Puhtaaksi verkkolehdeksi siirtyminen ei ole tehnyt Taloussanomista kannattavaa.
Tämä ilmenee Lontoon City Universityn tutkijoiden Merja Myllylahden ja hänen tutorinsa Neil Thurmanin Taloussanomia koskevasta tutkimuksesta "Taking the paper out of news: A case study of Taloussanomat".
Tutkijoiden mukaan printistä verkkoon siirtyminen on järkevää ainoastaan silloin, jos lehti on vahvasti tappiollinen, koska kovan kulukarsinnan jälkeen tappiot pienevät. Voitollinen sanomalehti puolestaan voi muuttua tappiolliseksi ilmoitustulojen rajun putoamisen vuoksi.
Taloussanomien kohdalla nähtiin rajua kulujen karsintaa, kun henkilöstömäärä putosi 69:stä 41:een.
Tiedotteessa 16.4. sanottiin, että tutkijoiden mukaan Taloussanomien todellinen kävijämäärä oli viisi kuukautta verkkoon siirtymisen jälkeen 22 prosenttia alhaisempi kuin aiemmin.
Maanantaina 27.4. tulleen tiedotteen mukaan tässä kohtaa oli kuitenkin alkuperäisessä tiedotteessa virhe: viiden kuukauden sijalla olisi pitänyt lukea 6 kuukautta ja kaksi viikkoa.
Lisäksi Myllylahti ja Thurman arvioivat, että Taloussanomien lukijat käyttävät 75 prosenttia vähemmän aikaa puhtaan verkkolehden parissa kuin mitä he käyttivät printtilehden lukemiseen.
Tutkijoiden mukaan Taloussanomien journalismi on muuttunut enemmän kuluttajavetoiseksi ja jossain määrin myös tabloidmaisemmaksi.
Thurmanin ja Myllylahden tutkimus on saanut Yhdysvalloissa tunnustusta. Se on valittu parhaaksi tutkimuspaperiksi Texasin yliopistossa vuosittain järjestettävässä online-journalismin symposiumissa, jossa ovat koolla 17.-18. huhtikuuta maailman johtavat nettimedian asiantuntijat ja tutkijat.

Kommentit
Niinhän se on. Verkossa
Niinhän se on. Verkossa lehti joutuu turvautumaan kohujournalismiin. Muuta keinoa lukijoiden kalasteluun ei ole.
Onko Uusi Suomi
Onko Uusi Suomi kannattava?
Koska julkaisette tilinpäätösluvut?
Uusi Suomi paperille
Olispa kiva sellainen palvelu jossa voisi uudensuomen artikkeleita ja kommentteja ruksailla tulostettavaksi paperille ja sitten lähettää tuon paperilehden kaverille. Tyhjät kohdat täyttyisivät automaattisesti mainoksilla ja aiheisiin liittyvillä artikkeleilla. Sekä tulostushetken tuoreimmilla pääuutisilla.
Ulkoasun ja paperin on oltava "sanomalehti". Lisäksi printtin voisi laittaa omia artikkeleita, esim etusivulle uutinen "hyvää syntymäpäivää kalle" tai "äänestä kalle eduskuntaan".
Lupaan tilata ainakin yhden numeron jos hinta ei ole aivan järjetön.
Uusi areena
Talousalan webbilehti on kohtaa suuremman haasteen verkossa kuin koskaan paperilla.
Kilpailukumppanina on tsiljoona ulkomaalaista jättiä. NYT, Bloomberg, Reuters...
Kun itse ei pystytä laihennetuilla riveillä enää samaan journalistiseen tasoon, siirrytään näiden jättien referointiin.
Ainoa selviämiskeino on rakentaa itselleen yhteisö. Tässä valossa Uuden Suomen blogit vaikuttavat neronleimaukselta. Samaa kaavaa ei enää voi kovin moni taho toistaa valtakunnan tasolla, koska blogisteja ei riitä. Ainoa toivo on segmentoida lisää, esimerkiksi kuntatason sisäisiin keskusteluihin keskittyen.
