of that ? I'm sure big banks haven't thought of that by now...