Suvannon mielestä energian hinnan alenemista johtuva kuluttajahintaindeksin lasku muutaman kuukauden aikana ei merkitse sellaista deflaatiota, johon rahapolitiikalla voitaisiin tai edes tulisi yrittää puuttua.
Suvanto arvioi inflaatiota ja elintarvikkeiden hintojen nousua Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen uudessa katsauksessa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Ihmeellinen ennuste Suomen Pankilta
Siinä perustellaan tulevaa kuluttajahintojen laskua öljyn hinnan alenemisella, vaikka öljyn hinta on noussut tämän vuoden aikana jo lähes kaksinkertaiseksi. Brentin dollarihinta on noussut 83 % tammikuun alun jälkeen, eikä sinä aikana ole ollut valuuttakurssin muutosta juuri ollenkaan.
Toinen peruste on muka elintarvikeraaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen aleneminen. Se ei ole kuitenkaan vaikuttanut Suomessa ollenkaan elintarvikkeiden kuluttajahintoihin, vaan pelkästään tuottajahintoihin. Esimerkiksi viljan tuottajahinta on laskenut vuodessa yli 30 %, mutta elintarvikkeiden kuluttajahinnat ovat jatkaneet nousuaan.
Kun otetaan lisäksi huomioon, että polttoaineen hinta on Suomessa taas noususuunnassa ja se siirtyy kaikkien tavaroiden hintoihin, meillä ei ole odotettavissa kuluttajahintojen laskua - muissa euromaissa ehkä on.
Tästä kommentista juurikin
Tästä kommentista juurikin huomaa että kirjoittaja on liikkeen edustaja. Miksiköhän polttoaineen kuluttajahinta on nousussa? Kesälomat alkavat ja silloin polttoaineesta saadaan hyvä hinta kesämökkipaikkakunnilla; joka vuotinen ilmiö toistaa vain itseään. Toinen syy on että suurin osa Suomen polttoaineen jakelupisteistä toimivat bonus-järjestelmän alla tuhoten ja vääristäen todellisen kilpailun, ja tällöin voidaan perustella ruan hinnan nousua, koska polttoaineen hintakin nousee. Miksi tästä ei keskutella enmmän? Onko poliitikot kaikki aivopesty vai maksettu hiljaisiksi?
Kuka oikeasti tietää enää polttoaineiden todellisia hintoja, kun sen oikea litrahinta riippuu siitä paljonko olet ostanut kyseiseltä bonus-järjestelmältä aiemmin? Järjestelmä näillä periaatteilla nimen omaan on eduksi rikkaille jotka kuluttavat enemmän ja haitaksi eniten tämän yhteiskunnan köyhimmille, joilla on juuri ja juuri varaa ostaa hernekeitto purkki päivän ateriaksi - Sillä ei paljoa bonus-etuja nostella.
Polttoaineen hintaa nostaa sekä öljyn hinta että kysyntä
Kuten ylempänä kirjoitin, raakaöljyn hinta on kääntynyt nousuun ja noussut jo lähes kaksinkertaiseksi vuoden alun jälkeen. Se näkyy väistämättä bensiinin ja dieselin hinnassa.
Kysyntä vaikuttaa sikäli, aivan kuten kirjoitit, että kesän tullessa huviajelu lisääntyy ja bensiinin hintoja on sen vuoksi nostettu joka vuosi tähän aikaan. Selvä muutos menneisiin aikoihin verrattuna on dieselin hinnannousu kesällä.
Silloin kun diesel-henkilöautoja oli vähän, dieselin hintaa ei ollut järkevää nostaa ja siksi tavaran kuljetuskustannukset eivät nousseet kesäisin. Nyt nousee myös diesel ja se nostaa jokaisen tavaran myyntihintaa.
Niin kauan kun s-ryhmä ja
Niin kauan kun s-ryhmä ja kesko porskuttaa duopolillaan ja kuluttajaa sitoavilla bonusjärjestelmillä suomen kuluttajamarkkinoilla, niin emme varmasti tule näkemään ainakaan ruoan hinnanlaskuja. Syynä tähän on edellämainittujen ryhmittymien kohtuuttoman suuret muskelit, joihin ei enää päde normaalit kaupan alan kilpailunormit.
Taktiikkana on että ruoan veroalen tullessa hintojen nousu pysähtyy hetkellisesti ja sitten jouluna taas jatkavat nousuaan. Kenenkään on turha haaveilla muun EU-alueen 20-30% ruoka-alesta, koska missään toisessa Eu-maassa ei ole yhtä absurdia duopoli bonus järjestelmää kuin Suomessa.
miksei ruuan hinta laske
Suomalaiseen monopolistis-sosialistiseen valtio-ohjattuun "markkinatalouteen" on turha soveltaa kapitalistiseen järjestelmään soveltuvia mittareita. Kaivetaan vaan se vanha marxismin oppikirja uudelleen esiin ja etsitään sieltä ne laman lääkkeet.
