Keskusjärjestö SAK arvostelee hallitusta veropohjan aukkojen holtittomasta kasvattamisesta. Menojen kasvu on pidetty kurissa, mutta valtiontalouden tulopuolta on veronkevennyksillä leikattu jopa 1,4 miljardia enemmän kuin hallitusohjelmassa määriteltiin, järjestö laskee.
–Tiukan menokehyksen vuoksi kaikki yhteiskunnan ongelmat yritetään ratkaista verohelpotuksia tehtailemalla. Tällä hetkellä valtiontalouden kehys vuotaa tulopuolelta kuin seula, SAK:n ekonomisti Olli Koski kuvaa.
Jos veropohja olisi pidetty laajana, velkaantumisessakin päästäisiin vähemmällä. SAK:n mielestä paniikkiin ei tosin ole tarvetta – velkaantumisaste saadaan todennäköisesti kääntymään laskuun jo seuraavalla vaalikaudella.
Hallituksen tiistaisesta kehysriihestä järjestö odottaakin uusia ja nopeavaikutteisia keinoja edistää työllisyyttä. Elvytyksen tulisi perustua selvemmin menojen väliaikaiseen lisäämiseen.
SAK moittii hallitusta myös höveleistä menolupauksista. Hallitus antaa sitoumuksia menolisäyksistä, mutta varsinaiset menopäätökset ajoitetaan vasta seuraavalle hallitukselle, järjestö sanoo talouspoliittisessa puheenvuorossaan.

Kommentit
Suomella on velkaa 60 mrd
Suomella on velkaa 60 mrd euroa. Jos sitä olisi talouksien suhteessa yhtä paljon kuin Japanilla, olisi velkamme 350 mrd euroa. Japanilla menee velastaan huolimatta erinomaisesti, kansa elää pitkään ja on tyytyväistä elämäänsä.
SAK:n elättäminen verorahoilla siis loppukoon!
Ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus pois.
Vain työttömyyskassamaksun saisi vastaisuudessa vähentää.
Onhan sekin seulana vuotamista, kun verovaroilla tuettua SAK:n varainhankintaa käytetäänkiin satoja tuhansia ay-johtajien omien kultaisten kädenpuristusten maksamiseen.
Pekkarinen esitti lisää huumoria
Kunnallisveron voisi jakaa asuinkunnan ja mökkikunnan kesken.Unohti vai ettei pääomatuloilla elelevät maksa kunnallisveroa.
Työttömien syyllistämis-kulttuuri
Olen viittäkymppiä lähentelevä "vanhan" opistoinsinööri- koulutuksen saanut mies ja nyt ensimmäistä kertaa elämässäni työttömänä.
90-luvun alun lama ei tuntunut missään, kun ylitöitä oli jatkuvasti.
Silloin, kuten myöskään nousukaudella, ei olisi tullut mieleenikään, että joku "saa olla työttömänä" ja nukkua arkisinkin pitkään sekä saada työttömyyskorvausta tekemättä sen eteen muuta kuin pakolliset ilmoittautumiset Työvoimatoimistossa!
Toki on näitä pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät hyvinäkään aikoina edes yritä hakea töitä, mutta heistä valtaosa on niin vahvasti alkoholisoituneita, etteivät he mihinkään työhön kykenisikään ilman todellista ihmeraitistumista!
Vilkaiskaapa vaikkapa Sosiaali- ja Terveysministeriön sivuilta, paljonko Suomessa kuluu vuodessa rahaa alkoholihaittoihin; Aika hirvittävä summa! Taisi olla jotain 5 miljardia euroa!
Eli mikä turha asia veronmaksajille maksaa!
P.S En ole absolutisti.
Haavi auki
tässä saa meikäläinenkin ihmetellä, että mihin ne valtion vippaamat kymmenet miljardit hupenevat. No, ehkäpä kansalaisella kuuluukin olla haavi auki,koska Latu-Matillakin on. Vvm on kuulema täpinöissään eurovaaleista, hyvä kun edes joku on, jostakin. Olisi kai liian reilua näiltä pelottomilta johtajilta kertoa myös tuleville maksajille, että mihin velkarahoja on tähän mennessä käytetty ja mitä niillä jatkossa meinataan tehdä. Sanoisivat edes rehellisesti, että odotettavissa on vain puutetta ja kurjuutta, eikä kenelläkään politiikassa ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä.
SAK:n Koski olettaa taantuman kovin vähäiseksi
Oletuksena täytyy olla, että taantuma menee ohi jo tämän vuoden alkupuolella, eikä työttömyys kasva merkittävästi, jos ennustetaan: "SAK:n mielestä paniikkiin ei tosin ole tarvetta – velkaantumisaste saadaan todennäköisesti kääntymään laskuun jo seuraavalla vaalikaudella".
Tätä vaalikautta ei ole jäljellä enää edes täyttä kahta vuotta; seuraavat vaalit ovat 2011 maaliskuussa. Niitä seuraavat normaaliaikaiset eduskuntavaalit ovat vuonna 2015, joten bruttokansantuotteen pitäisi lähteä selvään, ainakin 4-5 prosentin kasvuun viimeistään ensi vuoden alusta lähtien, jotta nyt tiedossa oleva uusi työttömyys saataisiin poistettua vuoteen 2014 mennessä.
Sellainen kehitys olisi mukava, mutta vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä.
SAK heräilee...
Niin, veropohjassa on aukkoja kun pitäisi suurilleikäluokille taata kaikki privilegiot mitä ovat itselleen haalineet (alkaa tuntua Oskun kirja järkevältä).
SAK voisi katso myös peiliin, missä on ollut ne rakenteelliset uudistukset, joita olisi pitänyt tehdä jo 10 vuotta sitten esim. metsäteollisuuteen ?? Satun vaan tietämään, että Ahoset ja kumppanit ovat olleet suuria jarrumiehiä. No nyt sitten paperimies (sellunkeittäjä) on pudonnut jalustalta ja ihmetellään sormi suussa, että missä mennään?
Totuus on, että veroja ei voi lisätä (paitsi pääoma) tai loppuu keskiluokalta (lapsiperheiltä) happi ! Mitenkäs temppu sitten tehdään ? Tämä maa ei verottamalla pysy pystyssä mutta se voi siihen kaatua !