Siuntion kunnanvaltuusto teki viime torstaina päätöksen laskea tonttien hintoja 30 prosentilla. Asiasta kertoo Siuntion kunnanvaltuutettu Kristian Parviainen (sd.) Uuden Suomen blogissaan.
Ennen taantumaa tonttien normaalihinta oli Parviaisen mukaan noin 51 000-77 000 euroa. Nyt hinnat ovat pudonneet noin 20 000 eurolla 35 700-53 900 euroon. Jos tontit käyvät kaupaksi -30%-hinnoilla, ottaa Siuntio yli 400 000 euroa takkiin ja samalla asetetaan naapurikunnat alennuspaineiden eteen.
”Siuntion hullut päivät ovat voimassa kesäkuun loppuun asti, mutta eiköhän RKP, Vihreät, sitoutumattomat ja kokoomus jatka alehintakamppanjaansa sen jälkeenkin”, Parviainen kirjoittaa.
Kunnanvaltuutettu toteaa, että taustalla Siuntion talouden ”väliaikainen parantaminen”. Parviaisen mielestä hintojen romauttamisella on tarkoitus viestiä kuntalaisille, että päätöksentekijät pystyvät parantamaan kunnan taloutta vaikeinakin aikoina.

Kommentit
Siuntiossahan avatiin turvapaikanhakijakeskus
Monikultturipropagadasta huolimatta Siuntio rommas nyt omakotitalorakentajan kannalta. Ei oikein houkuttele.
Aa-haa
Noin selvä syykö alennusmyynnille löytyikin.
Sjundeå on valinnut tiensä. Kristittyjen Herra siuntiolaisia auttakoon.
Vaadimme ilmaisia tontteka Espooseen!
Espooseen on saatava välittömästi ilmaisia tontteja, vaikka sitten kooltaan 89m2, mahtuu siihen ainakin koirankoppi.
niin
Vihtihän aloitti leikin pudottamalla käteisostajille hinnasta -20%..
Siuntion markkina-arvo on laskenut niin kuin pörssin
Kaustisella alennus on 50%!
http://www.kaustinen.fi/PDF/tonttipaatos.pdf
Omakotirakentaja!
Täälläpä puolitettiin talot, ja enemmänkin!
http://dosome.wordpress.com/2009/04/13/ameriikan-jalasmokit/
Varo Siuntiota.
....Ja nostavat sitten taas hintoja ja veroja ja muita.
Muutenkin Siuntion kunnallisvero jo maamme kärkipäässä.
Tai voittehan sitten muuttaa Siuntion Koulutie 1:n slummikerrostaloihin jossa henkisesti ahdistuneet talotoimikuntalaiset kyttäävät teitä ja levittelevät teistä juoruja ja valheita ilman totuuden häivääkään.