Eli unohdetaan puheet ruuan hinntojen laskusta, kun järjestelmä ei mitenkään siihen anna kauppiaillle pakottavaa syytä, aina jokin "kustannus" on kohonnut ja rasittaa köyhää kauppiasta niin pirusti. Mieleen tulee ainakin valtiojohdolle ja virkamieseliitille maksettujen voitelurahojen korotus, joka syö halvan leivän duunarin pöydästä.
Ei muuten laske kuin...
Ei suomessa mitkään hinnat laske. Ei edes puutavara/rakennusmateriaalit vaikka ne seisoo !! Elintarvikkeet laskevat juuri sen laskennallisen verran mutta se lasku on jo diskontattu hintoihin...
Suomessa ei mikään jousta vaan saavutetusta edusta pidetään kiinni KAIKILLA TAHOILLA JA TASOILLA !!
Palkat ei jousta, hinnat ei seuraa vaan laahaavat jos seuraavat ollenkaan, verotus/verottaja ei jousta vaan ajaa konkurssiin, sähkönhinta ei jousta kuin ylöspäin oli sadetta tai ei, bensanhinta ei korreloi öljynhintaa kuin kauhealla viiveellä alaspäin mutta nousut tapahtuvat heti, primekorko ei laske kuin 4 kk myöhässä mutta nousee 1 kk, autojenhinnat ei putoa vaikka ne ei käy kaupaksi jne...
Melkein tuntuu siltä, että kaikilta aloilta puuttu OIKEA kilpailu. Pahimpia ovat energia ja PT-kauppa !!
Puukaupan sekoaminen on tosiaan alkanut nostaa laudan hintaa
Kevään aikana on joistakin sahatavaralaaduista alkanut olla niin paha pula, etteivät rakennustarviketeollisuuden yritykset saa enää tavaraa edes Ruotsista, vaan muutamat yritykset tuovat kuormia Saksasta asti.
Perussyy on yksinkertainen: kun metsäyhtiöt täyttivät viime vuonna varastonsa Venäjän kuitupuulla puutullien korotuksen pelossa ja samaan aikaan sellun ja paperin kysyntä laski, niiden on täytynyt lopettaa puun ostaminen Suomesta melkein kokonaan. Kauppojen tyrehtymiseen vaikuttaa lisäksi suomalaisten metsänomistajien haluama korkea hinta puusta.
Koska suuret yhtiöt eivät tee pystykauppoja, pienetkään sahat eivät saa tukkeja sahattavaksi. Puitahan ei voida kaataa pelkästään sahatukkien saamiseksi, vaan kuitupuuksi menevä osakin pitäisi saada menemään jonnekin.
Yksi seuraus: kesän remontit tulevat kuluttajalle kalliimmaksi, jos niissä käytetään sahatavaraa.
Suomen Pankista
On kadonnut suhteellisuuden taju! Tieto siellä on tuntematon käsite? Halonen on lisännyt nimityksillään tiedon katoa. LIIKE varsin osuvasti kuvaa tilannetta.
Oikeistohallituksen aikana hinnat eivät laske
Oikeistohallitus on antanut ratkaisuillaan signaalin yrittäjille, että hintojen nosto on sallittua, kyllä köyhä kansa maksaa. Ja niin se maksaakin, missään ei voi tinkiä. 2011 tehdään remontti valtion hallintoon, mutta silloin tulee pulaa rehellisistä poliitikoista ja virkamiehistä. Köyhät kyykkyyn, on Kokoomuksen periaate.
Pöhköä tekstiä
"Oikeistohallitus on antanut ratkaisuillaan signaalin yrittäjille, että hintojen nosto on sallittua..."
Jos et vielä tiedä, niin elämme markkinataloudessa eikä silloin sen paremmin oikeisto- kuin vasemmistohallituksenkaan tarvitse antaa minkäänlaisia "signaaleja siitä, että hintojen nosto on sallittua". Markkinataloudessa yrittäjällä on oikeus hinnoitella tuotteensa juuri niin kuin haluaa. Hintojen nosto ja myöskin alentaminen on aina sallittua. Kilpailun on määrä antaa suitset kaikelle taloudelliselle toiminnalle.
Kuis se nyt noin?!
Eihän Suomessa yleensä havaita mitään ennen yhden vuoden ihmettelyaikaa... Mutta aina parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Turha on kuitenkin luulla, että jo nyt Espanjaa ja Sveitsiä piinaava deflaatio olisi ohimenevä juttu. Hyvin todennäköisesti suuri-D aiheuttaa uuden pulssin työttömyyteen.
http://dosome.wordpress.com/2009/03/20/2059/
Elintarvikkeiden hinnat
Elintarvikkeiden hinnat laskevat vasta silloin, kun kuluttajien ostovoima on pysyvästi alentunut.
Ensi vuonna kaikki on toisin. Työvoimakustannukset alenevat työvoimavähennysten sekä palkanalennusten johdosta, liikekiinteistöjen vuokrat laskevat kilpailun johdosta, kauppojen/ketjujen on tingittävä katteestaan saadakseen ostajat liikkeelle jne.
Lisäksi eräiden tulevien suurten konkurssipesien realisointi pudottaa joidenkin hyödykkeiden hintatasoa hetkellisesti.