Keskusrikospoliisin komisario Juuso Oilinki antaa kovaa palautetta verottajalle Yleisradion haastattelussa. Oilinki ihmettelee, miksi verottaja ei juuri puutu havaitsemaansa lahjontaan ja korruptioon.
- Käytännössä poliisille ei tule verottajalta laisinkaan ilmoituksia korruptiivisesta toiminnasta. Se on äärimmäisen harmillista, Oilinki sanoo Ylelle.
- Verotarkastajat tutkivat kuittitehtailua, kavalluksia ja veropetoksia. Hyvin usein samoihin rikoksiin liittyy myös korruptiota ja lahjontaa.
Komisarion mukaan verottajan tulisi tarjota hanakammin virka-apua korruption kitkemiseksi Suomesta.
Erityisesti rakennusalan urakkakilpailussa korruptio Oilingin mukaan rehottaa.
Henkilöt:


Kommentit
Maassa maan tavalla. Toiseksi. laiskuus on lahja kunhan sitä osaa oikein käyttää. Kolmanneksi; kun ei tee mitään niin ei tee virhettäkään. Terveiset verohallinnon virkamiehille.
Samassa korruptiorenkaassa ovat mukana myös verohallinnon virkamiehet. Kuka nyt "kaveriaan" käräyttäisi. Systeemi on pohjiaan myöten mätä.
Terveiset vain verohallinnolle, juu.
Tärkeintähän on se, että jokainen euro saadaan vaikka sentti kerrallaan palkansaajan ja yrittäjän tililtä. Ihan toisarvoista kitkeä jotain harmaata taloutta miljooneineen. Ja väkisinkin tulee mieleen, että korruptio siellä ja korruptio täällä. Jos korruptio jätetään ilmoittamatta poliisille silloin, kun sellaista tulee esiin, tulee väkisin mieleen, että taitaa se verotarkastajakin olla ihminen menoineen ...
Tämä on sietämätöntä, kun ei haluta puuttua talousrikoksiin! Virkamiehen päivä on helppo, kun tietyt asiat katsotaan läpi sormien! Jos havaittuihin rikkomuksiin puututaan, sehän tietää itselle lisää TYÖTÄ! Viitsiikö joku???
Kokoomus ja EK ovat mädttäneet verottajankin, Kokoomus on puolue joka vastustaa korrpution ja talousrikosten vastaista taistelua.
Minä en kyllä ymmärrä mitä poliisi oikein haluaa. Ensin väitetään, että korruptio rehottaa, tarkentamatta miten ja sen jälkeen väitetään, että verottaja ei välitä, tarkentamatta miten. Ja taas riittää yleisöllä päivittelemistä.
alkuperäisessä oli enemmän tarkennuksia.
http://yle.fi/uutiset/krp_jarjestaytynyt_rikollisuus_soluttautuu_rakennu...
sori vaan ylen juttu ihan yhtä epämääräistä. Mistä on kyse?
"miksi verottaja ei juuri puutu havaitsemaansa lahjontaan ja korruptioon."
Verottaja ei näihin puutu, koska tämä toiminta on rkp:n ja kokoomuksen erityis-suojeluksessa. Sieltä tulevat näiden puolueiden vaalilahjukset, joten ei nämä mätäpuolueet omaa oksaansa sahaa. Nämä kaksi puoluetta ovat Suomen johtavat petos, korruptio ja kähmintä-saralla. Siksi maamme on kaulaansa myöten suossa.