Yliopistokoulutuksen hinnoissa on suunnattoman suuria eroja, selviää Ylen uutisten opetusministeriöllä teettämästä selvityksestä. Saman koulutusalan opintojen hintaero voi olla lähes kolminkertainen.
Esimerkiksi lääkärin kouluttaminen Helsingissä maksaa 173 000 euroa, kun Turussa lääkäri koulutetaan 62 000 eurolla. Kuopiossa lääkärikoulutus maksaa runsaat 81 000 euroa ja Tampereella vajaat 80 000 euroa.
Lääkäreiden ohella erot ovat suuret ekonomikoulutuksessa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto tuottaa maistereita 22 000 euron hintaan. Helsingin kauppakorkeakoulussa luku on 30 000 euroa ja ruotsinkielisessä Hankenissa 41 000, selviää opetusministeriön tilastoista.
Lappeenrannan Teknillisen yliopiston hallintojohtaja Juha-Matti Saksa kehuukin oppilaitoksensa tehokkuutta vuolaasti.
- Me teemme asioita tehokkaammin kuin muut. Olemme useita vuosia kehittäneet prosesseja liittyen oppimiseen ja opetukseen ja käytämme koko yliopiston resursseja hyväksi. Professorit tekevät paljon yhteistyötä, Saksa kertoo Ylen uutisille.

Kommentit
Onnea Lappeen Ranta! Teillä
Onnea Lappeen Ranta! Teillä ei siis ole rahoja kun ketään ei kiinnosta teekkariekonominne :)
Tampereen koulutus
sillä on pärjätty hyvin, kyllä se on hintansa arvoinen.
Jos Helsingin koulutus on noin kallis, se on syytä lopettaa.
Petroskoista saa kuulemma lääkärin diplomin odottaessa 10000 dollarilla, jos on käteistä. Kaupan päälle saa ajokortin, niin voi tehdä kotikäyntejä.
Eiköhän lopeteta
Eiköhän lopeteta lääkärien koulutus kokonaan Suomessa ja siirretään tuonne Petroskoihin, sitten päästään vieläkin halvemmalla...
Turun lääkärikoulutuksen voisi nelinkertaistaa
suuret ikäluokat tarvitsevat paljon lääkäreitä.
Nimenomaan Helsingissä lääkärit kiertävät marginaaliveroja osakeyhtiödensä kautta, toiminta täyttää kaikki rikollisuuden tunnusmerkit (valtio maksaa koulutuksen ja siitä huolimatta ansiotyön marginaaliveroa kierretään verokikkailulla)
Turuus
Siirretään lääkärikoulutus Helsingistä pois Turkuun, saadaan kolme lääkäriä yhden hinnalla. Tosin täytyy muistaa vanha viisaus: "Köyhä lääkäri on vaarallinen..."
Mutta vielä kalliimpaa on heinäsirkan koulutus - muusikko/tanssija/kuvataiteilija - ks http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/Yliopistokoulut...
Elukkalääkäri on ihmislääkäriä kalliimpi, sotilaslääkäriä ei listassa ollut. Halvimpia ovat terveystieteilijät - vaikka teologeista voi olla enemmän apua sairaille.
sotilaslääkärivitsejä
1. Äiti tahoi pojasta eläin- ja isä ihmislääkäriä. Poika täytti molempien toiveet ja hänestä tuli sotilaslääkäri.
2. Lääkintämajuri tulee sotilassairaalaan töihin maanantaiaamulla ja kysyy lääkintämieheltä: " Oliko vlopun aikana mitään erikoista?"
"Ei erityisempää, herra majuri, se simulantti vain kuoli."
Lääkärikoulutus ja hinta
Tyypillistä lehden sensaatiohakua.Lukekaa ja seuratkaa aina useammasta lähteestä.YLE ilmoitti uutisissa,että Helsingin kustannuksiin kuuluu myös tutkimusta.
Kun verrataan kustannuksia on aina verrattava samoja asioita.
On täysin ala-arvoista jättää tärkeä tieto pois.
Suomalainen tiedonvälitys on mennyt halpaan ja luulee,että puolitotuuksilla myydään enemmän.
Vanha sanonta: LAATU MYY pitää aina paikkansa.
UUDEN SUOMEN voisi tosiaan lopettaa ja perustaa UUSI laatulehti
Maailman lehtiä innokkaasti seuraava!!!!!!!!!!!!
Kalliit kiintiöekonomit
Ja kiintiöekonomi maksaa taas verrokkiryhmässään eniten. Yllättyikö joku?