EU:n ministerineuvosto ja parlamentti ovat päässeet maksuista alustavaan sopuun.
Datan suora hintasääntely koskisi ainoastaan tukkuhintoja. Käyttäjän kannalta tämä on kuitenkin merkittävä muutos. Komission tietojen mukaan osa verkko-operaattoreista rahastaa jopa yli 10 euron megatavukohtaisia tukkuhintoja.
Verkkovierailudatan tuleva tukkuhintakatto alenee vuosittain. Vuoden 2009 heinäkuun alussa tukkuhinta on enintään 1 euro siirrettyä megatavua kohden, vuoden 2010 heinäkuussa 80 senttiä megatavulta ja 2011 heinäkuussa 50 senttiä megatavulta. Tämän toivotaan kannustavan operaattoreita tarjoamaan asiakkailleen datapaketteja kiinteään kuukausihintaan myös ulkomailla.
Uutta hintasääntelyssä on myös se, että käyttöön otetaan datasiirron katkaisurajatoiminto. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelu katkeaa, kun 50 euron maksukatto on saavutettu. Näin estettäisiin jopa tuhansien eurojen yllätyslaskut datasiirron käyttäjille.
Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan lopputulos vastaa erinomaisesti Suomen asiassa asettamia neuvottelutavoitteita.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kerranki jokin hyvä ja
Kerranki jokin hyvä ja hyödyllinen uutinen... Olis kyllä toisaalta nääki byrokratian koukerot datan osalta pistää uusiksi jo edellisen roaming sännöstelyn yhteydessä...
On EU:ssa jotakin hyvääkin
kuten valtion autoverokusetuksen lopettaminen ja tämä.
Jos kyse on uutisen kuvaan surfaamisesta, niin sille pitää asettaa saastutus-, huvi- ja haittavero sekä jätemaksu. Siinä on Vanhanen joka ei ole uutinen.
Viimeinkin
Kuinka paljon potentiaalisia verkon käyttäjiä eri palveluille olisikaan, jos hinnat eivät nykyään olisi pilvissä. Rahastetaan siitä että on ulkomailla tai vain koska pystytään. Kukaan ei uskalla pitää puhelintaan auki, notta ei mätkähtäisi suurta summaa laskuun ja palveluita ei sitten käytä tuskin kukaan. Tarjotaan jatkossa jotain rahanarvoista vastinetta joka saisi suosittelemaan palveluita muillekin tuttaville.
Totta
ihmetyttää vain että miksi halutaan rahastaa niin rajusti ja rampauttaa uutta teknologiaa vaikka se voisi jo mainiosti toimia isommalla skaalalla ja rahan keruu toimisi? no, hetkinen, ehkä verkko velhot tajusivat sen että kaista ei vielä riitä kaikille, joten paremepi pistää ne jotkut maksamaan siitä nenän läpi. hyvä että jotain rajaa odotellessa järkevämpiä systeemejä.