Sunnuntai 27.5.2012

Tätä pelättiin: Porin olut pakeni Keravalle

Luotu: 
12.5.2009 16:26
  • Kuva: Jyrki Toivanen / Sinebrychoff

Sinebrychoff sulkee Porin panimon ensi syyskuussa. Yhtiön hallitus päätti asiasta tiistaina. Yhtiön mukaan kahden panimon ylläpito ei kannata Suomen kilpailluilla olutmarkkinoilla. Porin panimon osuus tuotannosta oli 10 prosenttia. Tuotanto Keravalla jatkuu.

Isku on kova porilaisille ja jopa Porin kaupunki on aiemmin vedonnut Sinebrychoffin johtoon, jottei kaupungin panimoa suljettaisi.

Porin kaupunki ilmoitti maaliskuussa, että se on tehnyt ”vuosikymmenien kuluessa myös raskaita kaupunkikuvaan vaikuttaneita päätöksiä turvatakseen panimon toimintamahdollisuudet”.

Myös Dingon keulakuva ja porilainen Neumann pohti tuolloin, että ”mihin kaljamerkkiin vaihdan”, jos panimo suljetaan. Neumannille Karhu on osa kulttuurihistoriaa ja suosio perustuu pitkään perinteeseen.

Sinebrychoff tarjoaa kaikille Porin panimon 31 henkilölle töitä muualla yhtiössä. Poriin jää yhä paikallisjakeluterminaali, pienpanimo ja myyntitoimintoja.

Sinebrychoff kuuluu kansainväliseen Carlsberg-konserniin.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Siis olisvat vaan keskittyneet laatuun eikä määrrän niin porin olut olisi jollakin tapaa vaihto ehto. Nythän karhua ei erota lapin kusesta.

Olivi on ainoa jonka erottaa mausta, aina ei tosin positiiviseen suuntaan.

jmarkkula

Karhu-olut on markkinajohtaja, joten Karhun ostoboikotti ei koske köyhää vaan rikasta. Joten eiköhän siirrytä juomaan Olvia ja länsirannikon kannattajat Laitilan Kukkoa, niin katsotaan kestävätkö Sinebrykoffin rahkeet, päätökset kun näköjään tehdään Kööpenhaminassa, koffi kun kuuluu nykyään Carlsbergille joka on mielestäni maailman huonoin olut.

Heikkipeikki

Tässä olisi jollekin yritteliäälle porilaiselle tilaisuus pistää rahoiksi. Uusi panimo vain pystyyn Poriin ja aitoa porilaista olutta panemaan. Oluen nimi voisi olla vaikkapa Porilainen ja Björneborg. Porissa olisi jo asikkaat valmiina ja eiköhän hyvälle oluelle löytyisi ostajia muualtakin maastamme.

olavinieminen

Porin vaakunassa oleva karhu on suojattava, eikä sitä voi viedä oluenkaan nimissä pois Porista. Se on yksiselitteisesti kaupungin vaakunan symboli. Kuten osoittavat nimetkin: Pori-Björneborg-Karhulinna!

Varmaan jatkossa löytyy uusi yrittäjä porilaisen Karhu-oluen tekijäksi.

Keravalla ei ole Porin karhun kanssa mitään tekemistä. Keravan oluen nimi ei siis voi olla Karhu, olkoon sitten vaikka Kirahvi!