Höh, mitä tekee paperilehdellä?!
Jos haluaa paperilehden, voi printata netistä...
Paperilehti tuhoaa puuston
ja pahentaa hiiliodioksipäästöjä.
Kesällä ne kävijämäärät tuppaavat vähän tosiaan tippumaan
"Tutkijoiden mukaan Taloussanomien todellinen kävijämäärä oli viisi kuukautta verkkoon siirtymisen jälkeen 22 prosenttia alhaisempi kuin aiemmin."
Tai sitten tuli kesä ja kesälomat, jolloin talouslehtien lukeminen taitaa vähän tippua niin printin kuin netinkin puolella.
Mikä jäi arvon tutkijoilta huomaamatta, kuten Talsa on itsekin kommentoinut...
Kuvastaa tyhjentävästi sekä opinnäytetyön tekijän että erityisesti valvoja-tutorin tutkijan lahjoja!
Merja Myllylahden
Merja Myllylahden Taloussanomia koskeva tutkimus "Taking the paper out of news: A case study of Taloussanomat, Europe’s first online-only newspaper" voitti 18. huhtikuuta parhaan tutkimuspaperin tittelin Texasin yliopistossa vuosittain järjestettävässä online-journalismin symposiumissa, jossa ovat maailman johtavat nettimedian asiantuntijat ja tutkijat.
Tutkimus kertoo hyvin selvasti ja asiallisesti olennaisen Talsan kavijamaarista:
"Comparing the four weeks before Taloussanomat went online-only with the four weeks after8 we see a modest (10.7 per cent) rise in visitor numbers (see Figure 1). This rise
is maintained for around five months until weekly visitor numbers start to fall: from 292,059 in early June 2008 to 185,714 in early July 2008*22 per cent lower than they were
in the week before Taloussanomat went online-only.9 This drop was partly due to readers’ initial negative reaction to a site redesign in May 2008 (Raeste, personal communication,24 June 2008). Visitor numbers recovered between early July and early October 2008 to
show a 13 per cent rise compared with the month before Taloussanomat went online-only."
Aina on todella helpointa vaittaa tutkijoita tai tutkielman tekijoita tyhmiksi, jos ei itse viitsita vaivautua alkuperaisille lahteille.
Merja Myllylahti, Lontoo
Kuka töppäsi, media vai tutkija?
Mitäs jos ensi kerralla tekisit tutkimuksen lehdistötiedotteeksi sellaisen, joka myös kestäisi päivänvaloa?
Ihan turha kitistä kuinka "media" ei perehtynyt alkuperäislähteeseen, kyllä tiedotteenkin on oltava sellainen että sen pohjalta voi tehdä uutisen ilman että valehtelee joka toisessa lauseessa.
no ei se mikään ihme olekaan
että tappiota tulee kun eihän niitten juttujen lukemisesta kenenkään tarvitse mitään maksaakaan
joten tulopuoli lienee nollan vaiheilla, mitä nyt jokunen (viheliäinen)popup mainos euro silloin tällöin?
ja on sen tasoista copypaste nicetoknow huuhaata ettei kukaan kyllä maksaisi jos vaikka pitäisi
ala-arvoista soopaa se on
Miksi talouslehden painotus on sama kuin Hesarin?
Eli demaripunainen tai ammattliittoja höösäävä? Kukahan yrityksistä ja liiketoiminnasta kiinnnostunut jaksaa kuunnella hyvinvointiyhteiskuntasoopaa ja kritiikkiä jopa talouslehdessään. En minä ainakaan! Sisältö se ratkaisee verkossa ja paperilla sanon minä!
Kauppaneuvoksia kasvattamassa
Taloussanomat on kasvattava lastenlehti, jota kauppaneuvokset eivät lue.